(Sorsamonin) sekasauna

Kirjoitetaanpa kerrankin ihan blogin nimen mukaisesta aiheesta!

Kohuntäyteisessä yhteiskunnassamme ei taukoa tule vakitoimittajien kesälomienkaan ajaksi. Tämän viikon polemiikkina onkin ollut Kotimaa24:n julkaisema artikkeli, jossa Prometheus-leireillä saatetaan olla saunassa alasti. Siis ihan tissit ja pippelit paljaana, mukana on aikuinen ohjaaja.

Juttu herätti tietenkin vastakaikua. Kyllähän se nyt on selvää, että lintukoto särkyy ja sukupuolirajat rikkoutuvat, kun juuri seksuaaliseen täysi-ikäänsä päässeet nuoret heitetään alastomina samaan huoneeseen, ja ne ohjaajatkin mukana, joista eihän-sitä-koskaan-tiedä.

Jälleen kerran on nostettu esiin sellainen asia, jossa kohderyhmä itse tuskin pääsääntöisesti pitää asiaa sen kummallisempana, kun taas ulkopuoliset nostavat äläkkää (minä niin ikään).

Ymmärrän, mitä huolestuja ajaa takaa. Helsingin sanomien kesäkuun sekasaunakirjoituksessa tuotiin esiin, että historiallisesti Suomessa vieraan väen kanssa saunominen on riippunut hyvin vahvasti alueesta ja tapakulttuuria sekasaunomisesta on joko ollut tai ei missään nimessä ole. Ymmärrän myös ajatuksen, että nimenomaan alastomuuden mahdollisuus ja sen oletusarvoisuus ihmetyttävät - olkoonpakin, että siitä sovitaan etukäteen. Eivät kaikki haluaisi, eivätkä kaikki haluamattomat todennäköisesti avaa suutaan, kun asiasta etukäteen "sovitaan".

Tällainen ajattelu sivuuttaa silti nimenomaan sen alkuperäisen pointin, jonka Prometheus leirin tuki ry:n puheenjohtaja nosti esiin. Hänen mukaansa nimenomaan sukupuoliseen erotteluun liittyvät toimintatavat korostavat entisestään varovaisuutta oman kehonsa suhteen ja vierottavat eri sukupuolia toisistaan. Tavoitteena Protujen sekasaunonnassa on hänen mukaansa alastomuuden julistaminen luonnollisena - ei mystifioituna - ilmiönä.

Minä olen nähnyt sekasaunan idean sukupuolia tasavertaistavana ympäristönä - paikkana, jossa jokainen ihminen täysin riippumatta lisääntymiselintensä rakenteista ja pukeutumistavastaan kaivautuu ulos kuorestaan. Sekasauna on paikka, johon tullessa jätetään pukuhuoneeseen mietinnät siitä, onko tällainen toiminta soveliasta, erotunko joukosta ja kehtaako esiintyä muiden seurassa täsmälleen samassa ihmiskehossa kuin kaikki muutkin.

Entäpä sitten se seksuaalisuus? Kokemukseni mukaan tyypillisesti sekasaunat ovat olleet niitä ympäristöjä, joissa on voitu jauhaa aivan kaikesta mahdollisesta ja joissa on käyty useita mielenkiintoisia keskusteluja. Keskustelunaiheena on ollut mikä tahansa - paitsi kanssasaunojien kehoihin liittyvät asiat. Tästä ei ole tarvinnut sopia erikseen: saunoja ei halua kiinnittää huomiota kanssasaunojiinsa seksuaalisessa mielessä juuri ja nimenomaan siksi, että jokainen ihminen istuskelee lauteilla sellaisena kuin on.

Ihan jo häveliäisyys varmistaa tuossa ympäristössä sen, että miehenä minä en varmasti halua seisokkia yllättämään saunojakavereita - sitä kun on yllättäen vaikea peittää. Sen sijaan haluaisin sekasaunassa jutella henkeviä siinä ympäristössä, missä jokainen ihminen on luonnollisimmillaan.

Jos kerran tarkoituksena on nimenomaan rupatella ihmisten kanssa, eikä sauna ole olevinaan yhtään seksuaalinen ympäristö, mikä pointti itse saunalla sitten on?

Se, että saunassa on kivaa. Se on ympäristönä rentouttava ja virkistävä paikka. Sauna on jaettu, yhteinen kokemus, jossa ei ole sosiaalista kanssakäymistä häiritseviä tekijöitä. Jokainen saunoja voi olla jokseenkin varma, että kukaan ei päivitä facebookia tai puhu puhelimeen ollessaan löylyissä. Minun nähdäkseni saunan sosiaalinen intimiteetti luo miellyttävän oleskeluympäristön.

Onko maailma sitten jotenkin huonompi paikka, jos joku ei halua sekasaunoa? Jos joku haluaa ehdottomasti jättää uima-asun tai pyyhkeen päällensä muista poiketen, onko hän jotenkin huonompi yksilö? Saavuttaako hän jotain ja paraneeko ihmisenä sillä, että "tulee ulos kuorestaan" ja uskaltautuu saunomaan sekasukupuolisessa porukassa, vaatetuksen kanssa tai jopa ilman? Ei todellakaan. Näilläkin ihmisillä on varmasti syynsä toimintaansa ja heillä on siihen ihan täysi oikeus, eikä se todennäköisesti ole heille mikään valaiseva kokemus, jos nämä "uskaltautuvat" saunomaan alasti. Sieltä pyyhkeen tai uima-asun alta paljastuu kuitenkin samankaltainen keho kuin muillakin. Ja se, joka ei saavu koko saunaan: hän saa tyytyä jäämään paitsi elämän kiehtovimmista keskustelutuokioista ja ylipitkiksi venyneistä saunasessioista.

Vaikuta asioihin - järjestä kampanja, pidä teemapäivä!

Tarvitseeko intressiryhmäsi julkisuutta? Eikö asiaasi ajeta tarpeeksi julkisuudessa? Täytyisikö Ihmisten Tietoisuutta Lisätä? Järjestä kampanja! Se on helppo ja hyväksi havaittu tapa tavoittaa hetkellisesti 0,1-3 % kohderyhmästäsi ja nostaa asia heidän tietoisuuteensa ainakin kahdeksi vuorokaudeksi!

Kampanjan järjestäminen on helppoa. Ensin tarvitaan aloite - paras tähdätä ihan suoraan EU:n tukirahastoon. Tämän saavuttaaksesi sinun olisi käytävä läpi kaksivaiheinen hyväksymisprosessi, ensin valtion, sitten EU:n. Käynnistääksesi aloitteen valtiotasolla sinun tarvitsee tuntea tyyppejä, jotka tuntevat tyyppejä. Käynnistysvaiheessa on syytä laatia alkaen 50-sivuinen selvityskirjelmä, jossa tuot ilmi konkreettisella, selkeällä kapulakielellä hankkeesi ajamien asioiden tarkoituksen. Virkkeen keskipituudeksi suositan vahvalla mututuntumalla n. 60 sanaa - tästä on suotavaa poiketa ainoastaan otsikoissa, ja niiden kuvaavuuden varmistamiseksi kannattaa siinäkin olla tarkkana.

Yh-teis-työ-tä 

Sitten tarvitset yhteistyötahoja. Näissä tapauksissa on ehdottoman tärkeää tehdä yhteistyötä. Yhteistyöhön on osallistettava vähintään 8,4 toimijaa, joiden ominaistoiminta on tai ei ole jonkinasteisissa tekemisissä hankkeesi kanssa. Yhteistyön sujuvuuden varmistamiseksi on tietoa välitettävä ahkerasti sekä tarvitaan Selkeät Pelisäännöt, "joiden mukaan mennään". Koko hankkeesi infrastruktuurin alettua muistuttaa miljoonakaupungin tieverkostoa tarvitsette projektikoordinaattoreita, jotka 50-tuntisten työviikkojensa lomassa ahkerasti paiskivat töitä ylläpitääksenne jonkinlaista käsitystä, mitä oikeastaan edes oli tapahtumassa. Tämä sisältää karkeasti arvioiden 120 sähköpostia sekä neljä ja puoli tuntia palavereja päivässä. Lisäksi tarvitaan kuukausiraportteja, sivumääräinen keskipituus älykkyysosamääräsi verran. Rahoitushakemukset on toimitettava poikkeuksellisen korostettua deadlinea noudattaen ja niihin tulee sisällyttää ennakkoarviot projektissa tuotettujen kuittien lukumäärästä, ajokilometreistä sekä hankinnoista viimeistä teepussia myöten. Hakemukset tulee myös kirjoittaa tikkukirjaimilla kuulakärkikynää käyttäen, neljänä kappaleena.

Hankkeen käytyä läpi ei helvetti en muuten tiedä edes yhtään minkälaisen prosessin olet saanut vihdoin sen valmiiksi käynnistystä varten. Nyt sen täytyisi enää tavoittaa kohderyhmäsi. Tähän on pitkällä kokemuksella todettu kaikkein parhaimmaksi tavaksi kätevät infolehtiset, aivan kauheen kätevät julisteet, jotka levitetään juuri sinne missä ihmiset ovat ja niitä lukevat, eli koulujen ja kirjastojen ilmoitustauluille paikallisen feng shui- ja tantrayhdistysten kolme vuotta sitten sinne unohtamien julisteiden viereen. Julisteiden ja lentolehtisten näkyvyyden varmistamiseksi ulkoasua pohtimaan palkataan mainostoimisto, joiden kanssa käytyjen kuumeisten, 150-määräisten sähköpostiviesiten jälkeen olette saaneet nämäkin materiaalit kasaan. Jos hankkeesi esimerkiksi paneutuu paperitulosteiden määrän vähentämiseen, julisteita tarvitaan vähintään viisisataa.

Virallisesti viraaliksi

Jos oikein olette ajassanne mukana, kannattaa myös perustaa Facebook-ryhmä! Sinne voi kerätä kaikenlaista hyödyllistä tietoa tapahtumasta ja lisätä kivoja kuvia, kilpailuja, joissa voi voittaa hathajoogan kokeilukerran , varvaskarvakampaamokäynnin tai oopperalahjakortteja. Facebookin avulla varmistat voivasi lähestyä nykyaikaisella tavalla nykyaikaista kohdeyleisöä! Sisältöösi pääsee hyvin tarkkaavaisesti perehtymään kaikki ne 120 ryhmästä tykännyttä, joista korkeintaan 95 % ovat hankkeen sidosryhmien edustajia ja loput tykkää-jaa-tempauksessa lupaamasi palkinnon kärkkyjiä.

Hankkeesi näkyvyyttä korostamaan tarvitaan myös teemapäivä, tai riippuen ylijääneiden rahojenne määrästä, jotka pitää saada käytettyä tai tapahtuu Jotain hirveän ruljanssin takana olevaa, jopa teemaviikko. On hyvin todennäköistä, että kalenterivuodesta löytyy ainakin kolme päivää, joita ei ole vielä omistettu jonkinlaiselle kampanjalle tai teemalle. Teemapäivälle kehitetään yhteensä neljä vuorokautta kestäneiden palavereiden aikana mukamoderni nimi ja siitä tulee Koko Perheen Tapahtuma, jossa on mm. puhujia (se naapurustoseuran varapuheenjohtaja tulee varmasti mielellään), esitteitä, julisteita, kuulakärkikyniä ja Paljon Muuta Mukavaa*! Teemapäivä kannattaa järjestää silloin, kun ihmisiä on parhaiten liikkeellä, esimerkiksi alkaen aamukahdeksasta ja päättyen viimeistään kahdeltatoista.

*: hankkeen logolla varustettuja karamelleja ensimmäiselle viidellekymmenelle (ylijääneitä voitte syödä hankeporukalla) ja yllin kyllin äitien tekemää sekamehua.

Kun teemapäivä on pidetty, kaikki hankkeessa jaettu ylimääräinen materiaali voidaankin jättää toimipisteesi arkistoihin lojumaan vuosien päästä uudelleen löydettäviksi ja hyväntahtoisesti senhetkisen työporukan kesken naureskeltaviksi. "Katos, Riitta, täällä on joskus kymmenen vuotta sitten ollut tällaisiakin! Herraisä, näähän on tosi kivoja varmaan olleet!" Ne kuitenkin kannattaa tosiaan säästää, koska eihän sitä ikinä tiedä - niitähän voi vaikka vielä tarvitakin!

Lopussa raportti seisoo 

Varsinaisen hankkeesi loppuvaiheessa tarvitsetkin enää arvioinnin tapahtumien kulusta. Kuten olet havainnut, hanke on sujunut "kaiken kaikkiaan hyvin". Sitä julistamaan tarvitset vain noin 200-sivuisen raportin, jonka päätät jämäkästi seikkaperäiseen kuvailuun siitä, miten arvokasta työtä olettekaan tehneet ja kuinka tämänkaltaisille tapahtumille on selkeästi esitetty kiinnostusta myös tulevaisuudessa. Älä lannistu siitä, että ainoa, joka koskaan tulee lukemaan raporttisi, olet sinä itse parin vuoden päästä, kun haluat katsoa ylpeänä muistellen saavuttamaasi sivumäärää raportissasi. Samasta syystä kiusallisen todennäköistä on, että hankkeesi jää ainutkertaiseksi, eikä siinä saavutettuun tietoon koskaan enää palata. Tärkeintä kuitenkin on, että se järjestämäsi perunapäivä, jonka mentävä aukko maailmassa aivan selkeästi oli, tuli järjestettyä!

Kiinnijäämisbingo

Inhottava asia tuo media. Etenkin, jos sinulla on jotain salattavaa, olet toiminut väärin, kyseenalaisesti, häikäilemättömästi tai muilla mainittujen sanojen synonyymeillä. Nykyään tapaa säännöllisesti sitä, että Suomen kansalla on kulloinkin päällä median lietsomat pari, kolme kohua. Aiheet puhuttavat rankasti, koska ne ovat yleensä persoonaan tai oikeudentajuun voimakkaasti vetoavia, olipa kyse sitten ylihintaisista jääkiekkolipuista tai elintarvikkeesta löytyneestä torakasta. Jossain huvittuneisuuden ja turhautuneisuuden välimaastossa voi seurata milloin minkäkin kohun uutisointia ja ennen kaikkea asianosaisten tahojen reaktioita niihin. Turhautuneisuus paistaa läpi ensimmäisen, julkituovan uutisen aikoihin, huvitus seuraa viimeistään kiinnijääneen - syyllinen, kunnes toisin todistetaan - selonteko asiasta. Kaikkihan ansaitsevat oikeuden selittää tekosiaan.

