Kebab. (osa 2)

Edellinen kirjoitus käsitteli erilaisia annoksia ja niiltä vaadittavia ominaispiirteitä niiden ollakseen laadukkaita. Nyt keskitytään itse kebabiloiden laatukriteereihin, minkä jälkeen aiemman kirjoituksen ajatuksia sovelletaan käytäntöön. Annan siis tässä toisessa osassa omat kikkakutoseni sille, mistä tunnistaa hyvän kebsulan ja mitä siellä kannattaa tilata.

 

Hyvän ravintolan tunnusmerkkejä

 

Alkuun rehentelyä. 

Kebabravintoloiden ikävimpänä puolena pitäisin tason vaihtelevuutta. Yhden kaupungin sisällä taso voi vaihdella hurjastikin, samoin vuosien saatossa samankin ravintolan omistaja (ja/tai nimi) voi vaihtua ja sen myötä taso. Laadullisia eroja esiintyy myös kaupunkikohtaisesti: en miellä itseäni kotiseuturakkaaksi, mutta väitän, että lahtelaisen kebabin taso on keskimääräistä korkeampaa. Olen kysynyt monilta tuttaviltani, mistä saa heidän mielestään sitä maailman ihan oikeasti parasta kebabia. Vastauksia ryydittää kertomus "aina tästä puhutaan, kuinka kaikki mielestään tietää sen parhaan kebabilan, mutta täällä on ihan oikeasti parasta ruokaa ja kaikki, jotka oon tuonu tänne, on olleet sitä mieltä". Tällaisten esittelyjen jälkeen en suoranaisesti ole pettynyt, mutta en ole muuttanut näkemystäni: parhaita maistamiani kebabannoksia saa Lahdesta. (Tähän kirjoitukseen tulee jossain vaiheessa vielä yksi pakollinen kommentti, "kerran kävin kebabilla Lahdessa ja oli kyl niin huonoa, en varmaan mee enää! Parasta kebabia saa Närpiöstä.")

Kyse ei ole edes pelkästään yhdestä, tai sen reseptejä mukailevista, ravintolasta, vaan useammasta. Oululaisen kebabin tasosta ja kilpailun luomista standardeista olen kuullut ja lukenut, mutta valitettavasti kokemukseni kyseisen kaupungin kebabeista ovat suppeat. Niin tai näin, olen pöyhkeilevästi onnistunut tottumaan kebab-ravintoloissa tiettyyn tasoon ja se, mitä pidän laadukkaana esimerkiksi Helsingissä tai Turussa, ei pääsisi kebabiloiden kärkisijoille Lahdessa.

Kommenteissa, sivuhuomiona, saa kertoa, jos joku kokee tietävänsä sen lahtelaiset kebabilat sata nolla hakkaavan kebabilan.

Sitten asiaan. 

Kebabilan tasoon vaikuttavia tekijöitä voi lukea rivien välistä aiemmassa osassa mainituista annosluonnehdinnoista, samoin aluksi kuvailemistani hyvän kebabin ominaisuuksista. Myös annosten ulkopuoliset tekijät vaikuttavat lopputulosten laatuun. Olen koonnut alle kriteerejä mielestäni hyvälle ravintolalle.

1. Ruokalista

 

Valikoiman laajuus vaihtelee. Useimmat ravintolat tarjoavat alkaen 15 eri pitsavaihtoehtoa sekä ainakin aiemmin kuvaillut kebabannokset. Pitsavalikoiman yhteydessä on tyypillisesti lueteltu myös omavalintaiset täytteet, jotka kertovat valikoiman kattavuudesta. Laadusta toki eivät itsessään. Ravintoloissa saattaa myös esiintyä alueellisia suosikkeja: esimerkiksi paikka paikoin löytää annoksen nimeltä kebab salaatilla (kebab, salaatti ja kastikkeet) ja Lahdesta sen ikioma, lähinnä lihasta ja joskus salaatistakin koostuva lihamuki. Lisäksi kebabilalla voi olla pitsojen ja kebabien ohella kanavaihtoehdot erinäisille kebabannoksille, salaatteja, pihvejä ja jopa pastoja. Kasvisruokavalioista voivat ilahduttaa kebabiloista löytyvät härkäpapu- tai kikhernepohjaiset falafel-annokset. Tässä kirjoituksessa painopisteen ollessa edelleen kebab ei näihin pureuduta sen tarkemmin tässä.

Hyvässä kebabravintolassa on selkeä ruokalista. Valmiiksi ehdotetuissa pitsoissa on syytä olla valinnanvaraa, mutta useat kymmenet vaihtoehdot vaikuttavat lähinnä sekavalta. Muutenkin yleensä, jos omaa pitsaa ei tunnu löytyvän valmiiksi valikoimasta, ottaa pitsan omavalintatäytteillä. Tämä tuntuukin usein luontevalta - silloinhan saa määritellä itse, mitä pitsa sisältää. Kebabrintamalla on niin ikään hyvä olla vaihtoehtoja ja ainakin itse pidän tärkeänä, että kaikki yllä kuvatut kebabannokset löytyvät, mutta tarvitseeko kebabila pastaa? Tilaako joku sitä? Pihviannoksia olen joskus itsekin testannut, mutta niiden valmistuksen jättäisin ennemmin pihviravintolan huoleksi. Ei niiden olemassaolosta toki sinällään haittaa ole - tärkeintä tässä kohtaa on, että pitsoja ja kebabeja löytyy useammalle kokeilukerralle.

Kebabnoviisille yllättäen melko muuttumaton asia on hinta. Yli kahden euron annoskohtaista hintaeroa ei yhden kaupungin sisällä pääsääntöisesti esiinny, eikä oikeastaan kaupunkien välilläkään. Muuten annosten hinnat vaihtelevat yleensä tätä kirjoittaessa välimaastossa 5,5-8,5 euroa. Paikoin, etenkin Helsingissä, kebabannoksen hinta voi pompata vielä yhdeksäänkin euroon ja on todennäköisesti olemassa pikkukaupunki/-kylä, jonka kebabilasta saa viiden euron pitakebabin. Tähänkin sääntöön on toki olemassa poikkeuksensa - parhaimmillaan olen maksanut iskender kebabista 13,30 euroa (hyvä annos, mutta ei hintansa väärti -hyvä). Jos siis juuri sinun kaupungistasi löytyy yli 10 euron kebabila, vaikka se olisi miten hyväksi mielletty, kannattaa etsiä hinta-laatusuhteeltaan vastaava, edullisempi vaihtoehto. Sellainen todennäköisesti löytyy. Pidä silmällä myös kebsulan lounastarjouksia - niiden kanssa ei yleensä päädy maksamaan ainakaan yli 7,5 euroa annoksestaan, ja saapa siihen vielä kahvin ja/tai limsankin päälle.

Niin tai näin, hinta ei korreloi maun kanssa, sillä vaikka tasokas paikka tunnetaan, kilpailu pitää hintatason kurissa sellaisissakin paikoissa, jossa ruuan maun puolesta voisi enemmän maksaakin (muistetaan yllä mainittu poikkeus).

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Onko kebabilalla mitään omintakeista ruokalistallaan? Muista myös, että todennäköisesti ihmiset tulevat kebabilaan syömään pitsaa tai kebabia, joten persikka-banaani-kookospähkinäpitsa ei ole itsessään hyvä asia, eikä pasta-annoksia kebabilassa tarvita.
• Onko valikoima riittävän kattava? Vai tuntuuko se liian kattavalta - tuntuuko siis, että ruokalistan voi hahmottaa?
• Onko ruokalista tarpeeksi selkeästi esitetty? Rullakebabit ansaitsevat oman kategoriansa listassa vasta, kun niitä esiintyy useampia vaihtoehtoja pelkän rullan ja juustorullan sijaan.
• Onko kasvisvaihtoehtoja (falafel)?
• Onko ruokalista laadittu tyylillisesti ajatellen persoonallisesti, vai paistaako listassa taustalla sininen Pepsi- tai punainen Coca-Cola-mainosvalo identtisellä fontilla toisten ravintoloiden kanssa?
• Onko hintataso yleisen kebabhinnaston mukainen? Jos ei, kannattaa pohtia, oikeuttaako korkeamman hintatason paikka olemassaolonsa.

