Puolakan Ritva, länsimaisen ajattelijakaartitaivaan nouseva tähti, avasi silmäni rohkeilla mielipiteillään ja uskalluksellaan pohtia asiallisesti perimmäisiä syitä mannerlaattojen liikkeeseen.
Mannerlaatathan ovat maata. Ja kommenttien perusteella maan sisällä, siellä alapuolella siis, joidenkin konvektio-isostasia-ekstasiajuttujen takia on vissiin vielä lämpimämpi. Uraani taisi liittyä kanssa jotenkin, olisko ollut tuolla ydinvoimalalla jotain tekemistä senkin kanssa? Maastahan nykyään pumpataan kovasti lämpöä, esimerkiksi leudontamaan kylmiä pohjoisia talviamme. On siis rakennettu uusi hieno keksintö, maalämpöpumppu, joka pumppaa lämpöä pois maasta ilman, että kylmää pumpattaisiin takaisin. Tämä aiheuttaa epätasapainon, jonka päätän nyt selittää tarkemmin.
Niille, jotka eivät tiedä, logiikka on seuraava: Maan sisällä olevaa lämpöä pumpataan pitkittäis- tai pystykaivojen avulla putkeen, joka johtaa taloon, joka lämpeää lämmön vaikutuksesta. Tämän lämpimän ilmanhan kuitenkin täytyy johtua jonnekin sieltä talosta, sillä johan maalaisjärki sen sanoo, että jos sitä lämmintä ilmaa tulisi koko ajan lisää edellisen poistumatta, talo muuttuisi kuumaksi kuin sauna. Lisäksi tyhmempikin tietää, että talot, etenkin vanhat sellaiset, ovat tiivistyksiltään heikkotasoisia ja lämpö karkaa harakoille.
Harakat eivät ole muuttolintuja, joten harakat vievät lämpimän ilman vain siihen paikkaan, jossa ne ovat. Aivan, juuri sinne kylmään ilmaan, jossa näitä lämpöpumppuja ylipäänsä tarvitaan.
Samaan aikaan viime aikoina on tapahtunut yhtäkkiä ilmastonmuutos. Muistaako joku, että kultaisella 60-luvulla alakoulussa olisi tarvinnut pelätä, tuleeko sitä valkeaa joulua edes? Sehän oli itsestäänselvää. Sitten viime aikoina, ihan parissa vuosikymmenessä, jotenkin on alkanut tälläinen uhkakuva piillä ilmassa. Samaan aikaan ovat lisääntyneet myös - aivan oikein - maalämpöpumput.
Senhän sanoo maalaisjärkikin, että jos ilmasto lämpeää samaan aikaan kun maalämpöpumput yleistyvät, niillä täytyy olla yhteys. Eikö tälle asialle olisi nyt viimein syytä tehdä jotain, vai onko ihmisen ahneus tosiaan niin rajaton, että lämmittää ilmastoa, pumppaa öljyä ja haluaa vielä pitää itsellään itsekkäästi täysin sisällöstä riippumattoman sanan- ja ilmaisunvapauden?
Ehdotankin välitöntä lämpöpumppujen kieltämistä.
Muistakaa, että trollaavista kommenteista pääsette syömään banaania.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
"Miltä susta Markku tuntuu olla Ghanassa?"
Ajattelin ihan piruuttani, pyydettynä kuvata tuntojani Ghanasta pienen Facebookista copypastetun tekstinpätkän avulla:
Tulihan se puolenvälin etappi vastaan! Sit enää toinen samanlainen ja Suomi kutsuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)