Läpi tosin paistaa aika voimakas häikäilemättömyys ja rivien välistä kirkuu caps lock pohjassa, kursiivilihavoituna ajatus "antakaa mun nyt hei vaan tehä tälleen, olen tosi pahoillani, silleen oikeesti". Tästä syystä otinkin ja laadin oheisen kiinnijäämisbingon! Tämän näppärän työkalun avulla voi aamukahviaan terästävä uutisten suurkuluttaja käydä läpi aamun kuumimmat otsikot ja naukata rohkaisevaa päivälle, kun bongaa ruudukon kanssa yhtenevän kommentin. Täyden rivin saadessaan voi kuppinsa täyttää sillä äskeisellä terästeellä ja sen saamissa vauhdeissa kirjoittaa vaikkapa onnittelevan kiitossähköpostin rivin viimeisen kohdan täydentäneelle onnekkaalle taholle.

Hyvät ihmiset, tässäpä siis:

Lisänaukun saa, kun useampi kohta täyttyy yhden uutisen aikana. Mikäli yhdessä uutisessa löytyy vähintään kolme tässä mainittua fraasia, voi tilannetta juhlistaa jo ihan kuohuvallakin. Lisänaukkuja voi halutessaan myös nauttia ahkerasti uutisotsikoissa aikaansa viettävästä henkilöstä (Kataisen kanssa kannattaa silti olla jo varovainen, etteivät työpaikalla ala ihmetellä). Esimerkiksi Antti Kotilainen, Päivi Räsänen, Pekka Puska, Kalervo Kummola tai perussuomalainen kansanedustaja ovat potentiaalisia kohteita tuplapisteiden hankintaan.

Onnea pelaajille!

--- Edit 30.5.---

Mainittakoon, että minkä tahansa ruudun voi korvata pelin aikana yhden kerran seuraavilla sanonnoilla:

• Selkeät pelisäännöt
• Asiaa pohtimaan ollaan perustamassa työryhmä
• Tässä on nyt tapahtunut väärinkäsitys

Kielletty, kunnes toisin todistetaan

Olen ihmetellyt kasvavassa määrin suomalaista, yliaktiivista varovaisuuteen, rajoittamiseen ja säännönmukaisuuteen jokapaikkaisesti pyrkivää toimintaa, jota voisi kutsua virastomentaliteetiksi tai Päivi Räsäs -mentaliteetiksi. Maailma nähdään uhkakuvia, potentiaalisia riskejä täynnä olevana miinakenttänä, jossa terveen järjen käyttö, maltillisuus ja looginen ajattelu halutaan aktiivisesti ulkoistaa asiantuntijoiden ja virkamiesten vastuulle. En ole ainut, jolla herää mielikuva vaaleanpunaisesta kuplasta, johon yksilö halutaan tuudittaa ja rauhoitella turvallisuudentunteeseen. Ei mitään hätää, me pidämme sinusta huolen; me huolehdimme ympäristösi mukavaksi ja yllätyksettömäksi paikaksi elää. Luota meihin, älä turhaan kysele. Vähän kuin tilanne, jossa lasta pidettäisiin talutushihnassa herkeämättömässä valvonnassa, jottei pienelle tulisi pipi.

Ajatus on sinällään kiva: paras suojautumiskeino onnettomuuksia vastaan on ehkäistä sellaisten syntyminen ennalta. On myös alueita, joissa toiminnan yhdenmukaistaminen on paikallaan - liikennesääntöjen olemassaolo esimerkiksi on oikein hyvä asia. Haluaisin kuitenkin uskoa, että on olemassa raja, jonka ylittäminen rajoituksin ei ole suotavaa ja halveeraa ihmistä, poistaa kaiken vastuun yksilöltä itseltään. "En minä voinut tajuta, ettei koiraa voi kuivattaa mikroaaltouunissa." "Mistä olisin voinut tietää, että liimaa ei saa niellä?" Jokaisessa vessassa on oltava erikseen muistutus talouspaperien ja tamponien olevan kiellettyjä asioita laittaa pönttöön.

Olen viime aikoina hakannut päätäni seinään mm. sellaisista asioista kuin tupakointiin liittyvä jatkuvasti tihentyvä kieltoviidakko sekä ainakin lyhyellä aikajänteellä harmittomaksi todetun ilokaasun päihdekäytön kieltäminen. Baarit olisi suljettava kahdelta, juopot lakaistava pois puistosta, jos ne sillä vaikka yhtäkkiä lopettaisivat alkoholisminsa tai ainakin lakkaisivat olemasta. Duff-olutta ei saanut myydä Simpsoneista tutulla logolla, koska, tiedättehän, mielikuvat. Koska parturirahoilla kaljaa ostava kuusitoistakesäinen ostaa ennemmin viisi pulloa kallista Duffia kuin lavan Koffia. Kakkosoluen tultua kauppoihin THL:n Pekka Puska iloitsee mahdollisuudesta saada kieltää kolmosoluen myynti ruokakaupoista kokonaan. VR vihdoinkin kieltää junassatupakoinnin, minkä lisäksi se pitäisi kieltää myös parvekkeilta, autoista, ulkoilmatapahtumista, urheilutapahtumista, kaikista yleisötilaisuuksista, ravintoloista, työpaikoilta... Niin, ja se hajuton, keuhkoille terveellisempi sähkötupakka? Ei sitäkään saisi polttaa, koska toisin kuin tupakka, sehän voi olla vaarallista ja pitää olla kaikille tasapuolisesti kiellettyä.

Todetaan tässä vaiheessa se pakollinen litania: ymmärrän kyllä, mihin näillä pyritään. Yhtäältä kansanterveydelliset haittavaikutukset, toisaalta halutaan olla ennemmin etukäteen varovaisia kuin jälkikäteen yllättyneitä.

Yllämainitusta tupakoinnista otettakoon esimerkki. Päijät-Hämeen koulutuskonserni kielsi vuonna 2010 tupakoinnin alueellaan uudistuneen tupakkalain mukaisesti. Konsernin tiloissa toimii myös osa Lahden ammattikorkeakoulusta ja niinpä myös pelkästään täysi-ikäisistä koostuvalla tekniikan laitoksella sisäpihalla ollut tupakkakoppi poistettiin. Ilmestyi lappuja, jotka ilmoittivat, kuinka savuttomia me täällä olemmekaan. Opiskelijat siirtyivät polttamaan ulko-oven viereen etupihalle - siis sinne, josta savuttomatkin kulkevat ohi sen sijaan, että polttaminen tapahtuisi syrjässä. Kasvavassa määrin pystytettiin savuttomuudesta ja tupakointikiellosta viestiviä lappuja samaan aikaan, kun piha täyttyi entisestään tumpeista, joille ei ollut enää roska-astiaa. Oliko tupakoinnin kieltämisestä siis jotakin hyötyä? Tuskin.  

Tapahtumakulku tuntuukin olevan sellainen, että nykytilannetta tarkkaillaan sen pohjalta, olisiko siellä jotakin kiellettävää, rajoitettavaa tai määriteltävää. Jos sellaista löytyy, lähdetään tutkimaan, voisiko kieltäminen onnistua.Yllämainitun ilokaasulinkin uutinen otsikoitiin mukavasti: "Pykälä löytyi: Tukes kieltää --". Miten mukavaa!

Kierointa tilanteessa on se, että sen yksilökohtaista ajattelua halveeraava asenne jää huomiotta. Mikä vielä tärkeämpää/huolestuttavampaa, kiellon tmv. toimiminen käytännössä ohitetaan. Yleensä nimenomaan tupakkaan ja alkoholiin kohdistuvissa rajoituksissa tämä korostuu. Pitäisikö esimerkiksi mainitussa ammattikorkean tupakointiesimerkissä asettaa vielä valvonta tupakointikiellon noudattamiselle, videokamera nurkkaan? Vai ratkaistaanko tottelemattomuus kieltoa kohtaan kiristämällä sitä jotenkin? Vai ehkäpä miettiä jotakin aivan muuta? Minuakin häiritsee joidenkin ihmisten perässä ajelehtiva liikakäytetyn hajuveden lemu, mutta pitääkö sen seurauksena hajuvedet kieltää?

Tällaiselle kieltopainotteiselle ratkaisuntavoittelulle on yksinkertainen syy, muttei ratkaisua. Kieltäminen on helppoa. Se on tuttua, tavanomaista toimintaa, eikä vaadi ajattelua laatikon ulkopuolelta. Kehittävät ratkaisut, joilla saadaan oikeasti lopputuloksia, vaativat pohdintaa ihmisiltä, joilta tällainen ajattelu ei luonnistu. Eikä ihme - sehän on vaikeaa. Järjestetään kampanjoita ja "koko perheen tapahtumia!", jaetaan flyereita ja julisteita. Jokainen päivä on teemapäivä tai -viikko jollekin asialle. 

Vai voisiko joskus olla niin, että nykytilannetta ei tarvitse muuttaa?

Opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet

Noin neljä (4) kuukautta kestäneen ajanjakson jälkeen, jonka aikana hoin lauseita, jotka alkavat sanalla "pitäisi" huomattavasti useammin kuin ehkä pitäisi, uskomaton ajatus sai vihdoin tuulta alleen. Aloin ihan oikeasti kirjoittaa opinnäytetyötäni. Tuota viiteentoista opintopisteeseen (joo, gradu on 30 op ja ainakin tuhat kertaa kovempi juttu, et katsohan kuinka imen munaa mun opparin kanssa) pakattua hermoromahdusta, joka kummittelee jokaisen valmistumiseen tähtäävän opiskelijan mielessä.

Tämän, sanoisimmeko, tuskaisen aloittamisen jälkeen tuntuukin mielenkiintoiselta, että taidan jollain kierolla, häiriintyneellä ja mielenterveyttä kunnioittamattomalla tavalla pitää tästä. Herätä kuudelta aamulla tyttöystävän lähtiessä töihin, avata alkaen kymmenen dokumenttia ennen kuin hengissäpidon hätäensiapuna toimiva pannullinen kahvia on edes valunut, kirjoittaa 8-10 tuntia ainoastaan tupakkataukojen tarjotessa hengitystilaa ja liian lyhyeksi osoittautuvan hetken koota ajatuksiaan siitä, Mitä Seuraavaksi Pitäisi Tehdä. Unohtamatta tietenkään sitä, Miten Paljon On Jo Tehnyt.

Kehittelin tuossa eräs aamu ylläkuvattujen ajatusten parissa painien sanalliseen muotoon sen turhaumuksen, joka minkä tahansa tieteellisemmän tekstin kirjoittaminen edellyttää (Viitanen 2013). Tässäpä siis, hyvät lukijat, opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet:

1) Aio kirjoittaa

Motivaatiosta usein saarnataan. Itse asiassa, silloin kun vielä en ollut edes ylioppilaskirjoitusten tuloksia saanut, tiesin päätyväni psykologiksi ja graduni aiheena olisi jollain tavalla motivaatio. Joka tapauksessa tuon yllä kuvatun neljän kuukauden aikana niiden päivien aikana, joina lupailin Jossain Vaiheessa aloittavani kirjoittamisen, olisin saanut aikaan jo kavereidenkin opinnäytetyöt. Voidaankin päätellä, että se kriittinen hetki, jolloin Se Vitun Oppari aloitetaan, on melko oleellinen. Minä tein sen. Merkittäköön historian pöytäkirjaan, minä tein sen.

Tämä tahtoo sanoa, että ensimmäinen vaihe on se, jossa ylipäätään avaat kiroamasi Word-dokumentin (tai Writerin, te, jotka turvaudutte OpenOfficeen). Kahvikuppi siis on edessäsi täynnyyttään höyryävänä, motivaatiosi on korkea ja yöuniesi määrä liian vähäinen.  Tästä lähtee.

2) Tarvitse lähde

On harmi, että ensimmäinen mielikuva tarvitusta lähdeviittauksesta syntyy päässäsi ennen kuin olet edes ensimmäistä kappalettasi saanut loppuun. Todennäköisesti ensimmäinen kirjoittamasi virke huutaa peräänsä lähdettä (Viitanen 2013).

 3) Etsi lähde ja löydä ainakin kolme läpi selattavaa sellaista

Kolme lähdettä yhden asian etsimiseen on parhaimmillaankin joko optimaalista tai laiskuuden merkki. Tiukan tulkinnan mukaan hauki ei ole kala, ellei se perustu lähteeseen. Tässä vaiheessa ensimmäiseksi löydät useita eri lähteitä, jotka jollain tavalla kiinnostavat sinua. Kiinnostuksen kohteena on tyypillisesti yksi virke, jonka sisällön saatat jopa tietää olevan tosi, mutta johon sinun täytyy nojata muiden, sinua korkeammalle asteelle kouluttautuneiden ihmisten sanoin. Loppujen lopuksi löydät lähteen, joka suurin piirtein vastaa tarpeitasi Tieteellisen Tekstin keinoin. Harmi vain, että tämä tutkimus nojaa aiempaan tietoon kaiken sen informaaion osalta, jota olisit tarvinnut. Halusit tietää yleisesti levän käyttäytymisestä erilaisissa veden suolapitoisuuksissa. Wikipediahan ei ole lähde, joten ainoa pätevänoloinen löytämäsi lähde kertookin Suku lajin käyttäytymisestä ruotsalaisella rannikolla pH:n muuttuessa kahdessa eri kohteessa. Kaikki millään muotoa informatiivinen sisältö on perusteltu lähdeviittein aikaisempaan tutkimukseen.
 