 

2. Annoksen valmistus

 

Tässä oleellisimpana on korrelaatio valmistusnopeuden ja sen laadun välillä. Ennätystapauksessa tilaamani annos on tuotu käteeni ennen kuin ehdin istahtaa pöytääni, joskus annosta on odottanut kaksikinkymmentä minuuttia. 

Nopeus ei ole itseisarvo. Jos olen kiireinen ja haluan pikaruokailla, ajatus parissa minuutissa eteen tuotavasta annoksesta houkuttaa. Pelko nopeuden vaikutuksesta annoksen laatuun puolestaan ei houkuta. Miltä osin annosta oli ehditty tehdä valmiiksi ja pitää lämpimänä, jos se kannetaan eteeni viiden minuutin sisään tilauksesta? Ei myöskään voi korostaa kylliksi, että jokainen keittiöstä kuulunut mikroaaltouunin kilahdus syö luottamusta ravintolan laatuun. Korostinko kylliksi? Mikroaaltouuni tarkoittaa huonoa ravintolaa. (Siinä kirjoituksen ainoassa kommentissa mainitaan myös: "meidän kaupungissa kyl parhaassa kebsulassa on mikroaaltouuni eikä mitään valittamista!")

Lisäksi, jos käyn seurueen kanssa syömässä, todennäköisesti en haluakaan olla ruokailun kanssa valmis vartin sisään kebabilaan saapumisesta. Mielestäni osa yhdessä kebabilassa käynnin iloa ja merkitystä tuo seurusteluaika, jolloin annoksia odotetaan. Jos annos lyödään kouraan samaan aikaan kun istuudun, jää mielikuva pikaruokalasta, jollaiseksi en kebabilaa ole valmis mieltämään. Hyvin, hyvin harvoin olen joutunut kebabravintolassa odottamaan mielestäni kohtuuttoman pitkää aikaa (sunnuntaipäivän krapulatilauksia ei yllättäen lasketa tässä) pöytäseurueemme annosten saapumista. Yleensä ne on jopa tuotu miltei samaan aikaan ja jokainen lämpimänä. 

Kokeile myös joskus ottaa ruoka mukaan (pääsääntöisesti kuitenkin vältä). Takeaway-rasiana toimiva styrox-loota ei välttämättä tuo annosta täyteen oikeuteensa, joten tarkkaile vaikuttaako se mielestäsi ruuan laatuun, kokoon ja ainesten suhteelliseen ja absoluuttiseen määrään.

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Missä ajassa annos tulee ja tarjoillaanko se riittävän lämpimänä ja tuoreena?
• Kiliseekö ravintolassa kassakone vai mikroaaltouuni?
• Jaellaanko annoksia miten sattuu vai pöytäseurueittain suunnitellen? Et varmasti halua olla syönyt, kun naapurisi annos tulee, etkä toisaalta halua katsoa naapurisi syöntiä itse odottaessasi ruokaa.

 

3. Sijainti, sisustus, ja viihtyisyys

 

Sillehän ei ole nyrkkisääntöä, missä päin kaupunkia (tai missä kaupungissa) se paras kebab löytyy. Kuten todettua, kaupunkikohtaisesti taso voi olla toisaalla korkeampi, mutta kun kaikki on lopulta kiinni resepteistä, parhaan kebabin sijainti voi määrittyä yhden ihmisen asuinpaikan perusteella. Paras kebabila ei ole välttämättä se parhaalla paikalla oleva, eikä välttämättä se houkuttelevimman näköinen paikka. Paikallinen puskaradio yleensä tietää suositella oikeita paikkoja, jos epäilys kalvaa. Ulkonäkö ei kerro ravintolasta kaikkea - olen useaan otteeseen havainnut mitäänsanomattomankin näköisestä ravintolasta saavan erinomaista kebabia. Takavuosina totesin Helsingissäkin parhaaksi paikaksi kaikista siellä kokeilemistani  Rastilan metroasemalla sijainneen, parilla asiakaspaikalla siunatun kojun, jonka nykyisestä olemassaolosta tai tasosta en edes tiedä. Silti, ravintolan kannattaa antaa itsestään positiivinen vaikutelma myös sisustuksensa ja julkisivunsa osalta, jotta sinne ylipäänsä löytää ja jotta sinne tuntuu luontevalta mennä.

Miltä sisään astuminen tuntuu? Tervehtimisen merkitystä asiakaspalvelutyössä painotetaan, mikä pätee myös kebabilaan. Tarkastele interiööriä. Tuntuuko kuin olisit grillikioskilla tai näyteikkunassa? Tuntuuko ravintola vankilalta tai toimistolta viihtyisän ruokailuympäristön sijaan? Panostukseen sisustuksesta kannattaa myös kiinnittää huomiota. Kuinka väkinäiseltä sisustus tuntuu - huokuuko ravintolasta halu sijoittaa jotakin suuntaa-antavaa sisustuselementtiä johonkin velvollisuudentunnosta vai aito halu luoda miellyttävä miljöö? On viihtyisiä kebabravintoloita, on neutraaleja tai muuten vähän tunteita sisustuksellaan herättäviä, on sellaisia, jotka olisivat aivan viihtyisiä, jos olisivat vaikkapa pankin asiakaspalvelukonttoreita, eivätkä ruokailutiloja. Jotkut ovat taas niin auttamattoman pieniä, että sisustuksen merkitys jää tilanpuutteen jalkoihin. Tärkein asia on tietenkin itse ruoka, mutta ei ainoa.

Viihtyisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat värimaailma, yksityisyyden tunne, ruokasalin koko sekä sisustuselementit. Psykologiassa on tiedetty jo tovin, että värit herättävät ihmisissä mielikuvia ja reaktioita. Punaisen värin tiedetäänkin olevan yksi ruokahalua herättävistä väreistä, ja vaikka tuskin syömään tullessaan haluaa mielikuvaa Suomen kommunistisen puolueen kevätkokoukseen tulosta, ei tosiaan halua nähdä valkoisen tai harmaan sävyjä liiaksi. Näitäkin on nähty - pahimmillaan vitivalkoiseksi kauttaaltaan maalattu kebabila, jonka ruuan taso kyllä yllätti, mutta joka ei houkutellut astumaan sisään.

Yksityisyyden tunne tarkoittaa tässä sitä intimiteettiä, joka saavutetaan antamalla mielikuva eristetystä ruokailuympäristöstä. Harvempi haluaa istua salissa paikkaan, jossa joka puolella on pöytiä tai ohikulkevia ihmisiä, vaan haluaisi linnoittautua ennemmin nurkkaan, jonkinlaiseen loossiin. Ruokailutila olisi siis rajattava!

Ruokasalin koko liittyy yksityisyyteen, joskaan kokoon ei toki välttämättä vaikuteta kuin hankkimalla isommat tilat. Pahimmillaan olen tavannut parin pöydän kokoisia ruokasaleja tai sellaisia, jossa käytävä halkoo hyvin tehokkaasti koko ruokailutilaa. Jos ruokailualuetta ei voida rauhoittaa vaan reviiri jaetaan aivan vieressä kulkevien tai jonottavien ihmisten kanssa, arvatkaapa mitä se tekee viihtyisyydelle, kun ohivaappuvan toisen asiakkaan laukku tönäisee olkapäätäsi.

Myös voi kiinnittää huomiota siisteyteen. En ole siisteysintoilija, mutta useat pöydät, joita koristavat edellisten ruokailijoiden jättämät astiat, eivät nosta mielikuvaa paikan tasosta. Oma osansa siisteyttä on myös tarvitsemiesi tavaroiden saatavuus. Tyypillisesti kebabilassa haarukat, veitset, servetit, vesikannut ja lasit otetaan itse, mutta aina järjestys ei ole johdonmukainen. Miksi vesikannu on pyydettävä tiskin takaa, kun kaikki muu on siististi saatavissa? Onko vesi (muusta, tilatusta juomasta puhumattakaan) kylmää vai seisonutta?

Kiinnitä siis huomio seuraaviin seikkoihin:

• Missä määrin viihtyvyyteen on panostettu? Tekeekö ravintolassa mieli viettää aikaa vai jääkö mielikuva pysähdyspaikasta?
• Millainen on ravintolan värimaailma? Houkutteleeko se syömään vai jääkö mielikuva kylmästä vaalean ja harmaan sävyihin verhotusta paikasta?
• Saako asiakas rauhaa ja yksityisyyttä esimerkiksi loossien tai nurkkausten avulla vai salliiko tila ja pöytäsijoittelu tällaisen?

