sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Alkoholi - nykypäivän saatana

Ainahan sitä välillä tulee eteen sellaista, jonka perusteella miettii, pitäisikö johtavatkin virkamiehet altistaa vaalijärjestelmän alle. Viimeisimpänä tällaisena keksintö rajoittaa viski-sanan käyttöä yksityisessä blogissa sen käsitellessä Olut (ja viski-)expo 2014 -tapahtumaa.

Nyt, hei NYT jumalauta. 

Mistä orwellilaisen sunni-islamilaisuuden Mikä-mikä-maasta tämä huolestunut kauhukuva suomalaisten alkoholinkäytöstä ja tarpeesta sen rajoittamiseen oikein sikiää? Miksi ajatellaan, että rajoittamalla sen näkyvyyttä näkö-, saatavuus- ja vitun vesiestein sekä mahdollistamalla sen myynti ainoastaan sellaisiin aikoihin, jolloin ainoastaan työttömät sitä pääsevät ostamaan, tehdään kansasta iloista, hyvinvoivaa ja onnellista sakkia? Mikä seepiavalokuvien aikainen tynnyrinpohjalta tuijottava punapersepaviaanien huutosakki oikein levittelee tätä mielikuvaa, että vaikka suomalainen juo, niin siitähän ei saa ääneen sanoa?

Rasismia vastaan on pyritty kamppailemaan tuomitsemalla räikeimmät nimitykset, ja erimielisyyksiä vallitsee siitäkin, saako sanoa tummaihoinen. Kirosanoja sensuroidaan mahdollisimman ärsyttävän kuuloisilla palosireeniäänillä ja tä*timerkeillä. Missähän vaiheessa alkoholin kanssa tulee vastaavia nimityksiä? 

"Ottaisin yhden kolmos-aikuistenjuoman." 
"Minulle tupla-v-sana jäillä."
"K***upatteri!"

Päihdelinkki toteaa suomalaisesta v***allaläträämisestä seuraavaa:
"Suomalaisten alkoholinkulutus jakautuu erittäin epätasaisesti. Pieni osa ei juo ollenkaan, suuri osa juo vähän, suurin osa kohtuudella ja pieni osa erittäin paljon. -- Väestön kymmenesosa juo -- noin puolet kaikesta kulutetusta alkoholista."
Entäpä ne nuoret? Eiväthän ne muuta teekään kuin do*aa puistoissa ja kuuntelee Steen1ä keskisormet viuhuen? Sama linkki:
"2000-luvulla taas nuorten raittius on lisääntynyt voimakkaasti, ja 14- ja 16-vuotiailla sekä juomistiheys että humalakulutus ovat kääntyneet laskuun."
Ja se ääneensanominen. Ollaan tilanteessa, jossa toisaalta kyllä v***a kulutetaan ja sen parissa viihdytään, mutta jossa toisaalta ylläpidetään kulttuuria, joka ei tahdo muuta salliakaan, koska mielletään, että jos suomalaiselle antaa yhdenkin kaljan, se hyppää putkeen. Lopputulemana kaikki yritetään lakaista maton alle ja hyssytellä jonkinlaisen sanattoman sopimuksen alle. Ei nyt ennen viittä saa juoda, vai oletko alkoholisti? Eihän nyt viikolla voi juoda, vai oletko ALKOHOLISTI? (A-sana?) Jos lounastauolla kävisit kaljalla, saatat päätyä kehityskeskusteluun.

Sitten tietysti se vanha kunnon hinnoittelu ja saatavuus. Kun esimerkiksi erikoisolut maksaa sen helvetin sikspäkin verran pullolta, pitäisikö huolestua enemmän tyypistä, joka ostaa yhden belgialaisen luostarituotteen vai sen Koffin siksarin? Sen Koffin tosin saa haltuunsa vielä sunnuntainakin. Mut jännä juttu, tuo korkea kertakulutus!

Minua ei oikeastaan enää edes kiinnosta, millaisia ongelmia alkoholin ongelmakäytön katsotaan aiheuttavan. Alkoholipolitiikkaa vaikuttaisi Suomessa harjoitettavan vain tasan tarkkaan niiden ongelmakäyttäjien perusteella, jotka ryyppäävät itsensä putkan kautta sairaalaan ja perheensä hankeen, Jokaisesta ei-absolutistista tehdään joku helvetin worst case scenario ja yritetään epätoivon vimmalla kieltää Duff-oluet ja 0,7-volttista simaa vahvempien päihteiden saatavuus, paitsi parillisten viikkojen torstaisin nimismiehen tuvasta etukäteen anottuna. Alkoholipoltiiikan laatijoille ei ole olemassa kohtuudella harmittomasti kuluttavaa. Rajoitukset eivät tee hevonpersettä himoryyppääjälle, mutta vituttavat sen sijaan aivan jokaista, joka haluaisi edes saunakaljansa ostaa.