4) Löydä kasapäin faktoja, jotka eivät liittyneet alkuperäiseen aiheeseesi

Päätät rohkeasti etsiä alkuperäistä lähdettä. Lähdeluettelon perusteella löydät lähteen, johon uudempi tutkimus vetosi. Ihmettelet, mistä ihmeestä päin kyseistä tutkimusta etsimäsi väittämä on johdettu. Lopulta löydät tiedon - ja siihen liittyvän lähteen. Jatkaessasi etsintöjä törmäät ketjuun, jossa etsimäsi väite perustuu yhä aiempaan ja aiempaan tutkimustietoon. Mutta onhan tärkeää löytää alkuperäinen lähde; toissijaisten lähteiden käyttöä tulee välttää. Noin tunnin metsästyksen jälkeen olet tuurilla vihdoin aanut kasaan ensimmäisen lähdeperusteisen kappaleesi, missä tiedonetsintä ruohonjuuritason nollatutkimuksien keskeltä söi 90 % ajastasi. On kuitenkin todennäköisempää, että olet kerännyt röykkiöittäin sellaista tietoa kasaan, jolla ei ole mitään tekemistä aiemmin etsimäsi faktan kanssa.

5) Ihmettele, mitä tietoa oikeastaan etsitkään

Ensimmäinen kahvipannu on tyhjennetty, aamupala syöty ja "pitihän se sohvakin nyt pitkästä aikaa imuroida". Olet löytänyt muutaman lähteen, joista löytyy mielestäsi käyttökelpoista informaatiota. Olet siis valmis kirjoittamaan kuolematonta dokumenttiisi. Ainoastaan yksi kysymys kalvaa mieltäsi - mitä alun perin oikeastaan edes halusit tietää?

6) Kirjoita jotain löytämästäsi

Ei voi kuitenkaan tyystin luovuttaa. Tieteellisyyden ja pätevyyden nurkkaan heittäen päätät tuottaa edes jotain intensiivisestä hauki on kala -tiedonetsinnästäsi. On aika avata jokin toinen osa opinnäytetyöstäsi, johon mielestäsi löytämäsi pH:n vaikutus Suku lajiin saattaa liittyä. Jos ei liity, pannaan liittymään. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että olet edes jotain saanut työstettyä. Muunlainen ajattelu on masentavaa.

7) Aloita alusta

Olet siis saanut muutaman lauseen kerätyksi kasaan asianmukaisesti perustellen ja omia ajatuksia vältellen. Hienoa, olet toteuttanut tieteellisen tekstin kirjoittamisen periaatteita, joiden toteuttamatta jättäminen kuulostaa vähintään yhtä houkuttelevalta kuin Game of Thronesin kolmoskauden lataaminen torrenttina. Valitettavasti oletat kuitenkin saavasi opinnäytetyöhösi useamman kymmenen sivun mittaiset selonteot liki pitäen turhasta asiasta, jonka olet kuitenkin perustellut johdannossasi ja ympäri kirjoitelmaasi "huomattavan mielenkiintoiseksi" jonkin triviaalin seikan ratkaisun kannalta, jonka niin ikään olet perustellut "voivan tarjota merkittävää hyötyä tutkittaessa [jotain rakkolevien sisäisten toimintaperiaatteiden kyvystä hyödyntää C-38 monityydyttymättömiä rasvahappoja trooppis-antarktisiin olosuhteisiin sopeuduttaessa täysikuun aikaan]".

Edelleen on siis jäljellä muu työ. Tässä vaiheessa valitettavasti kiusallisin piirre opinnäytetyöprosessissa paljastuu. Kun olet hyvää työtä tehden saanut perusteltua hauen tosiaan olevan kala, voitkin aloittaa muiden knoppitietojen, joiden "varmasti tiedät olevan totta, mutta et vaan muista missä kuulit siitä", latelemisen. Pidän sinulle peukkuja, ystäväiseni. Vain alkaen viisituhatta sanaa ja viisitoista opintopistettä (ja tuurilla jopa valmistuminen) on oleva sinun!

KIITOKSET:

Haluaisin erityisesti kiittää, ja samalla omistaa, tämän kiroituksen pullolliselle 14,5 % M. Chapouttieria, jonka nauttiminen suhteellisen lyhyen ajanjakson sisään tarjosi korvaamatonta tukea tämän kirjoituksen aikaansaamiselle.

LÄHTEET

Viitanen, M. 2013. Opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet. Sorsamonin sekasauna [viitattu 6.3.2013]. Saatavissa: http://sorsamoninsekasauna.blogspot.fi/2013/04/opinnaytetyon-kirjoittamisen-vaiheet.html

Viitanen, M. 2013. Tilapäivitys. Facebook [viitattu 6.3.2013]. Saatavissa: http://www.facebook.com/Sorsamon

Opiskelija se ei ymmärrä omaa parastaan

Tietämättömyys on ikävä juttu. Erityisen ikävää siitä tekee sen silloin tällöin saama julkisuus. Ja mikäpä olisi parempi paikka saada tällaista julkisuutta kuin yleisönosastokirjoitus. Nyt on kansaa puhuttanut pari päivää sitten Helsingin sanomista julkaistu kannanotto opiskelijamielenosoituksen ajattelemattomuuteen. Tarvitseeko todeta erikseen itse kirjoituksen ajatuksellinen sisältö?

Teksti on surullinen esimerkki ihmisestä, jolle se elämä, jota elää suurin osa niistä, joilla ei ole (valinnan)varaa, on täysin vieras käsite. Tekstin kirjoittajan verotiedot nimittäin paljastavat lukiolaisen Aino Kopran vuonna 2010 verotetuksi omaisuudeksi 300 000 euroa.

Yritän uskoa, että mielipiteessä tärkeämpää on sisältö, ei kirjoittajan taustatekijät, kuten varallisuusasema ja ikä. Yritän esimerkiksi uskoa, että rikkaimmankin ihmisen mielipiteet maamme talousvaikeuksista ovat aivan valideja väitteitä. Samoin perustein miellän, että tekijänoikeuslakien lieventämistä ajaakseen ei tarvitse itse warettaa mitään edes kuuntelemalla biisejä youtubesta. Siksi yritänkin sanoutua irti kaikenlaisesta "oot varmaan ite" -olkiukkoilusta ja tällaista ajatusta taannoin sivusinkin Länsimaisen ihmisen ahdinko -kirjoituksessani. Tekstissä toin esille, että on täysin ymmärrettävää hyvinvointivaltion kansalaisen nipottaa vaikkapa kouluruuan laadusta, vaikka kuinka Afrikan köyhä näkee nälkää, koska meille konsepti nälänhädästä on liian vieras samastuttavaksi.

Silti, kun iältään nuori, upeilla ansiotuloilla varustettu henkilö ottaa kantaa opintotukiasiaan tavalla, josta ilmenee, ettei ole ilmeisesti päivääkään elänyt itse joutuen miettimään koko rahan käsitettä tai olemassaoloa, jokin särähtää.

Yhteen näkemykseen yhdyn kirjoittajan kanssa: kuka tahansa voi kyllä olla sitä mieltä, että velkaantumisen ehkäisemiseksi jostain pitää leikata, mutta kaikki on hyvin ja merkittävistäkin asioista voidaan luopua, kunhan se ei ole itseltä pois. Tämä valitettavasti pätee myös kirjoittajaan itseensä - kirjoittajan on ylläolevista verotiedoista päätellen hyvinkin helppo asettua asian ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, jonka ei tarvitse miettiä toimeentulonsa riittävyyttä ja jolle on omasta puolestaan siksi aivan sama, saako opiskelijana valtiolta senttiäkään. Se näkyykin lopusta kirjoituksesta kolmen asian kautta.

"Ai­kai­sem­min opis­ke­li­jat ovat tul­leet toi­meen huo­mat­ta­vas­ti vä­hem­mäl­lä ra­hal­la kuin ny­kyi­sin, jo­ten ra­han riit­tä­mi­nen opis­ke­luun on vain bud­je­toin­ti­ky­sy­mys."

Joo vai? Viittaako hän tässä nyt pettuleipäaikaan? Jos hän viittaa muutaman vuosikymmenen taakse, onko hän sattumalta ottanut huomioon rahan arvon muutoksen ajan myötä? Verratessa vaikkapa vuoden 2001 tasoon oli esimerkiksi vuonna 1970 markan arvo sitä, mitä euro oli tullessaan samaiseen vuoden 2001 markkaan verrattuna. Opintotuki tänä aikana ei ole saanut vastaavaa kehitystä. Ja budjetointikysymys? Anteeksi, mutta jälleen kerran nousee mielikuva satoja tuhansia vuodessa tienaavasta ihmisestä, joka toteaa, että nyt pitää säästää, te proletaarit.

"Toi­nen ar­gu­ment­ti on opin­to­jen ve­ny­mi­nen työn­teon ta­kia. Oi­keas­ti on­gel­ma on se, et­tä ra­haa saa, kun ni­mi on jon­kin op­pi­lai­tok­sen lis­tal­la. Kel­lään ei siis ole mi­kään kii­re pois."

Minä kun luulin, että oikeasti opiskelijan on saatava viisi opintopistettä jokaista tukikuukautta kohden, jotta on oikeutettu avokätiseen tukeensa ja jokapäiväiseen leipäänsä. Hitto, väärässäpä olin, ei minulla ole mikään kiire pois.

"Pöy­ris­tyt­tä­vää on myös kou­lu­jen käy­tös, sil­lä ne ot­ti­vat po­liit­ti­ses­ti kan­taa sal­li­mal­la mie­len­osoi­tuk­ses­ta joh­tu­vat pois­sao­lot. Tä­män ta­kia mo­net var­mas­ti osal­lis­tui­vat vain saa­dak­seen va­paa­tun­nin."

Lintsaamista hyvän syyn takia tehtiin lukiossa. Suurimmassa osassa kolmannen asteen koululaitoksia ei valitettavasti ole läsnäolopakkoa, joten aivan sama, onko kyseessä mielenosoitus vai pirunmoinen torstaikrapula, läsnäoloa ei joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta velvoiteta. Saa olla pois, oma vastuu ja niin edelleen. Nyt olisi ilmeisesti täytynyt erikseen julkistaa hyväksymättömyys tälle poissaololle, kuin kyse olisi työnantajan kannanotto laittomaan lakkoon.

Miten olisi siis uusi tosi-TV-formaatti? Nimenä voisi toimia Hyvästä perheestä. Ohjelmaan otettaisiin kilpailemaan kaikki Suomen Aino Koprat, annettaisiin käyttörahaa pari sataa euroa kuussa (määrä on suuri, kun huomioi kulutustason, johon kilpailijat ovat tottuneet) ja seurattaisiin läpi kuukausien, miten kilpailijat pärjäävät. Voittajalle palkinnoksi annettaisiin vuoden opintotuet. Tällaista ohjelmaa voisin mielelläni seurata.

Mutta hei, opiskeluaikainen toimeentulohan on vain budjetointikysymys.

Kebab. (osa 2)

Edellinen kirjoitus käsitteli erilaisia annoksia ja niiltä vaadittavia ominaispiirteitä niiden ollakseen laadukkaita. Nyt keskitytään itse kebabiloiden laatukriteereihin, minkä jälkeen aiemman kirjoituksen ajatuksia sovelletaan käytäntöön. Annan siis tässä toisessa osassa omat kikkakutoseni sille, mistä tunnistaa hyvän kebsulan ja mitä siellä kannattaa tilata.

 

Hyvän ravintolan tunnusmerkkejä

 

Alkuun rehentelyä. 

Kebabravintoloiden ikävimpänä puolena pitäisin tason vaihtelevuutta. Yhden kaupungin sisällä taso voi vaihdella hurjastikin, samoin vuosien saatossa samankin ravintolan omistaja (ja/tai nimi) voi vaihtua ja sen myötä taso. Laadullisia eroja esiintyy myös kaupunkikohtaisesti: en miellä itseäni kotiseuturakkaaksi, mutta väitän, että lahtelaisen kebabin taso on keskimääräistä korkeampaa. Olen kysynyt monilta tuttaviltani, mistä saa heidän mielestään sitä maailman ihan oikeasti parasta kebabia. Vastauksia ryydittää kertomus "aina tästä puhutaan, kuinka kaikki mielestään tietää sen parhaan kebabilan, mutta täällä on ihan oikeasti parasta ruokaa ja kaikki, jotka oon tuonu tänne, on olleet sitä mieltä". Tällaisten esittelyjen jälkeen en suoranaisesti ole pettynyt, mutta en ole muuttanut näkemystäni: parhaita maistamiani kebabannoksia saa Lahdesta. (Tähän kirjoitukseen tulee jossain vaiheessa vielä yksi pakollinen kommentti, "kerran kävin kebabilla Lahdessa ja oli kyl niin huonoa, en varmaan mee enää! Parasta kebabia saa Närpiöstä.")

Kyse ei ole edes pelkästään yhdestä, tai sen reseptejä mukailevista, ravintolasta, vaan useammasta. Oululaisen kebabin tasosta ja kilpailun luomista standardeista olen kuullut ja lukenut, mutta valitettavasti kokemukseni kyseisen kaupungin kebabeista ovat suppeat. Niin tai näin, olen pöyhkeilevästi onnistunut tottumaan kebab-ravintoloissa tiettyyn tasoon ja se, mitä pidän laadukkaana esimerkiksi Helsingissä tai Turussa, ei pääsisi kebabiloiden kärkisijoille Lahdessa.

Kommenteissa, sivuhuomiona, saa kertoa, jos joku kokee tietävänsä sen lahtelaiset kebabilat sata nolla hakkaavan kebabilan.

Sitten asiaan. 

Kebabilan tasoon vaikuttavia tekijöitä voi lukea rivien välistä aiemmassa osassa mainituista annosluonnehdinnoista, samoin aluksi kuvailemistani hyvän kebabin ominaisuuksista. Myös annosten ulkopuoliset tekijät vaikuttavat lopputulosten laatuun. Olen koonnut alle kriteerejä mielestäni hyvälle ravintolalle.