 

Uusi kebabravintola - miten edetä

 

Uudessa ravintolassa on minun kokemukseni mukaan järkevä edetä tiettyä kaavaa pitkin, yllä olevat kriteerit huomioiden. Kaava varmistaa erilaisten ruokien testaamisen siten, että se tarjoaa mahdollisimman kattavan esimerkin paikan laadusta. Samalla paikkaa oppii tuntemaan. Kannattaako tilata iskender vai hemmotteleeko tämä paikka kerrankin nimenomaan ranskalaiskebabinsa laadulla? Paikassa saattaa olla myös jokin erikoisuus, kuten joskus nähty hot kebab. Alle on laadittu kolmiosainen ohjeistus siitä, millaisia ruokalajeja kannattaa aluksi tilata uudessa ravintolassa. Ohjeet ovat, yllätys yllätys, suuntaa antavia, mutta ovat laadittu silmälläpitäen esimerkkien kattavuutta: huonolle kebabilalle tuskin haluaa antaa liian monta mahdollisuutta. Muista, että paikassa, jossa syömäsi pitsa oli karvas pettymys, saamasi kebab voi olla loistavaa. Toimii myös päin vastoin.

1. Iskender kebab tai special kebab

 

Aivan ensimmäisellä kerralla uudessa ravintolassa ei kannata tilata aivan mitä tahansa, vaan kannattaa tähdätä ruokalistaa monipuolisesti edustavaan ruokaan. Näitä kahta ruokalajia yhdistää eräs asia - raaka-aineiden laadun kattavuus. Tilaamalla kumman tahansa annoksista saat selville tason ravintolan käyttämästä salaatista ja kebabista. Iskenderin avulla testaat samalla kertaa yleensä sekä peruskebabkastikkeen että valkosipulivoikastikkeen. Samalla näet myös pitaleivän tason. Peruskebabkastike on sovellettavissa muidenkin annosten kebabeihin, kun taas sama pitaleipä saattaa palata pita- ja rullakebabissa. Myös annoksen mukana tarjoiltu jukurtti kertoo yleensä tasokkaasta kebabilasta. Sen puuttuessa annos ei yleensä ole muutenkaan häävi. 

Special kebabissa taas paljastuu riisin ja/tai lohkoperunoiden ja/tai ranskalaisten ja/tai pitaleivän taso, paikasta riippuen. Plussana voidaan pitää, jos kebabila tarjoaa mukana peruskebabkastikkeen ohella jotakin muuta, esimerkiksi valkosipulivoi- tai pippurikastiketta. Iskender tai special kebab kertovat maullaan siis myös monen muun annoksen tason ravintolassa - siksi ne toimivat annosten laadun kulmakivinä. Kun tutkimuskohteesta otetaan näyte, tulee painottaa näytteen edustavuuteen. Kohdan yksi kebabit olisivat sitä parhaimmillaan.

2. Rullakebab

 

Kun ensimmäisellä kerralla käydessä on testattu annosten osatekijöitä erikseen, on tullut aika yhdistää maut. Rullakebab, jonka voi halutessaan ottaa myös jonkinlaisella juustotäytteellä, tarjoaa käsityksen maun kokonaisvaikutelmasta. Kiinnitä huomio silti saamasi rullakebabin yksityiskohtiin - kokonaisuus on helppo saada maistumaan hyvältä, mutta maistuuko se erinomaiselta? ("Kyl meil ainaki, siellä mikrossa lämmitettynä. T: Närpiö") Hyvä rullakebab lähtee leivästä - liian paksu leipä peittää täytteiden makua, liian ohut taas voi murentua tai muhjuuntua kastikkeista. Liian vetinen kastike valuu rullan häntäpäästä herrasmiesmäisesti lautaselle, mistä tulee viimeistään pöytäseurueelta sanomista. 

Toim. huom. Riskienhallintakeinona vältä rullakebabia tilatessasi vaaleita vaatteita!

Kiinnitä huomiota salaatin ja kebabin suhteisiin. Jos lihaa on liikaa, lopputulos maistuu tunkkaiselta. Jos tilasit rullasi tulisena ja löydät välistä kebabhedelmän, ravintola syyllistyi johonkin anteeksiantamattomaan. Jos tilasit juustorullakebabin (pätee myös aura- ja fetajuustorulliin), erotatko juustoa? Esimerkiksi voimakkaan makuisen aurajuuston käytössä on ravintolakohtaisesti isoja eroja. Toiset käyttävät sitä reilusti, mutta jonkin täytyy olla pielessä, jos et edes maista tilaamaasi sinihomejuustoa. Ikävä on myös, jos ravintola ei tarjoa foliota käärittynä rullansa ympärille. Tällaisissa tapauksissa rulla on saatettu halkaista. Folion puuttuessa pyydä sitä! Jos aiot syödä rullakebabin haarukalla ja veitsellä, kokeile ennemmin iskenderiä, johon saa enemmän sisältöä helpommin syötävässä muodossa. Lisäksi - ei uskoisi, että tämä on sanottava erikseen - olisi hyvä, jos se rulla olisi ylipäänsä lämmin. Ehdottomasti huonoin kokemukseni löytyy eräästä helsinkiläisestä kebabilasta, jonka rullaa käytän tässä esimerkkinä kebabista, jota ei olisi voinut enempää pilata kuin syömällä se kertaalleen ennen tarjoamista. Rullakebabini oli

• aivan älyttömän pieni.
• folioton ja puoliksi halkaistu. Miksi vaivautua halkaisemaan rulla puoliksi, jos sitä ei tarjoilla foliossa? Ei niin, että rulla kuitenkaan pysyisi koossa, jos joudun jynssäämään siitä palasia tylsällä veitsellä.
• kylmä, ruumiinlämpötilaani kylmempi. 
• hintaansa nähden kallis. Käytän hinta-laatusuhteen käsitettä nyt höllästi, sillä tuosta elämyksestä olisin maksanut neljä euroa mielelläni, en enempää. Lienee sanomattakin selvää, että maksamani seitsemän euron hinta ei ollut mieleen.

Noita asioita kun välttää, päästään rullan teossa jo pitkälle! ("Vähän niinku meiän parhaassa!")

 

3. Bolognese- tai margaretapitsa

 

Pitsoihin toimii nähdäkseni täysin päinvastainen lähestymistapa kuin kebabeihin: siinä, missä kebabannosten kohdalla suosittelen kokeilemaan monipuolisinta vaihtoehtoa kattavan näkemyksen saamiseksi ainesosista, pitsoissa kehotan sen sijaan turvautumaan simppelimpään ratkaisuun. Tähän on muutamakin syy.

Ensinnäkin, pitsan pohja ja perustäytteet ovat pitsan tärkeimmät osat. Joka ikiseen pitsaan kuuluu pitsapohjan täytteisiin lukeutuvat tomaattikastike ja juusto, jotka tarjoavat perustan sille, miltä ravintolan pitsat maistuvat. Jos juustoa on liikaa, lopputulos on tahmainen ja tomaatti peittyy sen alle. Liian tomaattimainenkaan maku ei toisaalta pelasta, mutta jos täytteitä on enemmän, mielestäni erottukoon pitsapohjasta ennemmin tomaatti kuin juusto.

Siksi on mielestäni tärkeää opetella tuntemaan ensin pitsan perusosa, joka selkeimmin määrittää laadukkaan alun pitsalle. Vaikka tuntuu houkuttelevalta tilata aluksi hyvinkin herkulliselta kuulostavalta kinkku-pekoni-kananmuna-jalopeno-aurajuusto-barbequekastikepitsa, sellaisessa alkaa jo tapahtua liikaa. Silloin jää hyvin helposti huomioimatta annoksen perusmaut. Lopputuloksena tuollaisessa on toki herkullinen pitsa, mutta mitä muuta se edes voi olla? Huonoa tuollaisesta pitsasta tuskin saa. 