1. Ruokalista

 

Valikoiman laajuus vaihtelee. Useimmat ravintolat tarjoavat alkaen 15 eri pitsavaihtoehtoa sekä ainakin aiemmin kuvaillut kebabannokset. Pitsavalikoiman yhteydessä on tyypillisesti lueteltu myös omavalintaiset täytteet, jotka kertovat valikoiman kattavuudesta. Laadusta toki eivät itsessään. Ravintoloissa saattaa myös esiintyä alueellisia suosikkeja: esimerkiksi paikka paikoin löytää annoksen nimeltä kebab salaatilla (kebab, salaatti ja kastikkeet) ja Lahdesta sen ikioma, lähinnä lihasta ja joskus salaatistakin koostuva lihamuki. Lisäksi kebabilalla voi olla pitsojen ja kebabien ohella kanavaihtoehdot erinäisille kebabannoksille, salaatteja, pihvejä ja jopa pastoja. Kasvisruokavalioista voivat ilahduttaa kebabiloista löytyvät härkäpapu- tai kikhernepohjaiset falafel-annokset. Tässä kirjoituksessa painopisteen ollessa edelleen kebab ei näihin pureuduta sen tarkemmin tässä.

Hyvässä kebabravintolassa on selkeä ruokalista. Valmiiksi ehdotetuissa pitsoissa on syytä olla valinnanvaraa, mutta useat kymmenet vaihtoehdot vaikuttavat lähinnä sekavalta. Muutenkin yleensä, jos omaa pitsaa ei tunnu löytyvän valmiiksi valikoimasta, ottaa pitsan omavalintatäytteillä. Tämä tuntuukin usein luontevalta - silloinhan saa määritellä itse, mitä pitsa sisältää. Kebabrintamalla on niin ikään hyvä olla vaihtoehtoja ja ainakin itse pidän tärkeänä, että kaikki yllä kuvatut kebabannokset löytyvät, mutta tarvitseeko kebabila pastaa? Tilaako joku sitä? Pihviannoksia olen joskus itsekin testannut, mutta niiden valmistuksen jättäisin ennemmin pihviravintolan huoleksi. Ei niiden olemassaolosta toki sinällään haittaa ole - tärkeintä tässä kohtaa on, että pitsoja ja kebabeja löytyy useammalle kokeilukerralle.

Kebabnoviisille yllättäen melko muuttumaton asia on hinta. Yli kahden euron annoskohtaista hintaeroa ei yhden kaupungin sisällä pääsääntöisesti esiinny, eikä oikeastaan kaupunkien välilläkään. Muuten annosten hinnat vaihtelevat yleensä tätä kirjoittaessa välimaastossa 5,5-8,5 euroa. Paikoin, etenkin Helsingissä, kebabannoksen hinta voi pompata vielä yhdeksäänkin euroon ja on todennäköisesti olemassa pikkukaupunki/-kylä, jonka kebabilasta saa viiden euron pitakebabin. Tähänkin sääntöön on toki olemassa poikkeuksensa - parhaimmillaan olen maksanut iskender kebabista 13,30 euroa (hyvä annos, mutta ei hintansa väärti -hyvä). Jos siis juuri sinun kaupungistasi löytyy yli 10 euron kebabila, vaikka se olisi miten hyväksi mielletty, kannattaa etsiä hinta-laatusuhteeltaan vastaava, edullisempi vaihtoehto. Sellainen todennäköisesti löytyy. Pidä silmällä myös kebsulan lounastarjouksia - niiden kanssa ei yleensä päädy maksamaan ainakaan yli 7,5 euroa annoksestaan, ja saapa siihen vielä kahvin ja/tai limsankin päälle.

Niin tai näin, hinta ei korreloi maun kanssa, sillä vaikka tasokas paikka tunnetaan, kilpailu pitää hintatason kurissa sellaisissakin paikoissa, jossa ruuan maun puolesta voisi enemmän maksaakin (muistetaan yllä mainittu poikkeus).

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Onko kebabilalla mitään omintakeista ruokalistallaan? Muista myös, että todennäköisesti ihmiset tulevat kebabilaan syömään pitsaa tai kebabia, joten persikka-banaani-kookospähkinäpitsa ei ole itsessään hyvä asia, eikä pasta-annoksia kebabilassa tarvita.
• Onko valikoima riittävän kattava? Vai tuntuuko se liian kattavalta - tuntuuko siis, että ruokalistan voi hahmottaa?
• Onko ruokalista tarpeeksi selkeästi esitetty? Rullakebabit ansaitsevat oman kategoriansa listassa vasta, kun niitä esiintyy useampia vaihtoehtoja pelkän rullan ja juustorullan sijaan.
• Onko kasvisvaihtoehtoja (falafel)?
• Onko ruokalista laadittu tyylillisesti ajatellen persoonallisesti, vai paistaako listassa taustalla sininen Pepsi- tai punainen Coca-Cola-mainosvalo identtisellä fontilla toisten ravintoloiden kanssa?
• Onko hintataso yleisen kebabhinnaston mukainen? Jos ei, kannattaa pohtia, oikeuttaako korkeamman hintatason paikka olemassaolonsa.

 

2. Annoksen valmistus

 

Tässä oleellisimpana on korrelaatio valmistusnopeuden ja sen laadun välillä. Ennätystapauksessa tilaamani annos on tuotu käteeni ennen kuin ehdin istahtaa pöytääni, joskus annosta on odottanut kaksikinkymmentä minuuttia. 

Nopeus ei ole itseisarvo. Jos olen kiireinen ja haluan pikaruokailla, ajatus parissa minuutissa eteen tuotavasta annoksesta houkuttaa. Pelko nopeuden vaikutuksesta annoksen laatuun puolestaan ei houkuta. Miltä osin annosta oli ehditty tehdä valmiiksi ja pitää lämpimänä, jos se kannetaan eteeni viiden minuutin sisään tilauksesta? Ei myöskään voi korostaa kylliksi, että jokainen keittiöstä kuulunut mikroaaltouunin kilahdus syö luottamusta ravintolan laatuun. Korostinko kylliksi? Mikroaaltouuni tarkoittaa huonoa ravintolaa. (Siinä kirjoituksen ainoassa kommentissa mainitaan myös: "meidän kaupungissa kyl parhaassa kebsulassa on mikroaaltouuni eikä mitään valittamista!")

Lisäksi, jos käyn seurueen kanssa syömässä, todennäköisesti en haluakaan olla ruokailun kanssa valmis vartin sisään kebabilaan saapumisesta. Mielestäni osa yhdessä kebabilassa käynnin iloa ja merkitystä tuo seurusteluaika, jolloin annoksia odotetaan. Jos annos lyödään kouraan samaan aikaan kun istuudun, jää mielikuva pikaruokalasta, jollaiseksi en kebabilaa ole valmis mieltämään. Hyvin, hyvin harvoin olen joutunut kebabravintolassa odottamaan mielestäni kohtuuttoman pitkää aikaa (sunnuntaipäivän krapulatilauksia ei yllättäen lasketa tässä) pöytäseurueemme annosten saapumista. Yleensä ne on jopa tuotu miltei samaan aikaan ja jokainen lämpimänä. 

Kokeile myös joskus ottaa ruoka mukaan (pääsääntöisesti kuitenkin vältä). Takeaway-rasiana toimiva styrox-loota ei välttämättä tuo annosta täyteen oikeuteensa, joten tarkkaile vaikuttaako se mielestäsi ruuan laatuun, kokoon ja ainesten suhteelliseen ja absoluuttiseen määrään.

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Missä ajassa annos tulee ja tarjoillaanko se riittävän lämpimänä ja tuoreena?
• Kiliseekö ravintolassa kassakone vai mikroaaltouuni?
• Jaellaanko annoksia miten sattuu vai pöytäseurueittain suunnitellen? Et varmasti halua olla syönyt, kun naapurisi annos tulee, etkä toisaalta halua katsoa naapurisi syöntiä itse odottaessasi ruokaa.

 

3. Sijainti, sisustus, ja viihtyisyys

 

Sillehän ei ole nyrkkisääntöä, missä päin kaupunkia (tai missä kaupungissa) se paras kebab löytyy. Kuten todettua, kaupunkikohtaisesti taso voi olla toisaalla korkeampi, mutta kun kaikki on lopulta kiinni resepteistä, parhaan kebabin sijainti voi määrittyä yhden ihmisen asuinpaikan perusteella. Paras kebabila ei ole välttämättä se parhaalla paikalla oleva, eikä välttämättä se houkuttelevimman näköinen paikka. Paikallinen puskaradio yleensä tietää suositella oikeita paikkoja, jos epäilys kalvaa. Ulkonäkö ei kerro ravintolasta kaikkea - olen useaan otteeseen havainnut mitäänsanomattomankin näköisestä ravintolasta saavan erinomaista kebabia. Takavuosina totesin Helsingissäkin parhaaksi paikaksi kaikista siellä kokeilemistani  Rastilan metroasemalla sijainneen, parilla asiakaspaikalla siunatun kojun, jonka nykyisestä olemassaolosta tai tasosta en edes tiedä. Silti, ravintolan kannattaa antaa itsestään positiivinen vaikutelma myös sisustuksensa ja julkisivunsa osalta, jotta sinne ylipäänsä löytää ja jotta sinne tuntuu luontevalta mennä.

Miltä sisään astuminen tuntuu? Tervehtimisen merkitystä asiakaspalvelutyössä painotetaan, mikä pätee myös kebabilaan. Tarkastele interiööriä. Tuntuuko kuin olisit grillikioskilla tai näyteikkunassa? Tuntuuko ravintola vankilalta tai toimistolta viihtyisän ruokailuympäristön sijaan? Panostukseen sisustuksesta kannattaa myös kiinnittää huomiota. Kuinka väkinäiseltä sisustus tuntuu - huokuuko ravintolasta halu sijoittaa jotakin suuntaa-antavaa sisustuselementtiä johonkin velvollisuudentunnosta vai aito halu luoda miellyttävä miljöö? On viihtyisiä kebabravintoloita, on neutraaleja tai muuten vähän tunteita sisustuksellaan herättäviä, on sellaisia, jotka olisivat aivan viihtyisiä, jos olisivat vaikkapa pankin asiakaspalvelukonttoreita, eivätkä ruokailutiloja. Jotkut ovat taas niin auttamattoman pieniä, että sisustuksen merkitys jää tilanpuutteen jalkoihin. Tärkein asia on tietenkin itse ruoka, mutta ei ainoa.

Viihtyisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat värimaailma, yksityisyyden tunne, ruokasalin koko sekä sisustuselementit. Psykologiassa on tiedetty jo tovin, että värit herättävät ihmisissä mielikuvia ja reaktioita. Punaisen värin tiedetäänkin olevan yksi ruokahalua herättävistä väreistä, ja vaikka tuskin syömään tullessaan haluaa mielikuvaa Suomen kommunistisen puolueen kevätkokoukseen tulosta, ei tosiaan halua nähdä valkoisen tai harmaan sävyjä liiaksi. Näitäkin on nähty - pahimmillaan vitivalkoiseksi kauttaaltaan maalattu kebabila, jonka ruuan taso kyllä yllätti, mutta joka ei houkutellut astumaan sisään.

Yksityisyyden tunne tarkoittaa tässä sitä intimiteettiä, joka saavutetaan antamalla mielikuva eristetystä ruokailuympäristöstä. Harvempi haluaa istua salissa paikkaan, jossa joka puolella on pöytiä tai ohikulkevia ihmisiä, vaan haluaisi linnoittautua ennemmin nurkkaan, jonkinlaiseen loossiin. Ruokailutila olisi siis rajattava!

Ruokasalin koko liittyy yksityisyyteen, joskaan kokoon ei toki välttämättä vaikuteta kuin hankkimalla isommat tilat. Pahimmillaan olen tavannut parin pöydän kokoisia ruokasaleja tai sellaisia, jossa käytävä halkoo hyvin tehokkaasti koko ruokailutilaa. Jos ruokailualuetta ei voida rauhoittaa vaan reviiri jaetaan aivan vieressä kulkevien tai jonottavien ihmisten kanssa, arvatkaapa mitä se tekee viihtyisyydelle, kun ohivaappuvan toisen asiakkaan laukku tönäisee olkapäätäsi.

Myös voi kiinnittää huomiota siisteyteen. En ole siisteysintoilija, mutta useat pöydät, joita koristavat edellisten ruokailijoiden jättämät astiat, eivät nosta mielikuvaa paikan tasosta. Oma osansa siisteyttä on myös tarvitsemiesi tavaroiden saatavuus. Tyypillisesti kebabilassa haarukat, veitset, servetit, vesikannut ja lasit otetaan itse, mutta aina järjestys ei ole johdonmukainen. Miksi vesikannu on pyydettävä tiskin takaa, kun kaikki muu on siististi saatavissa? Onko vesi (muusta, tilatusta juomasta puhumattakaan) kylmää vai seisonutta?

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Missä määrin viihtyvyyteen on panostettu? Tekeekö ravintolassa mieli viettää aikaa vai jääkö mielikuva pysähdyspaikasta?
• Millainen on ravintolan värimaailma? Houkutteleeko se syömään vai jääkö mielikuva kylmästä vaalean ja harmaan sävyihin verhotusta paikasta?
• Saako asiakas rauhaa ja yksityisyyttä esimerkiksi loossien tai nurkkausten avulla vai salliiko tila ja pöytäsijoittelu tällaisen?

 

Uusi kebabravintola - miten edetä

 

Uudessa ravintolassa on minun kokemukseni mukaan järkevä edetä tiettyä kaavaa pitkin, yllä olevat kriteerit huomioiden. Kaava varmistaa erilaisten ruokien testaamisen siten, että se tarjoaa mahdollisimman kattavan esimerkin paikan laadusta. Samalla paikkaa oppii tuntemaan. Kannattaako tilata iskender vai hemmotteleeko tämä paikka kerrankin nimenomaan ranskalaiskebabinsa laadulla? Paikassa saattaa olla myös jokin erikoisuus, kuten joskus nähty hot kebab. Alle on laadittu kolmiosainen ohjeistus siitä, millaisia ruokalajeja kannattaa aluksi tilata uudessa ravintolassa. Ohjeet ovat, yllätys yllätys, suuntaa antavia, mutta ovat laadittu silmälläpitäen esimerkkien kattavuutta: huonolle kebabilalle tuskin haluaa antaa liian monta mahdollisuutta. Muista, että paikassa, jossa syömäsi pitsa oli karvas pettymys, saamasi kebab voi olla loistavaa. Toimii myös päin vastoin.

1. Iskender kebab tai special kebab

 

Aivan ensimmäisellä kerralla uudessa ravintolassa ei kannata tilata aivan mitä tahansa, vaan kannattaa tähdätä ruokalistaa monipuolisesti edustavaan ruokaan. Näitä kahta ruokalajia yhdistää eräs asia - raaka-aineiden laadun kattavuus. Tilaamalla kumman tahansa annoksista saat selville tason ravintolan käyttämästä salaatista ja kebabista. Iskenderin avulla testaat samalla kertaa yleensä sekä peruskebabkastikkeen että valkosipulivoikastikkeen. Samalla näet myös pitaleivän tason. Peruskebabkastike on sovellettavissa muidenkin annosten kebabeihin, kun taas sama pitaleipä saattaa palata pita- ja rullakebabissa. Myös annoksen mukana tarjoiltu jukurtti kertoo yleensä tasokkaasta kebabilasta. Sen puuttuessa annos ei yleensä ole muutenkaan häävi. 

Special kebabissa taas paljastuu riisin ja/tai lohkoperunoiden ja/tai ranskalaisten ja/tai pitaleivän taso, paikasta riippuen. Plussana voidaan pitää, jos kebabila tarjoaa mukana peruskebabkastikkeen ohella jotakin muuta, esimerkiksi valkosipulivoi- tai pippurikastiketta. Iskender tai special kebab kertovat maullaan siis myös monen muun annoksen tason ravintolassa - siksi ne toimivat annosten laadun kulmakivinä. Kun tutkimuskohteesta otetaan näyte, tulee painottaa näytteen edustavuuteen. Kohdan yksi kebabit olisivat sitä parhaimmillaan.

2. Rullakebab

 

Kun ensimmäisellä kerralla käydessä on testattu annosten osatekijöitä erikseen, on tullut aika yhdistää maut. Rullakebab, jonka voi halutessaan ottaa myös jonkinlaisella juustotäytteellä, tarjoaa käsityksen maun kokonaisvaikutelmasta. Kiinnitä huomio silti saamasi rullakebabin yksityiskohtiin - kokonaisuus on helppo saada maistumaan hyvältä, mutta maistuuko se erinomaiselta? ("Kyl meil ainaki, siellä mikrossa lämmitettynä. T: Närpiö") Hyvä rullakebab lähtee leivästä - liian paksu leipä peittää täytteiden makua, liian ohut taas voi murentua tai muhjuuntua kastikkeista. Liian vetinen kastike valuu rullan häntäpäästä herrasmiesmäisesti lautaselle, mistä tulee viimeistään pöytäseurueelta sanomista. 

Toim. huom. Riskienhallintakeinona vältä rullakebabia tilatessasi vaaleita vaatteita!

Kiinnitä huomiota salaatin ja kebabin suhteisiin. Jos lihaa on liikaa, lopputulos maistuu tunkkaiselta. Jos tilasit rullasi tulisena ja löydät välistä kebabhedelmän, ravintola syyllistyi johonkin anteeksiantamattomaan. Jos tilasit juustorullakebabin (pätee myös aura- ja fetajuustorulliin), erotatko juustoa? Esimerkiksi voimakkaan makuisen aurajuuston käytössä on ravintolakohtaisesti isoja eroja. Toiset käyttävät sitä reilusti, mutta jonkin täytyy olla pielessä, jos et edes maista tilaamaasi sinihomejuustoa. Ikävä on myös, jos ravintola ei tarjoa foliota käärittynä rullansa ympärille. Tällaisissa tapauksissa rulla on saatettu halkaista. Folion puuttuessa pyydä sitä! Jos aiot syödä rullakebabin haarukalla ja veitsellä, kokeile ennemmin iskenderiä, johon saa enemmän sisältöä helpommin syötävässä muodossa. Lisäksi - ei uskoisi, että tämä on sanottava erikseen - olisi hyvä, jos se rulla olisi ylipäänsä lämmin. Ehdottomasti huonoin kokemukseni löytyy eräästä helsinkiläisestä kebabilasta, jonka rullaa käytän tässä esimerkkinä kebabista, jota ei olisi voinut enempää pilata kuin syömällä se kertaalleen ennen tarjoamista. Rullakebabini oli

• aivan älyttömän pieni.
• folioton ja puoliksi halkaistu. Miksi vaivautua halkaisemaan rulla puoliksi, jos sitä ei tarjoilla foliossa? Ei niin, että rulla kuitenkaan pysyisi koossa, jos joudun jynssäämään siitä palasia tylsällä veitsellä.
• kylmä, ruumiinlämpötilaani kylmempi. 
• hintaansa nähden kallis. Käytän hinta-laatusuhteen käsitettä nyt höllästi, sillä tuosta elämyksestä olisin maksanut neljä euroa mielelläni, en enempää. Lienee sanomattakin selvää, että maksamani seitsemän euron hinta ei ollut mieleen.

Noita asioita kun välttää, päästään rullan teossa jo pitkälle! ("Vähän niinku meiän parhaassa!")

 

3. Bolognese- tai margaretapitsa

 

Pitsoihin toimii nähdäkseni täysin päinvastainen lähestymistapa kuin kebabeihin: siinä, missä kebabannosten kohdalla suosittelen kokeilemaan monipuolisinta vaihtoehtoa kattavan näkemyksen saamiseksi ainesosista, pitsoissa kehotan sen sijaan turvautumaan simppelimpään ratkaisuun. Tähän on muutamakin syy.

Ensinnäkin, pitsan pohja ja perustäytteet ovat pitsan tärkeimmät osat. Joka ikiseen pitsaan kuuluu pitsapohjan täytteisiin lukeutuvat tomaattikastike ja juusto, jotka tarjoavat perustan sille, miltä ravintolan pitsat maistuvat. Jos juustoa on liikaa, lopputulos on tahmainen ja tomaatti peittyy sen alle. Liian tomaattimainenkaan maku ei toisaalta pelasta, mutta jos täytteitä on enemmän, mielestäni erottukoon pitsapohjasta ennemmin tomaatti kuin juusto.

Siksi on mielestäni tärkeää opetella tuntemaan ensin pitsan perusosa, joka selkeimmin määrittää laadukkaan alun pitsalle. Vaikka tuntuu houkuttelevalta tilata aluksi hyvinkin herkulliselta kuulostavalta kinkku-pekoni-kananmuna-jalopeno-aurajuusto-barbequekastikepitsa, sellaisessa alkaa jo tapahtua liikaa. Silloin jää hyvin helposti huomioimatta annoksen perusmaut. Lopputuloksena tuollaisessa on toki herkullinen pitsa, mutta mitä muuta se edes voi olla? Huonoa tuollaisesta pitsasta tuskin saa. 

Toisekseen, useimmiten pitsavaihtoehtoja on ravintolassa useampia kuin kebabannoksia ja niissä on muuttujia (täytteitä) enemmän kuin kebabannoksissa. Käsite suosikkipitsa saattaa kyllä muodostua jossain vaiheessa, mutta ei välttämättä. Lisäksi, mihin kiinnität sellaisessa pitsassa huomiota? Täytteiden määrä on tekijä, joka joskus noteerataan, mutta oliko äskeisessä herkkupitsassa poikkeuksellisen hyvänmakuista pekonia? Tuntuiko aurajuuston maku erityisen hyvin läpi, vai erotitko sitä edes? Mitä "barbequekastike" edes sisälsi ja missä se piileksi? Liian monilla täytteillä, liian monilla voimakkailla, samankaltaisilla mauilla voidaan muutenkin tehokkaasti pilata pitsa, joten kuuden täytteiden pitsojen kanssa kannattaa olla varovainen. Eikä ole mitenkän sanottua, että mitään suosikkipitsaa edes muodostuu, vaan tilaat ehkä aina erilaisen pitsan. Vaarana on, että käsite pitsan pohjamausta jää olemattomaksi. On parempi täydentää hyvillä täytteillä hyvää pitsapohjaa kuin yrittää pelastaa kohtalaista. 

Valitsin bolognesen eli jauhelihapitsan tilauksen kohteeksi (enkä esim. kinkku- tai salamipitsaa) siitä syystä, että jauheliha on yksi niistä täytteistä, jossa olen havainnut huomattavia ravintolakohtaisia eroja. Yksi ravintola tarjoaa jauhelihansa köntteinä pitkin pitsaa (huono merkki), toinen tuntuu valmistaneen hyvin juoksevan lopputuloksen aiheuttavan jauhelihakastikkeen (yllättävän hyvää) ja kolmas tietää jättää hieman nestettä jauhelihansa kyytipojaksi, jotta liha ei hyydy könteiksi vaan leviää tasaisena mattona (loistavaa). Jauheliha on kuitenkin siten neutraali täyte, että se ei peitä pohjan makua, vaan ennemmin täydentää sitä. 

Kannattaa siis kokeilla yksinkertaista vaihtoehtoa aloittaessaan pitsatutkimustaan ravintolasta - jätä kymmenen täytteen fantasiapitsat krapula-aamuksi.

 

Kebabilaan ryhmänä

 

Nälkä on paras mauste ja hyvä seura paras kyytipoika. Ei ole syytä, miksi kebsulaan ei voisi mennä yksin, mutta yhdessä jaetussa kokemuksessa on paitsi jotain hienoa, sitä voi yrittää myös hyödyntää tehokkaampana tutustumiskeinona ravintolaan. Ryhmäsyömisessä korostuu kavereiden kanssa vietetty aika hyvässä hengessä. Siksi annosten valmistuminen mielestäni saakin ottaa oman aikansa - ruuan odottelu tarjoaa hyvän tilaisuuden sosialisoida seurueesi kanssa asioista, jotka sillä hetkellä sattuvat puhututtamaan.

Itse ruuan kannalta on selvää, että jokainen tilaa, mitä haluaa, minkä vuoksi onkin otollisinta, jos koko seurueenne ei ole täysiä iskender-faneja. Ideaalitilanteessa yksikään tilattu annos ei ole samanlainen: yksi tilaa sen iskenderin, toinen suosii rullakebabia, kolmas haluaa pitsaa ja neljännen mielestä kebab ranskalaisilla on ainoa oikea annos. Kebabkulturelli kiinnittää huomiota myös muiden annoksiin - hän tunnistaa herkullisen annoksen jo ulkonäöltä ja kiinnittää huomiota esimerkiksi lihan koostumukseen, rullan paksuuteen, täytteiden suhteisiin ja määriin pitsassa sekä kastikkeen väriin (tunkkaisen ruskea valmiskastike vs. houkuttelevanpunainen, hieman sakea eikä aivan nestemäinen, selkeästi itsetehty kastike). Jos tapaan kuuluu, maistelkaa toistenne annoksia. Näin saa pätevämmän kokonaiskäsityksen paikasta jo ensimmäisellä käyntikerralla.

 

Lopuksi

Eihän sitä nyt voi kyseenalaistaa: kebab on maailman parasta ruokaa. Saadakseen kaikesta kaiken irti ei kuitenkaan pidä pitää kaikkea kebabia samanlaisena, vaan on kiinnitettävä huomiota eroihin, joita niiden välillä löytyy. Hyvän kebabin tunnusmerkkejä oppii tuntemaan intuitiivisesti eri kebabiloita koluamalla - samalla toki kasvaa vaatimustaso. Hyvää kebabia saa monista paikoista, huonoa tai kohtalaista liian monista, erinomaista harvemmista. Hyvin harvoin kebabilaan joutuu varsinaisesti pettymään - tähänastisen perusteella ainoastaan Helsingissä (miten tuo sana tuntuukin toistuvan huonona esimerkkinä tässä?) suhtaudun terveellä varautuneisuudella sapuskan tasoon. Anteeksi, helsinkiläiset, mutta ennemmin tilaan teillä päin pitsan.

Jokainen kebabila on yksilönsä ja paikkoja koluamalla oppii tilaamaan oikeaa ruokaa oikeasta paikasta. Tällä kahlaamisella oppii tunnistamaan sen paikan, jossa on aivan loistavat pitsat, mutta jossa kebab ei tahdo säväyttää; tunnistamaan sen paikan, jossa pitsat tunnutaan lämmittävän mikrossa, mutta jonka kebabissa ei ole valittamista. Niitä paikkoja onneksi on myös, joissa kummankaan kategorian tilaukset eivät tuota pettymystä.


Ajan myötä suosikkikebsulastaan todennäköisesti muistaa myös työntekijöitä. Työntekijät voivat ajan myötä vaihdella. Myös omistaja voi vaihtua, samoin reseptit. Nämä tekijät saattavat vaikuttaa ruuan laatuun uusien kokkien ja/tai tullessa taloon. Hyvä pointti onkin, että kebabilan nimi ei välttämättä muutu, vaikka omistajat tai työntekijät (ja siten ruuan maku) vaihtuisivatkin! Vastaavasti sama poppoo voi olla uudelleennimetyn ravintolan takana (toiminnan laillisuuteen tai moraalittomuuteen en puutu tässä).

Kebabeissa ja pitsoissa sekä niihin liittyvässä kulttuurissa vaihtelee miljoona asiaa. Yksi asia kuitenkaan ei: kebab on paskimmillaankin parasta. Vai oliko se hevi?

Kebab. (osa 1)

Pitsa-kebaberiat ovat levinneet ympäri Suomen sekä suuriin että pieniin paikkakuntiin. Siinä, missä maamme väkiluvullisissa kärkikymmenikkökaupungeissa valinnanvaraa lienee enemmän kuin tavallinen kuolevainen ehtii käydäkään läpi, pienemmilläkin pitäjillä on yleensä yksi tai kaksi ravintolaansa. Kebabille.com on listannut ympäri Suomen ravintoloita käyttäjävoimin ja tätä kirjoittaessa paikkoja on 1133 todellisen määrän ollessa varmasti enemmän. Sivistyneenä arvauksena määrä Suomessa lienee 1300-1500.