Toisekseen, useimmiten pitsavaihtoehtoja on ravintolassa useampia kuin kebabannoksia ja niissä on muuttujia (täytteitä) enemmän kuin kebabannoksissa. Käsite suosikkipitsa saattaa kyllä muodostua jossain vaiheessa, mutta ei välttämättä. Lisäksi, mihin kiinnität sellaisessa pitsassa huomiota? Täytteiden määrä on tekijä, joka joskus noteerataan, mutta oliko äskeisessä herkkupitsassa poikkeuksellisen hyvänmakuista pekonia? Tuntuiko aurajuuston maku erityisen hyvin läpi, vai erotitko sitä edes? Mitä "barbequekastike" edes sisälsi ja missä se piileksi? Liian monilla täytteillä, liian monilla voimakkailla, samankaltaisilla mauilla voidaan muutenkin tehokkaasti pilata pitsa, joten kuuden täytteiden pitsojen kanssa kannattaa olla varovainen. Eikä ole mitenkän sanottua, että mitään suosikkipitsaa edes muodostuu, vaan tilaat ehkä aina erilaisen pitsan. Vaarana on, että käsite pitsan pohjamausta jää olemattomaksi. On parempi täydentää hyvillä täytteillä hyvää pitsapohjaa kuin yrittää pelastaa kohtalaista. 

Valitsin bolognesen eli jauhelihapitsan tilauksen kohteeksi (enkä esim. kinkku- tai salamipitsaa) siitä syystä, että jauheliha on yksi niistä täytteistä, jossa olen havainnut huomattavia ravintolakohtaisia eroja. Yksi ravintola tarjoaa jauhelihansa köntteinä pitkin pitsaa (huono merkki), toinen tuntuu valmistaneen hyvin juoksevan lopputuloksen aiheuttavan jauhelihakastikkeen (yllättävän hyvää) ja kolmas tietää jättää hieman nestettä jauhelihansa kyytipojaksi, jotta liha ei hyydy könteiksi vaan leviää tasaisena mattona (loistavaa). Jauheliha on kuitenkin siten neutraali täyte, että se ei peitä pohjan makua, vaan ennemmin täydentää sitä. 

Kannattaa siis kokeilla yksinkertaista vaihtoehtoa aloittaessaan pitsatutkimustaan ravintolasta - jätä kymmenen täytteen fantasiapitsat krapula-aamuksi.

 

Kebabilaan ryhmänä

 

Nälkä on paras mauste ja hyvä seura paras kyytipoika. Ei ole syytä, miksi kebsulaan ei voisi mennä yksin, mutta yhdessä jaetussa kokemuksessa on paitsi jotain hienoa, sitä voi yrittää myös hyödyntää tehokkaampana tutustumiskeinona ravintolaan. Ryhmäsyömisessä korostuu kavereiden kanssa vietetty aika hyvässä hengessä. Siksi annosten valmistuminen mielestäni saakin ottaa oman aikansa - ruuan odottelu tarjoaa hyvän tilaisuuden sosialisoida seurueesi kanssa asioista, jotka sillä hetkellä sattuvat puhututtamaan.

Itse ruuan kannalta on selvää, että jokainen tilaa, mitä haluaa, minkä vuoksi onkin otollisinta, jos koko seurueenne ei ole täysiä iskender-faneja. Ideaalitilanteessa yksikään tilattu annos ei ole samanlainen: yksi tilaa sen iskenderin, toinen suosii rullakebabia, kolmas haluaa pitsaa ja neljännen mielestä kebab ranskalaisilla on ainoa oikea annos. Kebabkulturelli kiinnittää huomiota myös muiden annoksiin - hän tunnistaa herkullisen annoksen jo ulkonäöltä ja kiinnittää huomiota esimerkiksi lihan koostumukseen, rullan paksuuteen, täytteiden suhteisiin ja määriin pitsassa sekä kastikkeen väriin (tunkkaisen ruskea valmiskastike vs. houkuttelevanpunainen, hieman sakea eikä aivan nestemäinen, selkeästi itsetehty kastike). Jos tapaan kuuluu, maistelkaa toistenne annoksia. Näin saa pätevämmän kokonaiskäsityksen paikasta jo ensimmäisellä käyntikerralla.

 

Lopuksi

Eihän sitä nyt voi kyseenalaistaa: kebab on maailman parasta ruokaa. Saadakseen kaikesta kaiken irti ei kuitenkaan pidä pitää kaikkea kebabia samanlaisena, vaan on kiinnitettävä huomiota eroihin, joita niiden välillä löytyy. Hyvän kebabin tunnusmerkkejä oppii tuntemaan intuitiivisesti eri kebabiloita koluamalla - samalla toki kasvaa vaatimustaso. Hyvää kebabia saa monista paikoista, huonoa tai kohtalaista liian monista, erinomaista harvemmista. Hyvin harvoin kebabilaan joutuu varsinaisesti pettymään - tähänastisen perusteella ainoastaan Helsingissä (miten tuo sana tuntuukin toistuvan huonona esimerkkinä tässä?) suhtaudun terveellä varautuneisuudella sapuskan tasoon. Anteeksi, helsinkiläiset, mutta ennemmin tilaan teillä päin pitsan.

Jokainen kebabila on yksilönsä ja paikkoja koluamalla oppii tilaamaan oikeaa ruokaa oikeasta paikasta. Tällä kahlaamisella oppii tunnistamaan sen paikan, jossa on aivan loistavat pitsat, mutta jossa kebab ei tahdo säväyttää; tunnistamaan sen paikan, jossa pitsat tunnutaan lämmittävän mikrossa, mutta jonka kebabissa ei ole valittamista. Niitä paikkoja onneksi on myös, joissa kummankaan kategorian tilaukset eivät tuota pettymystä.


Ajan myötä suosikkikebsulastaan todennäköisesti muistaa myös työntekijöitä. Työntekijät voivat ajan myötä vaihdella. Myös omistaja voi vaihtua, samoin reseptit. Nämä tekijät saattavat vaikuttaa ruuan laatuun uusien kokkien ja/tai tullessa taloon. Hyvä pointti onkin, että kebabilan nimi ei välttämättä muutu, vaikka omistajat tai työntekijät (ja siten ruuan maku) vaihtuisivatkin! Vastaavasti sama poppoo voi olla uudelleennimetyn ravintolan takana (toiminnan laillisuuteen tai moraalittomuuteen en puutu tässä).

Kebabeissa ja pitsoissa sekä niihin liittyvässä kulttuurissa vaihtelee miljoona asiaa. Yksi asia kuitenkaan ei: kebab on paskimmillaankin parasta. Vai oliko se hevi?

Kebab. (osa 1)

Pitsa-kebaberiat ovat levinneet ympäri Suomen sekä suuriin että pieniin paikkakuntiin. Siinä, missä maamme väkiluvullisissa kärkikymmenikkökaupungeissa valinnanvaraa lienee enemmän kuin tavallinen kuolevainen ehtii käydäkään läpi, pienemmilläkin pitäjillä on yleensä yksi tai kaksi ravintolaansa. Kebabille.com on listannut ympäri Suomen ravintoloita käyttäjävoimin ja tätä kirjoittaessa paikkoja on 1133 todellisen määrän ollessa varmasti enemmän. Sivistyneenä arvauksena määrä Suomessa lienee 1300-1500.

Tämä kirjoitus ei puutu maailman ongelmiin. Sen tarkoitus ei ole enempää tai vähempää kuin listata yhden kebabia miltei elämäntapanaan pitävän herrasen näkemyksiä pitsa-kebabravintoloiden (tästedes kebabila tmv.) eri annosvaihtoehdoista sekä luodata hyvän ravintolan ja annoksen tunnusmerkkejä, joihin kebabnoviisi voi vaikkapa mielijohteesta perehtyä. Painopisteenä on kebab, mutta koska pitsat kuuluvat merkittävästi osana ravintoloita, niitä ei jätetä täysin huomiotta.

Annosten ominaispiirteet ja vaihtoehdot

 

Ensivaikutelmalta kebabiloiden annosvalikoima vaikuttaa masentavan samankaltaiselta paikasta riippumatta. Toisistaan riippumattomissa ravintoloissa saattaa nähdä jopa samankaltaiset menupohjat, joihin on täydennetty kunkin paikan annostarjoama. Kukin kebabannos on tilattavissa mietona tai vahvasti/tulisesti maustettuna vaihtoehtona. Ei pidä kuitenkaan lannistua! Aivan kuten kahden ihmisen piirtotyyli ei ole koskaan samanlainen, löytyy annoksissa huomattavia eroja.

Esimerkiksi ravintolakohtaiset annosten kokoerot saattavat olla merkittäviäkin. Yhden ravintolan kohdalla lyödään kaveripiirissä vetoja, kuka jaksaa syödä suurimman annoksen loppuun, toinen jättää osalle kulinaristeista vielä mukavasti tilaa jälkiruualle. Myös annosten tulisuusaste vaihtelee. Kebabilat tarjoavat tyypillisesti vaihtoehtoina vain mietoa tai tulista/vahvaa. Se, mikä on ravintolan tulkinta tulisesta, vaihtelee niin ikään. Tulisen ruuan ystävänä ja sellaiseen tottuneena en itse aina edes huomaa eroa kahden mainitun välillä ja, vaikka silloin tällöin yllättyykin, hyvässäkin kebabilassa voi jäädä kaipaamaan sitä oikeasti tulista vaihtoehtoa. Silloin tällöin kebabila kuitenkin yllättää.

Kuitenkin: jos tilaan tulisen, minä myös haluan sellaisen.

Tulisen vaihtoehdon kanssa on tapana tarjoilla 1-3 vihreää pepperonia (huom. ei ole yhtä kuin jalopeno). Kavereiden kesken tämä lisäke tunnetaan myös nimellä kebabhedelmä. Toiset pirskottavat kebabhedelmien sisälmysnesteet ruokansa päälle, mutta mielestäni ne toimivat parhaiten sellaisenaan nautittuna, alkupalana. Maku ei ole yleensä järin tulinen, mutta miellyttävän lämmin kuitenkin. Kokemukseni mukaan kaksi kebabhedelmää on maksimi, kolmannen kohdalla makuelämys on jo nähty, eikä sitä syö enää niin mielellään.

Kebabilan tärkeimmän annin, kebablihan, koostumus elää. Yhdessä paikassa (yleensä huonommassa) liha on pinnaltaan liukasta ja mitäänsanomatonta, toisessa hyvin grillivastuksilla paistettua. Jälkimmäisenkaltaista lihaa saa valitettavasti liian harvoin, kun puskaradionkin suosittelemat "ne oikeasti parhaat" kebabilatkin tarjoavat yleensä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka koostumuksissa on eroa, sisältö ei tietääkseni eroa juurikaan, vaan tilaaja saa kebabiksi kutsuttua naudan- ja lampaanlihan sekoitusta suikaleina, joiden pituus vaihtelee. Suikalekoosta suosin suhteellisen lyhyitä, korkeintaan 15-senttisiä pätkiä.

Suikalekokorajoitus perustuu ainesosien välisiin suhteisiin. Tavoitteena on syödä liha ja sen kylkiäinen, vaikkapa lohkoperunat, samaan tahtiin, mutta jos lohkoperunoita on huomattavasti enemmän, niitä jää yli vielä senkin jälkeen, kun liha on syöty, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Salaatinystävän ei kannata odottaa kebabannoksen mukana tarjoiltavilta vihanneksilta liikoja. Tyypillisimmin salaatti on mitäänsanomatonta, lähinnä salaatinkastikkeesta makunsa saavaa sekoitusta, joka koostuu lehtisalaatista, kaalista, parista kurkku- ja yhdestä tomaattiviipaleesta. Kurkun sijasta tai rinnalla tarjotaan joskus suolakurkkua. Salaattien maku ei ole kutkuttavan herkullinen, mutta tarjoaa sentään jonkinlaisen alkupalan ennen annoksen pääosannäyttelijöiden tuhoamista. Silloin tällöin tapaa kaalipainotteista raastevariaatiota, joka on vieläkin kurjempi tapa toivottaa ruokailija tervetulleeksi annoksensa pariin. Joskus kebabilat osaavat yllättää ja salaatin mukana on muitakin osia, kuten punasipulia, mutta sellaisten löytyminen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Yleensä jää mielikuva, että salaatti on tarjottu mukaan kohteliaisuudesta kuin halusta täydentää muuten herkullistakin annosta.

Jos kaupungissa löytyy valinnanvaraa, puskaradio yleensä osaa tiedottaa, mistä löytyvät isoimmat, tulisimmat ja herkullisimmat kebabannokset. Seuraava kokoelma luettelee ja arvostelee tyypillisimmät annokset, niiden sisällön sekä muunnelmia.

1. Pitakebab

 

Hampurilaista muistuttavan ulkomuotonsa ansiosta tämä on yksi tunnetuimmista annoksista, jota yleensä saa myös grillikioskeilta. Ideana on vehnäpohjainen pohja- ja kansileipä, joiden välistä ruokailija löytää kebablihaa ja -kastikkeen sekä salaattia kastikkeineen. Pitakebabeista on löydettävissä kaksi eri koulukuntaa, jotka eroavat käytännössä sisälmysten määrän mukaan. Jotkut ravintolat tarjoavat pitakebabinsa kätevästi käsinsyötävässä muodossa, kun joidenkin pitakebabit ammottavat täytteiden paljoudesta. Kompaktimman pitakebabin etuna on ymmärrettävästi syömisen helppous, toisaalta enemmän täytteitä tarkoittaa enemmän sisältöä, jolloin syöjä ei jääne nälkäiseksi. Myös leivän paksuus vaihtelee, vaikka periaatteessa pitaleivän pitäisi olla aina ohut. Sopiva paksuus ei ole senttimetristä kiinni, mutta liian paksu leipä vie helposti makua muulta annokselta - leipää ei tulisi päästää pääosaan annoksessa missään nimessä.

Kaikki irti:

Pitakebabin syöntitapa riippuu täytteiden määrästä. Muhkeampaa kebabia ei ymmärrettävästi kannata ahtaa suuhunsa ilman haarukan apua, mutta koko annosta ei tule syömän haarukalla ja veitsellä. Kebab on makuelämyksenä parhaimmillaan kokonaisuus, jota erottelu haarukalla ja veitsellä pienempiin palasiin turhaan hajottaa. Voideltu leipä maistuu paremmalta kuin voi ja leipä erikseen, samoin on kebabannosten. Tuhti muoto tulee tyypillisesti salaatista - tällaisesta pitakebabista kannattaa siten syödä ensin enin osa salaateista pois ja syödä loppuannos hampurilaisen tavoin heti, kun se on mahdollista. Kaikkea salaattia ei silti kannata syödä pois - annos jää turhan yksipuoleiseksi lihan ja leivän kebabkastikkeiseksi vuorotteluksi ilman salaatin tuomaa raikkautta. Siihen on syynsä, miksi hampurilaisravintolatkin tarjoavat salaatin hampurilaisen sisällä, eivät kylkiäisenä.

Edut:

• Yksi edullisimmista annoksista
• Sopii pienempään nälkään
• Jos kompakti, voi syödä vaikka kävellessä
• Oikein tehtynä herkullinen

Riskit:

• Annoksen sisällön huono suhde (liikaa leipää suhteessa täytteisiin, liikaa lihaa verrattuna salaattiin ja päin vastoin jne.)
• Epätasaisesti levitetty kastike (joissain tapauksissa pakkautunut annoksen perälle, jolloin tuloksena pääasiassa liian kuiva annos) 
• Rullakebab tarjoaa saman sisällön paremmassa suhteessa

 

 2. Rullakebab

 

Rullakebabissa kebab, salaatti ja molempien kastikkeet on kääritty tortillamaisesti pyöreän ja litteän pitaleivän sisään. Etenkin Lahden seudulla rulla on myös tyypillisesti kääritty folioon. Rullakebabin sisältö on sama kuin pitakebabin, mutta makua pidän selvästi parempana. Mainitun sisällön lisäksi rullia myydään usein myös erilaisin juustotäyttein, mikä luo vaihtelua rullatarjontaan sinänsä yksipuoliseen pitakebabiin verrattuna. Ravintolakohtaisesti eroja huomaa leivän paksuudessa, rullan tiiviydessä (tiivis rulla = enemmän täytettä) sekä sen pituudessa. Rullassa on tyypillisesti enemmän syötävää kuin pitakebabissa, ravintolakohtaisesti ero voi olla suurikin. Myös kastikkeiden viskositeetti vaihtelee - joskus kastikkeet ovat hyvinkin vetisiä, vaikka maku olisikin hyvä. Tästä olen pahimmillaan nähnyt kastikkeiden vuotavan leivän läpi, mikä on epämiellyttävää ja sotkuista.