Tämä kirjoitus ei puutu maailman ongelmiin. Sen tarkoitus ei ole enempää tai vähempää kuin listata yhden kebabia miltei elämäntapanaan pitävän herrasen näkemyksiä pitsa-kebabravintoloiden (tästedes kebabila tmv.) eri annosvaihtoehdoista sekä luodata hyvän ravintolan ja annoksen tunnusmerkkejä, joihin kebabnoviisi voi vaikkapa mielijohteesta perehtyä. Painopisteenä on kebab, mutta koska pitsat kuuluvat merkittävästi osana ravintoloita, niitä ei jätetä täysin huomiotta.

Annosten ominaispiirteet ja vaihtoehdot

 

Ensivaikutelmalta kebabiloiden annosvalikoima vaikuttaa masentavan samankaltaiselta paikasta riippumatta. Toisistaan riippumattomissa ravintoloissa saattaa nähdä jopa samankaltaiset menupohjat, joihin on täydennetty kunkin paikan annostarjoama. Kukin kebabannos on tilattavissa mietona tai vahvasti/tulisesti maustettuna vaihtoehtona. Ei pidä kuitenkaan lannistua! Aivan kuten kahden ihmisen piirtotyyli ei ole koskaan samanlainen, löytyy annoksissa huomattavia eroja.

Esimerkiksi ravintolakohtaiset annosten kokoerot saattavat olla merkittäviäkin. Yhden ravintolan kohdalla lyödään kaveripiirissä vetoja, kuka jaksaa syödä suurimman annoksen loppuun, toinen jättää osalle kulinaristeista vielä mukavasti tilaa jälkiruualle. Myös annosten tulisuusaste vaihtelee. Kebabilat tarjoavat tyypillisesti vaihtoehtoina vain mietoa tai tulista/vahvaa. Se, mikä on ravintolan tulkinta tulisesta, vaihtelee niin ikään. Tulisen ruuan ystävänä ja sellaiseen tottuneena en itse aina edes huomaa eroa kahden mainitun välillä ja, vaikka silloin tällöin yllättyykin, hyvässäkin kebabilassa voi jäädä kaipaamaan sitä oikeasti tulista vaihtoehtoa. Silloin tällöin kebabila kuitenkin yllättää.

Kuitenkin: jos tilaan tulisen, minä myös haluan sellaisen.

Tulisen vaihtoehdon kanssa on tapana tarjoilla 1-3 vihreää pepperonia (huom. ei ole yhtä kuin jalopeno). Kavereiden kesken tämä lisäke tunnetaan myös nimellä kebabhedelmä. Toiset pirskottavat kebabhedelmien sisälmysnesteet ruokansa päälle, mutta mielestäni ne toimivat parhaiten sellaisenaan nautittuna, alkupalana. Maku ei ole yleensä järin tulinen, mutta miellyttävän lämmin kuitenkin. Kokemukseni mukaan kaksi kebabhedelmää on maksimi, kolmannen kohdalla makuelämys on jo nähty, eikä sitä syö enää niin mielellään.

Kebabilan tärkeimmän annin, kebablihan, koostumus elää. Yhdessä paikassa (yleensä huonommassa) liha on pinnaltaan liukasta ja mitäänsanomatonta, toisessa hyvin grillivastuksilla paistettua. Jälkimmäisenkaltaista lihaa saa valitettavasti liian harvoin, kun puskaradionkin suosittelemat "ne oikeasti parhaat" kebabilatkin tarjoavat yleensä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka koostumuksissa on eroa, sisältö ei tietääkseni eroa juurikaan, vaan tilaaja saa kebabiksi kutsuttua naudan- ja lampaanlihan sekoitusta suikaleina, joiden pituus vaihtelee. Suikalekoosta suosin suhteellisen lyhyitä, korkeintaan 15-senttisiä pätkiä.

Suikalekokorajoitus perustuu ainesosien välisiin suhteisiin. Tavoitteena on syödä liha ja sen kylkiäinen, vaikkapa lohkoperunat, samaan tahtiin, mutta jos lohkoperunoita on huomattavasti enemmän, niitä jää yli vielä senkin jälkeen, kun liha on syöty, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Salaatinystävän ei kannata odottaa kebabannoksen mukana tarjoiltavilta vihanneksilta liikoja. Tyypillisimmin salaatti on mitäänsanomatonta, lähinnä salaatinkastikkeesta makunsa saavaa sekoitusta, joka koostuu lehtisalaatista, kaalista, parista kurkku- ja yhdestä tomaattiviipaleesta. Kurkun sijasta tai rinnalla tarjotaan joskus suolakurkkua. Salaattien maku ei ole kutkuttavan herkullinen, mutta tarjoaa sentään jonkinlaisen alkupalan ennen annoksen pääosannäyttelijöiden tuhoamista. Silloin tällöin tapaa kaalipainotteista raastevariaatiota, joka on vieläkin kurjempi tapa toivottaa ruokailija tervetulleeksi annoksensa pariin. Joskus kebabilat osaavat yllättää ja salaatin mukana on muitakin osia, kuten punasipulia, mutta sellaisten löytyminen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Yleensä jää mielikuva, että salaatti on tarjottu mukaan kohteliaisuudesta kuin halusta täydentää muuten herkullistakin annosta.

Jos kaupungissa löytyy valinnanvaraa, puskaradio yleensä osaa tiedottaa, mistä löytyvät isoimmat, tulisimmat ja herkullisimmat kebabannokset. Seuraava kokoelma luettelee ja arvostelee tyypillisimmät annokset, niiden sisällön sekä muunnelmia.

1. Pitakebab

 

Hampurilaista muistuttavan ulkomuotonsa ansiosta tämä on yksi tunnetuimmista annoksista, jota yleensä saa myös grillikioskeilta. Ideana on vehnäpohjainen pohja- ja kansileipä, joiden välistä ruokailija löytää kebablihaa ja -kastikkeen sekä salaattia kastikkeineen. Pitakebabeista on löydettävissä kaksi eri koulukuntaa, jotka eroavat käytännössä sisälmysten määrän mukaan. Jotkut ravintolat tarjoavat pitakebabinsa kätevästi käsinsyötävässä muodossa, kun joidenkin pitakebabit ammottavat täytteiden paljoudesta. Kompaktimman pitakebabin etuna on ymmärrettävästi syömisen helppous, toisaalta enemmän täytteitä tarkoittaa enemmän sisältöä, jolloin syöjä ei jääne nälkäiseksi. Myös leivän paksuus vaihtelee, vaikka periaatteessa pitaleivän pitäisi olla aina ohut. Sopiva paksuus ei ole senttimetristä kiinni, mutta liian paksu leipä vie helposti makua muulta annokselta - leipää ei tulisi päästää pääosaan annoksessa missään nimessä.

Kaikki irti:

Pitakebabin syöntitapa riippuu täytteiden määrästä. Muhkeampaa kebabia ei ymmärrettävästi kannata ahtaa suuhunsa ilman haarukan apua, mutta koko annosta ei tule syömän haarukalla ja veitsellä. Kebab on makuelämyksenä parhaimmillaan kokonaisuus, jota erottelu haarukalla ja veitsellä pienempiin palasiin turhaan hajottaa. Voideltu leipä maistuu paremmalta kuin voi ja leipä erikseen, samoin on kebabannosten. Tuhti muoto tulee tyypillisesti salaatista - tällaisesta pitakebabista kannattaa siten syödä ensin enin osa salaateista pois ja syödä loppuannos hampurilaisen tavoin heti, kun se on mahdollista. Kaikkea salaattia ei silti kannata syödä pois - annos jää turhan yksipuoleiseksi lihan ja leivän kebabkastikkeiseksi vuorotteluksi ilman salaatin tuomaa raikkautta. Siihen on syynsä, miksi hampurilaisravintolatkin tarjoavat salaatin hampurilaisen sisällä, eivät kylkiäisenä.

Edut:

• Yksi edullisimmista annoksista
• Sopii pienempään nälkään
• Jos kompakti, voi syödä vaikka kävellessä
• Oikein tehtynä herkullinen

Riskit:

• Annoksen sisällön huono suhde (liikaa leipää suhteessa täytteisiin, liikaa lihaa verrattuna salaattiin ja päin vastoin jne.)
• Epätasaisesti levitetty kastike (joissain tapauksissa pakkautunut annoksen perälle, jolloin tuloksena pääasiassa liian kuiva annos) 
• Rullakebab tarjoaa saman sisällön paremmassa suhteessa

 

 2. Rullakebab

 

Rullakebabissa kebab, salaatti ja molempien kastikkeet on kääritty tortillamaisesti pyöreän ja litteän pitaleivän sisään. Etenkin Lahden seudulla rulla on myös tyypillisesti kääritty folioon. Rullakebabin sisältö on sama kuin pitakebabin, mutta makua pidän selvästi parempana. Mainitun sisällön lisäksi rullia myydään usein myös erilaisin juustotäyttein, mikä luo vaihtelua rullatarjontaan sinänsä yksipuoliseen pitakebabiin verrattuna. Ravintolakohtaisesti eroja huomaa leivän paksuudessa, rullan tiiviydessä (tiivis rulla = enemmän täytettä) sekä sen pituudessa. Rullassa on tyypillisesti enemmän syötävää kuin pitakebabissa, ravintolakohtaisesti ero voi olla suurikin. Myös kastikkeiden viskositeetti vaihtelee - joskus kastikkeet ovat hyvinkin vetisiä, vaikka maku olisikin hyvä. Tästä olen pahimmillaan nähnyt kastikkeiden vuotavan leivän läpi, mikä on epämiellyttävää ja sotkuista.

Kaikki irti: 

Vaikka rullien sisältö on (mahdollista juustolisuketta lukuun ottamatta) sama kuin pitakebabin, koostumus eroaa. Leipä on harvoin paksua, joten todennäköisimmin pääosaa näyttelee rullan sisältö leivän toimiessa vain koossa pitävänä kappaleena ja tukimakuna. Tämän vuoksi on vielä pitaakin tärkeämpää, että rullakebabia ei syödä haarukalla ja veitsellä. Ei tortillaakaan syödä. Idea on tämä: rullakebab on läpileikkaus monesta osasesta ja ruokailuvälineillä on hankala saada jokaista osasta yhteen suupalaan. Yhdellä suupalalla saattaa metsästää leipäpalan ja kebabia. Sen nieltyään seuraa salaatti ja pieni annos siihen tarttunutta salaatinkastiketta. Ehkäpä palanen leipää sen mukana? Makuelämys jää hajanaiseksi, ja kuten aiemmassa hampurilaisesimerkissä, koostumus on parhaimmillaan kokonaisuutena, joka tässäkin tapauksessa on enemmän kuin osiensa summa.

Kokonaisuutena arvioitavan ruuan vahvuus on kuitenkin myös sen heikkous: osatekijöitä on vaikeampi arvioida erikseen, kun ne nautitaan osana rullakebabia. Rullan perusteella ei siksi voi antaa pätevää kritiikkiä ravintolan muiden annosten tasosta, joka saattaa olla isokin pettymys sinänsä hyvän rullan jälkeen. Olen törmännyt erääseen ravintolaan, jossa aurajuustorullakebab on paikan priimus ja oikeasti hyvää, kun taas muun ruuan tason perusteella en suosittelisi ainakaan lämpimästi kyseistä paikkaa.

Rullakebabin syönti voi olla sotkuista. Kukaan tosin ei muuta väittänytkään! Yksi keino tämän ehkäisemiseksi on pitää rullaa ennen kaikkea vaakatasossa sitä syödessään, muutoin, jos kastikkeet ovat hyvin juoksevia, ne valuvat pohjalle, vuotavat folionkin läpi ja tekevät syönnistä etenkin loppua kohden hyvin sotkuisaa. Myös leipä saattaa olla heikkolaatuista ja päästää siksi kastiketta lävitseen. Kouluttautunut rullakebabinsyöjä osaakin varata paperia viereensä. Tästä huolimatta tarpeeksi ei voi korostaa folion ja käsinsyönnin merkitystä. Jos rullasi ympärillä ei ole foliota, pyydä sitä. Jokaisella kebabravintolalla pitäisi vähintään kotiinkuljetusten varalta olla foliota; ilman sitä rullan käsinsyömistä en enää suosittele julkisella paikalla. Jos on epävarma rullansyöntitaidoistaan, ei kannata välttämättä viedä sitä uutta deittiään ensitreffeille tätä ruokalajia syömään.

Edut:

• Kuin pitakebabin isoveli
• Herkullinen vaihtoehto, joka on parhaimmillaan kokonaisuutena ja johon löytyy listalta yleensä lisukkeita

Riskit:

• Syöminen vaatii taitoa; kebabilan sotkuisin vaihtoehto
• Veitsellä ja haarukalla mitäänsanomattomampi elämys, koossa pitävä folio ei välttämättä mukana pyytämättä
• Yksittäisten osien laatu peittyy kokonaisuuden alle

 

3. Kebab ranskalaisilla / lohkoperunoilla

 

Kebab ranskalaisilla on pitakebabin ohella toinen suosittu kebab. Annoksiin sisältyy kebabin ja kastikkeen ohella salaatti kastikkeineen sekä itse perunat. Ensi tarkastelulla annokset vaikuttavat identtisiltä, mutta erojakin on. Ensimmäisenä erona on, ylläriylläri, perunat. Lohkoperunat ovat usein paksumpia kuin ranskalaiset, mikä voi johtaa ikäviin lämpötilaeroihin annoksessa: päällimmäisenä olevat kebabsuikaleet jäähtyvät kaiken aikaa, mutta paljon lämpöä sitoneet lohkoperunat höyryävät sisältä kuumuuttaan. Ranskalaiset ovat yleensä näitä ohuempia ja siksi myös lämpötilaerot ovat pienempiä.