Kaikki irti: 

Vaikka rullien sisältö on (mahdollista juustolisuketta lukuun ottamatta) sama kuin pitakebabin, koostumus eroaa. Leipä on harvoin paksua, joten todennäköisimmin pääosaa näyttelee rullan sisältö leivän toimiessa vain koossa pitävänä kappaleena ja tukimakuna. Tämän vuoksi on vielä pitaakin tärkeämpää, että rullakebabia ei syödä haarukalla ja veitsellä. Ei tortillaakaan syödä. Idea on tämä: rullakebab on läpileikkaus monesta osasesta ja ruokailuvälineillä on hankala saada jokaista osasta yhteen suupalaan. Yhdellä suupalalla saattaa metsästää leipäpalan ja kebabia. Sen nieltyään seuraa salaatti ja pieni annos siihen tarttunutta salaatinkastiketta. Ehkäpä palanen leipää sen mukana? Makuelämys jää hajanaiseksi, ja kuten aiemmassa hampurilaisesimerkissä, koostumus on parhaimmillaan kokonaisuutena, joka tässäkin tapauksessa on enemmän kuin osiensa summa.

Kokonaisuutena arvioitavan ruuan vahvuus on kuitenkin myös sen heikkous: osatekijöitä on vaikeampi arvioida erikseen, kun ne nautitaan osana rullakebabia. Rullan perusteella ei siksi voi antaa pätevää kritiikkiä ravintolan muiden annosten tasosta, joka saattaa olla isokin pettymys sinänsä hyvän rullan jälkeen. Olen törmännyt erääseen ravintolaan, jossa aurajuustorullakebab on paikan priimus ja oikeasti hyvää, kun taas muun ruuan tason perusteella en suosittelisi ainakaan lämpimästi kyseistä paikkaa.

Rullakebabin syönti voi olla sotkuista. Kukaan tosin ei muuta väittänytkään! Yksi keino tämän ehkäisemiseksi on pitää rullaa ennen kaikkea vaakatasossa sitä syödessään, muutoin, jos kastikkeet ovat hyvin juoksevia, ne valuvat pohjalle, vuotavat folionkin läpi ja tekevät syönnistä etenkin loppua kohden hyvin sotkuisaa. Myös leipä saattaa olla heikkolaatuista ja päästää siksi kastiketta lävitseen. Kouluttautunut rullakebabinsyöjä osaakin varata paperia viereensä. Tästä huolimatta tarpeeksi ei voi korostaa folion ja käsinsyönnin merkitystä. Jos rullasi ympärillä ei ole foliota, pyydä sitä. Jokaisella kebabravintolalla pitäisi vähintään kotiinkuljetusten varalta olla foliota; ilman sitä rullan käsinsyömistä en enää suosittele julkisella paikalla. Jos on epävarma rullansyöntitaidoistaan, ei kannata välttämättä viedä sitä uutta deittiään ensitreffeille tätä ruokalajia syömään.

Edut:

• Kuin pitakebabin isoveli
• Herkullinen vaihtoehto, joka on parhaimmillaan kokonaisuutena ja johon löytyy listalta yleensä lisukkeita

Riskit:

• Syöminen vaatii taitoa; kebabilan sotkuisin vaihtoehto
• Veitsellä ja haarukalla mitäänsanomattomampi elämys, koossa pitävä folio ei välttämättä mukana pyytämättä
• Yksittäisten osien laatu peittyy kokonaisuuden alle

 

3. Kebab ranskalaisilla / lohkoperunoilla

 

Kebab ranskalaisilla on pitakebabin ohella toinen suosittu kebab. Annoksiin sisältyy kebabin ja kastikkeen ohella salaatti kastikkeineen sekä itse perunat. Ensi tarkastelulla annokset vaikuttavat identtisiltä, mutta erojakin on. Ensimmäisenä erona on, ylläriylläri, perunat. Lohkoperunat ovat usein paksumpia kuin ranskalaiset, mikä voi johtaa ikäviin lämpötilaeroihin annoksessa: päällimmäisenä olevat kebabsuikaleet jäähtyvät kaiken aikaa, mutta paljon lämpöä sitoneet lohkoperunat höyryävät sisältä kuumuuttaan. Ranskalaiset ovat yleensä näitä ohuempia ja siksi myös lämpötilaerot ovat pienempiä.

Olen kuitenkin havainnut, että aluksi mainitut annosten aineksien suhteet, tuntuvat pettävän nimenomaan kebabranskalaisten kohdalla. Lihaa on joskus aivan liian vähän suhteessa ranskalaisiin. Samoin kastikkeen määrä, joka normaalisti on annosten suhteen ravintolakohtaisesti vakiomääräinen, saattaa jäädä olemattomaksi, eikä kebabilassa yleensä halua päätyä etsimään ketsuppia. Niin - kun tavallisesti annoksen lisuke on päällystetty kebabilla, joka puolestaan on päällystetty kastikkeella, ranskalaisia saattaakin esiintyä suhteessa kebabin ja sen kastikkeen määrään merkittävästi liikaa. Tätä olen havainnut tapahtuvan laadukkainakin pitämissäni kebabiloissa. Lohkoperunavaihtoehdossa tällaista vajetta puolestaan ei tunnu olevan, vaan annoksen sisältö on sopusointuinen. 

Kaikki irti: 

Lämpötilaero puoltaa selkeästi ranskalaisia parempana vaihtoehtona kebabin lisukkeeksi. Toinen ero, jos se pätee kyseiseen ravintolaan, puoltaa lohkoperunoita. Ero on minusta selittämätön, enkä tällaisessa ravintolassa haluaisi tilata toiste vähäkastikkeista vaihtoehtoa. Siksi en suosittele tilaamaan kebabia ranskalaisilla ensimmäisellä käyntikerralla juuri tästä syystä. Jos pitää perunakebabeista, kannattaa antaa mahdollisuus lohkoperunoille tai joskus esiintyville juustoperunoille, joissa lohkoperunat on kuorrutettu juustolla. Makumieltymykset toki vaihtelevat henkilöittäin, mutta itse en pidä kebabannoksen kuivuudesta missään tapauksessa. Jos kastikkeen määrästä ei ole pulaa tai se ei häiritse, pitäisin ranskalaisia parempana vaihtoehtona.

Edut:

• Perunalisukkeen ystävälle turvallisia vaihtoehtoja
• Samankaltaiset vaihtoehdot: mahdollisuus juustoon tai esim. kerma- tai valkosipuliperunoihin mahdollistavat lisää erilaisia kebabelämyksiä ja vastaavat erilaisiin makumieltymyksiin

Riskit:

• Lohkoperunat voivat olla kuumia senkin jälkeen, kun kebab on jo jäähtynyt
• Ranskalaisten kanssa ei välttämättä kylliksi kastiketta

 

4. Iskender kebab

 

Iskender kebab erottuu nimensä ohella myös koostumukseltaan muista annoksista. Kastikkeisen ruuan ystävälle se tarjoaa arvokkaan vaihtoehdon. Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi kokeilemaan annosta. En aio edes peittää puolueellisuuttani: iskender kebab on tyypillisesti kebabilan kuin kebabilan paras annos. 

Iskender sisältää kebabin ja salaatin kastikkeineen lisäksi pitaleipäkuutioita, valkosipulikastiketta ja mahdollisesti turkkilaista jukurttia. Muuttuvia tekijöitä annoksessa on siihen tarjoillut kastikemäärät, leipäkuutioiden koko ja jukurtin olemassaolo. Parhaimmissa kebabiloissa olen törmännyt omalla reseptillä valmistettuun valkosipulivoikastikkeeseen, joka tuo annokseen selvää lisäarvoa. Pitaleipäkuutioiden kovuuskin vaihtelee - ne voivat olla pehmeitä tai suhteellisen kovia, suussa rouskuvia paloja. Useampi ainesosa tekee annoksesta monimuotoisemman kuin esimerkiksi yllämainitut perunavaihtoehdot, mikä ei kuitenkaan tapaa näkyä annoksen hinnassa. Alkuperäinen resepti sisältää sulaa voita terveellisyyden varmistamiseksi, mutta Suomessa annoksessa on yleensä valkosipulivoikastike. 