Olen kuitenkin havainnut, että aluksi mainitut annosten aineksien suhteet, tuntuvat pettävän nimenomaan kebabranskalaisten kohdalla. Lihaa on joskus aivan liian vähän suhteessa ranskalaisiin. Samoin kastikkeen määrä, joka normaalisti on annosten suhteen ravintolakohtaisesti vakiomääräinen, saattaa jäädä olemattomaksi, eikä kebabilassa yleensä halua päätyä etsimään ketsuppia. Niin - kun tavallisesti annoksen lisuke on päällystetty kebabilla, joka puolestaan on päällystetty kastikkeella, ranskalaisia saattaakin esiintyä suhteessa kebabin ja sen kastikkeen määrään merkittävästi liikaa. Tätä olen havainnut tapahtuvan laadukkainakin pitämissäni kebabiloissa. Lohkoperunavaihtoehdossa tällaista vajetta puolestaan ei tunnu olevan, vaan annoksen sisältö on sopusointuinen. 

Kaikki irti: 

Lämpötilaero puoltaa selkeästi ranskalaisia parempana vaihtoehtona kebabin lisukkeeksi. Toinen ero, jos se pätee kyseiseen ravintolaan, puoltaa lohkoperunoita. Ero on minusta selittämätön, enkä tällaisessa ravintolassa haluaisi tilata toiste vähäkastikkeista vaihtoehtoa. Siksi en suosittele tilaamaan kebabia ranskalaisilla ensimmäisellä käyntikerralla juuri tästä syystä. Jos pitää perunakebabeista, kannattaa antaa mahdollisuus lohkoperunoille tai joskus esiintyville juustoperunoille, joissa lohkoperunat on kuorrutettu juustolla. Makumieltymykset toki vaihtelevat henkilöittäin, mutta itse en pidä kebabannoksen kuivuudesta missään tapauksessa. Jos kastikkeen määrästä ei ole pulaa tai se ei häiritse, pitäisin ranskalaisia parempana vaihtoehtona.

Edut:

• Perunalisukkeen ystävälle turvallisia vaihtoehtoja
• Samankaltaiset vaihtoehdot: mahdollisuus juustoon tai esim. kerma- tai valkosipuliperunoihin mahdollistavat lisää erilaisia kebabelämyksiä ja vastaavat erilaisiin makumieltymyksiin

Riskit:

• Lohkoperunat voivat olla kuumia senkin jälkeen, kun kebab on jo jäähtynyt
• Ranskalaisten kanssa ei välttämättä kylliksi kastiketta

 

4. Iskender kebab

 

Iskender kebab erottuu nimensä ohella myös koostumukseltaan muista annoksista. Kastikkeisen ruuan ystävälle se tarjoaa arvokkaan vaihtoehdon. Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi kokeilemaan annosta. En aio edes peittää puolueellisuuttani: iskender kebab on tyypillisesti kebabilan kuin kebabilan paras annos. 

Iskender sisältää kebabin ja salaatin kastikkeineen lisäksi pitaleipäkuutioita, valkosipulikastiketta ja mahdollisesti turkkilaista jukurttia. Muuttuvia tekijöitä annoksessa on siihen tarjoillut kastikemäärät, leipäkuutioiden koko ja jukurtin olemassaolo. Parhaimmissa kebabiloissa olen törmännyt omalla reseptillä valmistettuun valkosipulivoikastikkeeseen, joka tuo annokseen selvää lisäarvoa. Pitaleipäkuutioiden kovuuskin vaihtelee - ne voivat olla pehmeitä tai suhteellisen kovia, suussa rouskuvia paloja. Useampi ainesosa tekee annoksesta monimuotoisemman kuin esimerkiksi yllämainitut perunavaihtoehdot, mikä ei kuitenkaan tapaa näkyä annoksen hinnassa. Alkuperäinen resepti sisältää sulaa voita terveellisyyden varmistamiseksi, mutta Suomessa annoksessa on yleensä valkosipulivoikastike. 

Kaikki irti:

Oikeuksiinsa iskender pääsee, kun kaikki yllämainitut osaset ovat mukana. Tavalliseen annokseen verrattuna valkosipulivoikastikkeen lisäys voi kuulostaa makukokonaisuuden sekoittamiselta, mutta ei ole sitä. Valkosipulipohjainen kastike erottuu muusta makumassasta, eikä siten kilpaile minkään muun annoksen osasen kanssa. Turkkilaisen jukurtin merkitys korostuu nimenomaan tulisten makujen mukana. Happamana mutta melko mietona makuna se neutraloi tehokkaasti tulisemmankin kastikkeen pahimman terän, mutta jos tulisuus jättää toivomisen varaa, vähenee jukurtinkin merkitys annoksen osana. Huonoimmassa tapauksessa jukurtin lisääminen vain neutraloi lopputuloksen makuja. Onneksi turkkilainen jukurtti on kiinteää, joten tällaisessa tapauksessa sen sopivuutta omaan annokseensa voi kokeilla ja ellei lopputulos miellytä, loput jukurttikeosta on helppo jättää syömättä.

Iskender onkin siis täydellinen valinta, jos rakastaa tulista, muttei jätä kylmäksi vähemmänkin mausteisen ruuan ystävää. Mietona ruokansa tilanneen kannattaa kokeilla jukurtin toimivuutta joka tapauksessa varovasti ja harkita, haluaako sitä syödä lopppuun. Annos ilmankaan sitä ei ole missään nimessä huono, mutta tulisemmassa vaihtoehdossa se tarjoaa oivallisen pisteen iskenderin i:n päälle.

Iskenderissä esiintyy useita muista annoksista löytyviä piirteitä. Itse kebabia pääsee tietysti arvioimaan, mutta myös pitaleivän tasosta saa viitteitä iskenderin avulla. Samoin, kuten peruna- ja riisivaihtoehdoissa, salaatinkin pääsee arvioimaan. Toisin kuin pitassa ja rullassa, kokonaisuuden osia on helppo arvioida erikseen iskenderin kautta - kastikkeisuus varmistaa sen, ettei elämys ole kuiva.

Edut:

• Monipuolinen kokonaisuus, jossa jokaisella osalla on tarkoituksensa. 
• Herkullisen epäterveellinen
• Kastikkeita korostavan ruuan ystävän varma valinta
• Monta tekijää, joita löytää muistakin annoksista, on siksi hyvä vaihtoehto kebabilan ensimmäisen käyntikerran tilaukseksi

Riskit:

• Ei pääse täysiin oikeuksiinsa miedomman ruuan ystävälle
• Kebabilan kastikkeet eivät aina tarpeeksi tulisia jukurtille
• Jukurtti ei välttämättä kuulu annokseen
• Valkosipulivoikastikkeen vaihteleva taso

 

5. Kebab riisillä

 

Annos muistuttaa sisällöltään ennen kaikkea perunavaihtoehtoja. Sisältönä on kebab ja salaatti kastikkeineen, jonka kyytipojaksi tarjotaan riisiä annoksen pohjalla. Joissakin paikoissa olen törmännyt valkosipuli(voi)kastikkeeseen riisikebabin yhteydessä, mikään oletus sen olo lisukkeena ei kuitenkaan ole. Riisi on yleensä joko valkoista tai keltaista ja sen mausteisuudessa on säästelty. Tällöin valkosipulivoikastikkeen mukanaololla onkin itse asiassa yllättävän oleellinen rooli lopputulokselle. Riisi on myöskin yleensä hyvin kiinteää, mikä jälleen nostaa haasteita annoksen kastikkeisuudelle.

Kaikki irti:

Pyydän anteeksi terveysintoilijoilta, mutta riisikebabin herkullisuus nojaa sen rasvaisuuteen. Koska riisi itsessään on kuivaa, se saattaa heikoksi jäävässä ympäristössä sortua samaan virheeseen kuin ranskalaiskebab. Ellei siis pidä nimenomaan kuivemmista kebabeista, riisikebab voi jäädä hyvin vaisuksi elämykseksi. Sen sijaan, jos annoksessa tarjoillaan avokätisesti valkosipulivoikastiketta tai muuten huomattavaa määrää kebabkastiketta, annos on parhaimmillaan hyvinkin herkullinen ja ehdottomasti potentiaalinen vaihtoehto. 

Edut:

• Riisin ystävän valinta, muutenkin jossain vaiheessa kannattaa testata kantakebabiloistaan
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta

Riskit:

• Lopputulos voi olla kuiva
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta. 
• Jää makuelämyksissä helposti muiden annoskebabeiden varjoon

 

6. Special kebab

 

Jokaisella kebabilalla on talon oma erikoiskebabinsa. Talon oma erikoiskebab on muiden annosten tapaan kuitenkin sisällöltään melko samanlainen ravintolasta riippumatta. Ravintoloilla on tyypillisesti yksi tai kaksi erikoiskebabia, jotka käytännössä koostuvat kebab-salaatti-kastikkeet-kimaran ohella riisistä ja ranskalaisista tai lohkoperunoista. Paikoin olen nähnyt näiden ohella tarjoiltavan erikoiskebabissa myös leipäkuutioita, toisinaan ne korvaavat joko riisin tai perunan. Annos sisältää yleensä myös 1-2 erikoiskastiketta - tyypillisimmin ne ovat valkosipulivoikastike ja/tai pippurikastike. Kebabiloilla tapaa ajoittain myös ruokalajia nimeltä hot kebab, joka on käytännössä kebab lohkoperunoilla, mutta pippurikastikkeella ryyditettynä. Nimi on hieman harhaanjohtava - kyse on enemmänkin mausteisesta kuin tulisesta - mutta jos sellaista ravintolasta löytyy, kannattaa sitä jossain vaiheessa testata. 

Erikoiskebabien ehdoton vahvuus on niiden monimuotoisuus: ne tarjoavat läpileikkauksen ravintolan parista tai kolmesta kebablisukkeesta ja kertovat näin, kannattaako kyseisessä ravintolassa suosia jotakin tiettyä kebablisuketta. 

Kaikki irti:

Koska annokset sisältävät useampaa lisuketta, niihin ei ehdi myöskään kyllästyä annoksen aikana - olen eräässä kebabilassa havainnut riisi-valkosipulivoikastikekombinaation nousevan aivan uuteen arvoonsa, kun riisin kanssa tilasta kilpailevat lohkoperunat. Jos on kokeilevalla päällä, suosittelisinkin ennemmin talon specialkebabin tilaamista lohkoperunoiden, ranskalaisten tai riisin sijaan: ensi kerralla ravintolaan tullessaan tietää, haluaako tutustua johonkin erikoiskebabin osasista paremmin. 

Tarkemmalle maistelijalle annosten tarjoamat, useammat eri kebabkastikkeet esittelevät myös ravintolan käyttämää lisukkeistoa. Jos special kebabin tilaa ensitilauksenaan, kannattaa maistella varovasti ja kiinnittää huomiota eri makuihin - krapulamätöksi voi suositella ennemmin rullakebabia tai pitsaa. 

Toki annos voi tuntua liiankin monimuotoiselta. Ajoittain nähty sekoitus pitaleipäkuutioita, riisiä ja jotakin perunaa muutamalla eri kastikkeella komplikoituna voi jättää lopputulokseksi epäselvän kuvan. Kebab oli kyllä hyvää, mutta oliko siinä muka joku erikoiskastike? Liian monimuotoisen kokonaisuuden askarruttaessa erikoiskebun voikin jättää myöhemmille kokeilukerroille ja hahmottaa ensimmäisillä kerroilla selkeämpiä kokonaisuuksia. Maistajariippuvaista tämäkin. 

Edut: 

• Läpileikkaus kebabilan lisuketarjonnasta - hyvä vaihtoehto tunnustelukebabiksi
• Makuihin ei ehdi kyllästyä
• Sisältää yleensä myös erikoiskastikkeet/-kastikkeita

Riskit:

• Hieman muita annoksia kalliimpi
• Liika makusekoitelma ei aina tunnu koherentilta

 

7. Sisäänleivottu / calzone

 

Sisäänleivottuja (myös nimellä calzone) saa suuresta osasta kebabiloita, mutta aivan kaikkialta ei. Näiden puuttuminen ruokalistalta ei varsinaisesti ole harvinaista, mutta aivan vakiovarustus ne eivät ole. Sisäänleivotut ovat suurikokoisia pitaleipätaskuja, joiden sisällä on kebabia, salaattia ja mahdollisesti jotain muista annoksista löytymätöntäkin, esimerkiksi paprikaa ja ananasta. Kastikkeita sisäänleivottujen yhteydessä ei kuitenkaan ole paljoa - joissain tapauksissa kastike on esimerkiksi kaadettu taskun päälle sen sijaan, että se odottaisi annoksen sisällä. Hinta on yleensä euron tai pari muita kebabannoksia kalliimpi, harvoin kuitenkaan yli yhdeksää euroa.

Kaikki irti:

Sisäänleivottuja voi suositella ennen kaikkea henkilölle, jolla on hirmuinen nälkä ja joka ei pidä kastikkeita annoksessaan tärkeimpänä osana. Mielestäni sisäänleivottuja vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin haarukalla ja veitsellä syötyä rullakebabia - kastikkeen vähäisemmän merkityksen ohella siis: kokonaisuutena pidettävä annos kärsii. Sisäänleivottua tekisi mieli syödä ruokailuvälineittä, mutta annoksen rakenne ei kestä käsinsyömistä, vaan leviää. 

Edut:

• Kebabiloiden tuhdeimpia ruokia
• Sisältönä muutakin kuin perusaineksia, sopii vaihtelunhaluiselle

Riskit:

• Yleensä kuivia - ei kastiketta
• Hieman perusannoksia tyyriimpiä

 

Intermission!

 

Tämä osa käsitteli yleensä kebabin laatutekijöitä sekä teoriaa huomionarvoisista asioista niitä arvostellessa. Seuraava osa käsittelee itse ravintoloiden laatutekijöitä sekä tarjoaa oppaan ruuista, joita kannattaa tilata uuteen ravintolaan tutustuessa. Samalla tarjotaan myös katsausta pitsan kriittisiin tekijöihin.

Yleisö osallistuu - kansa raivostuu

Suomalainen osaa pahoittaa mielensä asiasta kuin asiasta. Oli kyseessä sitten lahjaksi saatu kissa, kahvimyynti tai kannustavat sloganit, suomalainen internet-kommentaattori ei jää lepäämään laakereilleen. Sitä huolettaa asioiden nykytila ja se osaa tuoda huolenaiheensa esiin antamatta jutun aiheen turhaan hidastaa tarkoin hiottujen mielipiteidensä ilmaisua. Seuraavassa muutamia koottuja esimerkkejä kansasta, jota ei harmittomuus uutisessa hätkäytä.