Kaikki irti:

Oikeuksiinsa iskender pääsee, kun kaikki yllämainitut osaset ovat mukana. Tavalliseen annokseen verrattuna valkosipulivoikastikkeen lisäys voi kuulostaa makukokonaisuuden sekoittamiselta, mutta ei ole sitä. Valkosipulipohjainen kastike erottuu muusta makumassasta, eikä siten kilpaile minkään muun annoksen osasen kanssa. Turkkilaisen jukurtin merkitys korostuu nimenomaan tulisten makujen mukana. Happamana mutta melko mietona makuna se neutraloi tehokkaasti tulisemmankin kastikkeen pahimman terän, mutta jos tulisuus jättää toivomisen varaa, vähenee jukurtinkin merkitys annoksen osana. Huonoimmassa tapauksessa jukurtin lisääminen vain neutraloi lopputuloksen makuja. Onneksi turkkilainen jukurtti on kiinteää, joten tällaisessa tapauksessa sen sopivuutta omaan annokseensa voi kokeilla ja ellei lopputulos miellytä, loput jukurttikeosta on helppo jättää syömättä.

Iskender onkin siis täydellinen valinta, jos rakastaa tulista, muttei jätä kylmäksi vähemmänkin mausteisen ruuan ystävää. Mietona ruokansa tilanneen kannattaa kokeilla jukurtin toimivuutta joka tapauksessa varovasti ja harkita, haluaako sitä syödä lopppuun. Annos ilmankaan sitä ei ole missään nimessä huono, mutta tulisemmassa vaihtoehdossa se tarjoaa oivallisen pisteen iskenderin i:n päälle.

Iskenderissä esiintyy useita muista annoksista löytyviä piirteitä. Itse kebabia pääsee tietysti arvioimaan, mutta myös pitaleivän tasosta saa viitteitä iskenderin avulla. Samoin, kuten peruna- ja riisivaihtoehdoissa, salaatinkin pääsee arvioimaan. Toisin kuin pitassa ja rullassa, kokonaisuuden osia on helppo arvioida erikseen iskenderin kautta - kastikkeisuus varmistaa sen, ettei elämys ole kuiva.

Edut:

• Monipuolinen kokonaisuus, jossa jokaisella osalla on tarkoituksensa. 
• Herkullisen epäterveellinen
• Kastikkeita korostavan ruuan ystävän varma valinta
• Monta tekijää, joita löytää muistakin annoksista, on siksi hyvä vaihtoehto kebabilan ensimmäisen käyntikerran tilaukseksi

Riskit:

• Ei pääse täysiin oikeuksiinsa miedomman ruuan ystävälle
• Kebabilan kastikkeet eivät aina tarpeeksi tulisia jukurtille
• Jukurtti ei välttämättä kuulu annokseen
• Valkosipulivoikastikkeen vaihteleva taso

 

5. Kebab riisillä

 

Annos muistuttaa sisällöltään ennen kaikkea perunavaihtoehtoja. Sisältönä on kebab ja salaatti kastikkeineen, jonka kyytipojaksi tarjotaan riisiä annoksen pohjalla. Joissakin paikoissa olen törmännyt valkosipuli(voi)kastikkeeseen riisikebabin yhteydessä, mikään oletus sen olo lisukkeena ei kuitenkaan ole. Riisi on yleensä joko valkoista tai keltaista ja sen mausteisuudessa on säästelty. Tällöin valkosipulivoikastikkeen mukanaololla onkin itse asiassa yllättävän oleellinen rooli lopputulokselle. Riisi on myöskin yleensä hyvin kiinteää, mikä jälleen nostaa haasteita annoksen kastikkeisuudelle.

Kaikki irti:

Pyydän anteeksi terveysintoilijoilta, mutta riisikebabin herkullisuus nojaa sen rasvaisuuteen. Koska riisi itsessään on kuivaa, se saattaa heikoksi jäävässä ympäristössä sortua samaan virheeseen kuin ranskalaiskebab. Ellei siis pidä nimenomaan kuivemmista kebabeista, riisikebab voi jäädä hyvin vaisuksi elämykseksi. Sen sijaan, jos annoksessa tarjoillaan avokätisesti valkosipulivoikastiketta tai muuten huomattavaa määrää kebabkastiketta, annos on parhaimmillaan hyvinkin herkullinen ja ehdottomasti potentiaalinen vaihtoehto. 

Edut:

• Riisin ystävän valinta, muutenkin jossain vaiheessa kannattaa testata kantakebabiloistaan
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta

Riskit:

• Lopputulos voi olla kuiva
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta. 
• Jää makuelämyksissä helposti muiden annoskebabeiden varjoon

 

6. Special kebab

 

Jokaisella kebabilalla on talon oma erikoiskebabinsa. Talon oma erikoiskebab on muiden annosten tapaan kuitenkin sisällöltään melko samanlainen ravintolasta riippumatta. Ravintoloilla on tyypillisesti yksi tai kaksi erikoiskebabia, jotka käytännössä koostuvat kebab-salaatti-kastikkeet-kimaran ohella riisistä ja ranskalaisista tai lohkoperunoista. Paikoin olen nähnyt näiden ohella tarjoiltavan erikoiskebabissa myös leipäkuutioita, toisinaan ne korvaavat joko riisin tai perunan. Annos sisältää yleensä myös 1-2 erikoiskastiketta - tyypillisimmin ne ovat valkosipulivoikastike ja/tai pippurikastike. Kebabiloilla tapaa ajoittain myös ruokalajia nimeltä hot kebab, joka on käytännössä kebab lohkoperunoilla, mutta pippurikastikkeella ryyditettynä. Nimi on hieman harhaanjohtava - kyse on enemmänkin mausteisesta kuin tulisesta - mutta jos sellaista ravintolasta löytyy, kannattaa sitä jossain vaiheessa testata. 

Erikoiskebabien ehdoton vahvuus on niiden monimuotoisuus: ne tarjoavat läpileikkauksen ravintolan parista tai kolmesta kebablisukkeesta ja kertovat näin, kannattaako kyseisessä ravintolassa suosia jotakin tiettyä kebablisuketta. 

Kaikki irti:

Koska annokset sisältävät useampaa lisuketta, niihin ei ehdi myöskään kyllästyä annoksen aikana - olen eräässä kebabilassa havainnut riisi-valkosipulivoikastikekombinaation nousevan aivan uuteen arvoonsa, kun riisin kanssa tilasta kilpailevat lohkoperunat. Jos on kokeilevalla päällä, suosittelisinkin ennemmin talon specialkebabin tilaamista lohkoperunoiden, ranskalaisten tai riisin sijaan: ensi kerralla ravintolaan tullessaan tietää, haluaako tutustua johonkin erikoiskebabin osasista paremmin. 

Tarkemmalle maistelijalle annosten tarjoamat, useammat eri kebabkastikkeet esittelevät myös ravintolan käyttämää lisukkeistoa. Jos special kebabin tilaa ensitilauksenaan, kannattaa maistella varovasti ja kiinnittää huomiota eri makuihin - krapulamätöksi voi suositella ennemmin rullakebabia tai pitsaa. 

Toki annos voi tuntua liiankin monimuotoiselta. Ajoittain nähty sekoitus pitaleipäkuutioita, riisiä ja jotakin perunaa muutamalla eri kastikkeella komplikoituna voi jättää lopputulokseksi epäselvän kuvan. Kebab oli kyllä hyvää, mutta oliko siinä muka joku erikoiskastike? Liian monimuotoisen kokonaisuuden askarruttaessa erikoiskebun voikin jättää myöhemmille kokeilukerroille ja hahmottaa ensimmäisillä kerroilla selkeämpiä kokonaisuuksia. Maistajariippuvaista tämäkin. 

Edut: 

• Läpileikkaus kebabilan lisuketarjonnasta - hyvä vaihtoehto tunnustelukebabiksi
• Makuihin ei ehdi kyllästyä
• Sisältää yleensä myös erikoiskastikkeet/-kastikkeita

Riskit:

• Hieman muita annoksia kalliimpi
• Liika makusekoitelma ei aina tunnu koherentilta

 

7. Sisäänleivottu / calzone

 

Sisäänleivottuja (myös nimellä calzone) saa suuresta osasta kebabiloita, mutta aivan kaikkialta ei. Näiden puuttuminen ruokalistalta ei varsinaisesti ole harvinaista, mutta aivan vakiovarustus ne eivät ole. Sisäänleivotut ovat suurikokoisia pitaleipätaskuja, joiden sisällä on kebabia, salaattia ja mahdollisesti jotain muista annoksista löytymätöntäkin, esimerkiksi paprikaa ja ananasta. Kastikkeita sisäänleivottujen yhteydessä ei kuitenkaan ole paljoa - joissain tapauksissa kastike on esimerkiksi kaadettu taskun päälle sen sijaan, että se odottaisi annoksen sisällä. Hinta on yleensä euron tai pari muita kebabannoksia kalliimpi, harvoin kuitenkaan yli yhdeksää euroa.

Kaikki irti:

Sisäänleivottuja voi suositella ennen kaikkea henkilölle, jolla on hirmuinen nälkä ja joka ei pidä kastikkeita annoksessaan tärkeimpänä osana. Mielestäni sisäänleivottuja vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin haarukalla ja veitsellä syötyä rullakebabia - kastikkeen vähäisemmän merkityksen ohella siis: kokonaisuutena pidettävä annos kärsii. Sisäänleivottua tekisi mieli syödä ruokailuvälineittä, mutta annoksen rakenne ei kestä käsinsyömistä, vaan leviää. 

Edut:

• Kebabiloiden tuhdeimpia ruokia
• Sisältönä muutakin kuin perusaineksia, sopii vaihtelunhaluiselle

Riskit:

• Yleensä kuivia - ei kastiketta
• Hieman perusannoksia tyyriimpiä

 

Intermission!

 

Tämä osa käsitteli yleensä kebabin laatutekijöitä sekä teoriaa huomionarvoisista asioista niitä arvostellessa. Seuraava osa käsittelee itse ravintoloiden laatutekijöitä sekä tarjoaa oppaan ruuista, joita kannattaa tilata uuteen ravintolaan tutustuessa. Samalla tarjotaan myös katsausta pitsan kriittisiin tekijöihin.

Yleisö osallistuu - kansa raivostuu

Suomalainen osaa pahoittaa mielensä asiasta kuin asiasta. Oli kyseessä sitten lahjaksi saatu kissa, kahvimyynti tai kannustavat sloganit, suomalainen internet-kommentaattori ei jää lepäämään laakereilleen. Sitä huolettaa asioiden nykytila ja se osaa tuoda huolenaiheensa esiin antamatta jutun aiheen turhaan hidastaa tarkoin hiottujen mielipiteidensä ilmaisua. Seuraavassa muutamia koottuja esimerkkejä kansasta, jota ei harmittomuus uutisessa hätkäytä.

Esipaistetun jauhelihan kirous

"Tähän on tultu uusavuttomassa Suomessa: Nyt myydään valmiiksi paistettua jauhelihaa"

Myyntiin tulleesta, valmiiksi paistetusta jauhelihasta kertova artikkeli kohahduttaa tuulipukuja. Jutussa haastatellaan tuotetta valmistavan yrityksen edustajaa, joka kertoo, että markkinoilla on heidän mielestään tarve tällaiselle tuotteelle kiireellisen elämän ja uusavuttomuuden vuoksi.

Missasinko nyt jotakin? Kaupat ovat myyneet vuosia kaikenlaisia tuotteita esivalmistettuna. Mikroaterioita, leipiä ja pitsoja esimerkiksi. Myös jauhelihapihvejä ja lihapullia saa valmiina. Jostain syystä sellaisenaan myytävä jauheliha on kuitenkin paha, paha asia ja selkeä merkki kansaa vaivaavasta kädettömyydestä.

Huomionarvoinen seikka on, että juttuun liittyvän kyselyn mukaan tätä kirjoittaessa 46 000 vastaajasta 12 % (~5500 henkilöä) ei osannut paistaa jauhelihaa. Jos vastaajat ovat olleet täysi-ikäisiä, tähän saattaa kiinnittää huomiota. Siltikään tuote ei ole muuta kuin jälleen kerran yksi malli kysynnän ja tarjonnan lakia noudattavasta liikeideasta. Siitä huolimatta kansa kohahtaa:

Herää ihan kysymys, suhtautuuko kirjoittaja yhtä ennakkoluuloisesti kaikkiin muihinkin kaupan valmiselintarvikkeisiin, jotka esipaistamisen myötä on myös ohessa steriloitu. Niitähän ei myöskään tarvitse kypsentää (itse?), joten kirjoittajan logiikalla silloin niiden täytyy olla myrkyllisiä. 

Joskus logiikkaa saa jopa hakea:

Kirjoittaja on selkeästi löytänyt yhteyden esipaistetun jauhelihan ja ...niin, minkä välille? Selvää on kuitenkin, että ilmeisesti viiden euron hintaan myytävä 300 gramman pakkaus ei shokeeraa sosiaaliturvalla elävää kansaa. Bääbää.

Ex-presidentille lahjoitetaan kissa

"Halosen kissa sai nimekseen Meggi: "Se on kiltti ja utelias""

Ex-presidentin kissa viehätti tammikuussa 2013 muutaman uutisen voimin. Uutisarvosta voi kukin olla mitä mieltä tahansa, mutta valveutunut lukijakunta ei niin vain purematta niele juttua - kissalahjassa korostuu tuo yhteiskunnan epätasa-arvoisuus, mutta niin myös eläinten oikeudet:

Jättää sanattomaksi.

Kahviako metrossa? Ei käy!

"Kahvia myydään nyt metrossa"

Nostona reilun vuoden takainen juttu, jossa kerrotaan yrityksestä, joka on ryhtynyt kauppaamaan kahvia Helsingin metroissa. Myydään siis kahvia, jotta nykyajan metropolin uraohjus saa aamukahvinsa halutessaan myös julkisessa matkustaessaan. Harmitonta, eikö? Ei todellakaan, jos lukijoita on uskominen:

Kuten mielipiteet osoittavat, kahvimyynti metroihin ei olekaan niin harmiton, "ei keneltäkään pois" -tapaus kuin saattaisi äkkiseltään kuvitella. Eräs lukiofysiikan tunnilla vain toisella silmällään nukkunut lukija nostaa esiin jopa teknisemmän puolen ja tekee samalla liikkeen jatkuvuuden laista oman tulkintansa:

Kahvikuppeja ym. tappavan vaarallisia esineitä metroissa kiellettäessä lienee siis paikallaan vihdoin puuttua metroraiteilla tämän tästä esiintyviin kulkuesteisiin. Metrojen törmäilyihin on saatava piste.

Kannustavia lausahduksia? Älä puutu toisten asioihin

"Iloisten liikennemerkkien asentaja selvisi - Katso kuvat"

Juttu kertoo Helsingin erääseen kaupunginosaan oletettavasti kansalaisyhdistyksen tuomista asianmukaisen näköisistä mutta omintakeisilla, elämänmyönteisillä teksteillä ryyditetyistä liikennemerkeistä. Merkit kannustavat harmaassa päivässä: Älä vihaa, rakasta! Vai...?

Eikö uutisiakaan saa kirjoittaa kuluttajalle ilmaisessa mediassa ilman, että sen perässä joku tulee naaman eteen tuputtamaan ideoitaan? Sitä voi miettiä, kuinka järkevää on aitojen liikennemerkkien näköisinä noita kannustinhuutoja asetella liikenneväylille, mutta mikä tuo mielipide on, oikeasti?

---

Jos arvostat mielenterveyttäsi tai hyvää tuultasi, en suosittele yleisöosastojen kollaamista, mikäli taipumuksenasi on ottaa ihmiset liian vakavasti. Minä huomaan syyllistyväni tällaiseen, joten ylläolevien kommenttien lukeminen on yleensä pään seinään hakkaamista. Älä tee kuten minä teen, vaan kuten sanon: vältä uutisten kommentteja, jos mahdollista. Kiitos!