Esipaistetun jauhelihan kirous

"Tähän on tultu uusavuttomassa Suomessa: Nyt myydään valmiiksi paistettua jauhelihaa"

Myyntiin tulleesta, valmiiksi paistetusta jauhelihasta kertova artikkeli kohahduttaa tuulipukuja. Jutussa haastatellaan tuotetta valmistavan yrityksen edustajaa, joka kertoo, että markkinoilla on heidän mielestään tarve tällaiselle tuotteelle kiireellisen elämän ja uusavuttomuuden vuoksi.

Missasinko nyt jotakin? Kaupat ovat myyneet vuosia kaikenlaisia tuotteita esivalmistettuna. Mikroaterioita, leipiä ja pitsoja esimerkiksi. Myös jauhelihapihvejä ja lihapullia saa valmiina. Jostain syystä sellaisenaan myytävä jauheliha on kuitenkin paha, paha asia ja selkeä merkki kansaa vaivaavasta kädettömyydestä.

Huomionarvoinen seikka on, että juttuun liittyvän kyselyn mukaan tätä kirjoittaessa 46 000 vastaajasta 12 % (~5500 henkilöä) ei osannut paistaa jauhelihaa. Jos vastaajat ovat olleet täysi-ikäisiä, tähän saattaa kiinnittää huomiota. Siltikään tuote ei ole muuta kuin jälleen kerran yksi malli kysynnän ja tarjonnan lakia noudattavasta liikeideasta. Siitä huolimatta kansa kohahtaa:

Herää ihan kysymys, suhtautuuko kirjoittaja yhtä ennakkoluuloisesti kaikkiin muihinkin kaupan valmiselintarvikkeisiin, jotka esipaistamisen myötä on myös ohessa steriloitu. Niitähän ei myöskään tarvitse kypsentää (itse?), joten kirjoittajan logiikalla silloin niiden täytyy olla myrkyllisiä. 

Joskus logiikkaa saa jopa hakea:

Kirjoittaja on selkeästi löytänyt yhteyden esipaistetun jauhelihan ja ...niin, minkä välille? Selvää on kuitenkin, että ilmeisesti viiden euron hintaan myytävä 300 gramman pakkaus ei shokeeraa sosiaaliturvalla elävää kansaa. Bääbää.

Ex-presidentille lahjoitetaan kissa

"Halosen kissa sai nimekseen Meggi: "Se on kiltti ja utelias""

Ex-presidentin kissa viehätti tammikuussa 2013 muutaman uutisen voimin. Uutisarvosta voi kukin olla mitä mieltä tahansa, mutta valveutunut lukijakunta ei niin vain purematta niele juttua - kissalahjassa korostuu tuo yhteiskunnan epätasa-arvoisuus, mutta niin myös eläinten oikeudet:

Jättää sanattomaksi.

Kahviako metrossa? Ei käy!

"Kahvia myydään nyt metrossa"

Nostona reilun vuoden takainen juttu, jossa kerrotaan yrityksestä, joka on ryhtynyt kauppaamaan kahvia Helsingin metroissa. Myydään siis kahvia, jotta nykyajan metropolin uraohjus saa aamukahvinsa halutessaan myös julkisessa matkustaessaan. Harmitonta, eikö? Ei todellakaan, jos lukijoita on uskominen:

Kuten mielipiteet osoittavat, kahvimyynti metroihin ei olekaan niin harmiton, "ei keneltäkään pois" -tapaus kuin saattaisi äkkiseltään kuvitella. Eräs lukiofysiikan tunnilla vain toisella silmällään nukkunut lukija nostaa esiin jopa teknisemmän puolen ja tekee samalla liikkeen jatkuvuuden laista oman tulkintansa:

Kahvikuppeja ym. tappavan vaarallisia esineitä metroissa kiellettäessä lienee siis paikallaan vihdoin puuttua metroraiteilla tämän tästä esiintyviin kulkuesteisiin. Metrojen törmäilyihin on saatava piste.

Kannustavia lausahduksia? Älä puutu toisten asioihin

"Iloisten liikennemerkkien asentaja selvisi - Katso kuvat"

Juttu kertoo Helsingin erääseen kaupunginosaan oletettavasti kansalaisyhdistyksen tuomista asianmukaisen näköisistä mutta omintakeisilla, elämänmyönteisillä teksteillä ryyditetyistä liikennemerkeistä. Merkit kannustavat harmaassa päivässä: Älä vihaa, rakasta! Vai...?

Eikö uutisiakaan saa kirjoittaa kuluttajalle ilmaisessa mediassa ilman, että sen perässä joku tulee naaman eteen tuputtamaan ideoitaan? Sitä voi miettiä, kuinka järkevää on aitojen liikennemerkkien näköisinä noita kannustinhuutoja asetella liikenneväylille, mutta mikä tuo mielipide on, oikeasti?

---

Jos arvostat mielenterveyttäsi tai hyvää tuultasi, en suosittele yleisöosastojen kollaamista, mikäli taipumuksenasi on ottaa ihmiset liian vakavasti. Minä huomaan syyllistyväni tällaiseen, joten ylläolevien kommenttien lukeminen on yleensä pään seinään hakkaamista. Älä tee kuten minä teen, vaan kuten sanon: vältä uutisten kommentteja, jos mahdollista. Kiitos!

Tunteet vastaan järki

Ihmisen ajattelussa voidaan erottaa kaksi ajattelutapaa. Toinen perustuu tunteisiin, intuitiiviseen ajatteluun, jossa ihmisen suhtautuminen asioihin näkyy mutu-fiiliksinä. Toinen tapa on ajatella järjellä. Nämä kaksi ajatusmallia on syytä erottaa siksi, etteivät ne läheskään aina kohtaa. Esimerkiksi voi haaveilla ulkomaanmatkasta ja tunnetasolla päättää ihan lähiaikoina lähtevänsä reissuun. Järkitasolla ajatus taas lyttääntyy siihen, ettei ole rahaa. Erot näkyvät negatiivisemmissakin sävyissä: näet kaksi samaa sukupuolta olevaa käsi kädessä ja pikkuisen se tahtomatta särähtää, vaikka niin ei saisi ajatella. Ajattelet isänä jääväsi kotiin naisen tuodessa elannon talouteen ja jälleen kerran jokin tuntuu väärältä, vaikka tiedät sen olevan Väärä Mielipide. Vai olenko se vain minä?

Tuskin. Elämme tällä hetkellä jonkinlaisen individualistisen murroskauden keskellä, jossa vanhat aatteet kyseenalaistetaan. Maailma on tullut luoksemme, erilaiset arvomaailmat törmäävät yhteen ja puhutaan rotujen, sukupuolten ja kulttuurien välisestä tasa-arvosta. Tämän myötä meille esitetään sosiaalisesti hyväksyttäviä ajatuksia - ohjesääntöjä siitä, miten tulee ajatella, mikä on normatiivista ja korrektia. Samalla minunikäiseni on kuitenkin kasvattanut sukupolvi, jossa erilaiset kulttuurit, seksuaaliset suuntautumiset tai valinnanvapaus siviilisäätynsä suhteen eivät näyttäytyneet niin selkeästi arkielämässä. Meidänkään suhtautumisemme niihin ei ole aina helppoa, eikä itseä tyydyttävä suhtautuminen tule automaattisesti. Mielipiteensä vuoksi voi joutua tekemään työtä.

Tunnustan: syyllistyn tuomitsevuuteen ja ylenpalttiseen kritisointiin alituisesti. Jos annan tunteilleni vallan, minut valtaa halu suhtautua ties kuinka moneen asiaan ennakkoluuloisesti, vaikken halua - en suostu - hyväksymään sellaisia ajatuksia. Tämä esimerkiksi siksi, etten halua olla täysi kusipää.

Koska tiedän itseni hyväksi esimerkiksi tästä, haluan korostaa eroa tuon tunne- ja järkiajattelun välillä. Tunnemaailmallaan ihminen voi olla tuomitseva, mutta ulosantiinsa voi vaikuttaa punnitsemalla tunneajatuksiaan. Jos tunteillani ajattelen jotakin, jota kuitenkaan en purematta niele, pommitan mielipidettäni järkiargumentein ja yritän löytää synteesin.

Joskus liikutaan mustavalkoisella alueella - esimerkiksi silloin, kun jaan bussitilaa häiritsevästi käyttäytyvän nuorisojoukon kanssa. Nuoret ovat nuoria, mutta häiritsevä käytös ärsyttää tilanteesta riippumatta. Joskus kuitenkin ollaan harmaalla alueella: entä, jos kyseinen nuorisojoukko on ulkomaalaisia? Miten suhtautumiseeni vaikuttaa se, että en ehkä ymmärrä heidän puhettaan? Tai jos häiriön aiheuttaja on vauva, jota ei voi pitää syyllisenä ahdinkoonsa, mutta joka siltikin pitää läpitunkevaa meteliä?

Yhteiskunnassamme mahdollistettu valinnanvapaus tuo mukanaan paitsi vastuuta, myös tarpeen arvottaa asioita. Monia yllämainituista ajatuksista ei olisi olemassakaan, ellei sellaiseen itsestä riippumattomista syistä joutuisi törmäämään. Koska mahdollisuus koota ajatuksiksi omaa aate- ja arvomaailmaa on olemassa, suositan jokaiselle sen tekemistä.

Tärkeintä on kuitenkin pystyä kritisoimaan omaa ajattelua - koskaan ei pidä todeta "tällainen minä olen" ja kuitata sillä asiaa käsitellyksi.

Länsimaisen ihmisen ahdinko

Yksi ihmisen peruspiirre on valittaminen, tyytymättömyydestä seuraava ongelmien esiin nostaminen. Tämä näkyy siinä, että elämää häiritseviä ongelmakohtia tuodaan esiin riippumatta siitä, millaisessa ympäristössä ihminen elää. Silloin tällöin paremminvointivaltioissa valittajia toppuutellaan kehitysmaavertauksin: ”kehitysmaan ihmiset näkee nälkää ja sinä jätät kouluruokaasi syömättä, koska se on pahaa?”

Pointtihan tuossa on ja perusteet kuulostavat houkuttelevilta. Olet syntynyt Suomeen, jossa ihmisillä on sosiaaliturva, ilmainen terveydenhuolto ja jonka luottoluokitus takaa sen, että oli maailmassa millainen nälänhätä tahansa, meiltä ei lopu ruoka kaupoista. Ja sinä valitat, että elämäsi on vaikeaa? Synkistelet ja valvot öitäsi, vaikka asut maassa, jossa kuka tahansa voi esimerkiksi hankkia itselleen koulutuksen, eikä se edellytä rikkaita vanhempia maksamaan kalliita lukuvuosimaksuja? Jos olet työelämässä, sosiaalituet takaavat sinulle toimeentulon, vaikket saisi tai edes etsisi töitä. Miten saatat muka valittaa, että sinulla on vaikeaa?

Tietyllä tapaa jaankin nuo ajatukset. Mielikuvani suomalaisen yksioikoisesta näkemyksestä vahvistui ollessani hyvin toisenlaisessa ympäristössä. Olin viime kesänä Ghanassa työharjoittelussa – siis siellä, missä on niitä Afrikan köyhiä. Ghana ei ole rutiköyhä, eikä siten tarjoa pahinta mahdollista esimerkkiä, mutta vertailukohdan se tarjoaa ja siksi haluankin mainita siitä muutamalla lauseella.

Kokemus, jonka tuosta maasta sain, ei ruokkinut sellaista mielikuvaa, että kaikki elävät siellä jatkuvan tuskan ja kärsimyksen keskellä. Toki jaloilleen nousevassa maassa on omat, arjessa ja asenteissa näkyvät ongelmansa, mutta vierailimme useaan otteeseen pienissä maaseutukyläyhteisöissä, joiden asukkaisiin parissa tapauksessa tutustuimmekin paremmin. Elämä ei ole tuossa ympäristössä helppoa, mutta se on ympäristö, johon siinä asuvat ovat tottuneet. Koostettuna: ihmiset vaikuttivat olevan juuri niin onnellisia tai onnettomia, tyytyväisiä tai tyytymättömiä, kuin Suomessakin.  

Meille hoetaan siitä, että Afrikassa on huonommin, että täytyy olla onnellinen. Mutta kuinka monella länsimaalaisella on todellisia vertailukohtia totuttuun ympäristöönsä? Ihmisen tyytyväisaste on aina kontekstuaalista. Me tuskin voimme kokematta ymmärtää aidosti, mitä on nälänhätä, puhtaan juomaveden puute ja jylläävät epidemiat, joille ei aina ole edes nimeä. Vastaavasti afrikaanon on vaikea ymmärtää, kuinka raskasta zumbaanlähtö voi olla, jos vatsaa kivistää liiasta syömisestä. Molemmat ongelmat koetaan kuitenkin yhtä todellisina.

Mikään sosiaalitoimisto, kansaneläkelaitos, mahdollisuus pitkiin ja lämpimiin suihkuihin tai naapurustoon pystytetty Alko ei tee ihmisestä tyytyväistä elämäänsä. Rikkaalle perheelle on täysin todellinen ongelma, mitä tehdä, jos liian suuri ja kalliiksi käyvä talo uhkaa lähteä alta, koska sitä ei ole varaa ylläpitää, mutta joka on täytynyt hankkia, koska seurapiiri (=kaikki ystävät ja tuttavat) sitä edellyttää. Köyhä miettii, miten saisi pidettyä sen olemassaolevankin katon päänsä päällä, mutta nämä kaksi ihmistä eivät voi verrata tyytyväisyyttään toistensa näkökulmista. Molemmat ongelmat koetaan kuitenkin yhtä todellisina.

Kun ihminen siis kokee elämässään haasteita, hän voi kokea ne vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Toisenlaiseen näkökulmaan voi yrittää samastua, ja jos tässä onnistuu, on hatunnoston arvoinen ihminen. Ei silti pidä yllättyä, jos se osoittautuu mahdottomaksi.