Sitä paitsi, jos kerran ongelmana on nimenomaan korkeat kertakulutukset, miten helvetissä selitetään se, että viittä vaille yhdeksän rytmiryhmä kaupassa yksissä tuumin päättää, että ostetaan nyt sit kerralla ne mäyräkoirat, niin eipä lopu kesken. SE SAMA PORUKKA ON SIELLÄ VIITTÄ VAILLE KAHDEKSAN, jos kaljaa ei saa enää silloin. Jos myynti loppuu kuudelta, se remmi lähtee kaupasta lavat mukanaan per nokka.

Ja kuinka moni niistä yli suositeltujen rajojen juovistakaan oikeasti aiheuttaa toiminnallaan yhtään mitään haittaa kenellekään? Onhan niitä - se suhteellisen pieni vähemmistö, joka saa yhtä suhteettoman paljon huomiota kuin yksi homeopaatti lääkäreiden keskellä. Taksin penkit siivotaan rahalla ja porttikielto yksittäiseen ravintolaan rauhoittaa käytöstä kummasti. Silti alkoholilainsäädäntöä kiristetään yhtä avokätisesti niin ravintoloiden kuin vähittäismyydyn alkoholin suhteen, ja samaa tahtia tuulettavat liikevaihtoaan niin merimatkailuyrittäjät kuin etelän Viinarannat.

Eli nyt sitä malttia tähän touhuun. Edes hetkeksi, jooko? Tämä jatkuvasti nouseva kieltopolitiikka vaikuttaa vähemmän kansakunnan alkoholinkulutuskäyrään kuin se vaikuttaa sen vitutuskäyrän kasvuun. Minulla alkaa tulla se piste vastaan, missä ihan kiusallanikin dokaan enemmän. Ymmärrän kyllä, että julkinen terveydenhuolto, ja sitä kautta alkoholistin hoitaminen, maksaa, mutta voisiko siihen ongelmakulutukseen yrittää puuttua jotenkin muuten kuin suututtamalla koko mm. minun Facebook-feedini? Silläkin uhalla, että todellisten syiden kitkeminen ei olisi ihan niin helppoa, silläkin uhalla, että ei olisi kaikkein tärkeintä ylläpitää sitä illuusiota, että tehtiinpähän "ainakin jotain".

Vois ottaa viskiä.




torstai 22. toukokuuta 2014

Yhyy, ilmastonmuutos!

Ilmasto muuttuu. Näin ainakin yli 97 % tutkimuksista väittää, ja satunnaisia poikkeustahoja lukuun ottamatta ympäri maailman tiedeyhteisöissä ollaan sitä mieltä, että ihmistoiminnalla on tähän vaikutuksensa. Onneksi kansa ei näin yksinkertaisiin käsienpuristuksiin sorru, vaan tietää, että kyseessä on vain massiivinen huijaus, eikä mitään sittenkään tarvitse tehdä. Tai siis ainakaan siitä ei tarvitse maksaa.
Ei! Älkää uskoko! Veroäyrit!
Vastikään julkaistu Perussuomalaisten julkaisema Kansalaisen direktiiviopas ottaa mm. tähän kantaa. Hienovaraisella huumorilla sävytetty asiantuntijalausunto kertoo, että koko "nk. ilmastotiede" on olemassa vain, jotta miljardeittain verorahoja kulutettaisiin lobbaamalla läpilyötyihin direktiiveihin, josta oletettavasti IPCC:lle, NASA:lle, Maailman ilmatieteelliselle järjestölle, Euroopan geotieteiden unionille ja muille rahanahneille humpuukijärjestöille maksetaan avokätistä provisiota.

Mutta olenko ainoa, jonka mielestä julkinen keskustelu on ottanut aivan väärän linjan? En tarkoita väärällä suoraan sitä, uskooko ilmastonmuutoksen olemassaoloon tai sen antropogeenisyyteen, vaan vaikutuskeinojen kyseenalaisuuteen. 20-50 vuoden sisään on edelleen ehtymässä sellaisia luonnonvaroja kuin öljy, puhdas vesi tai maataloudelle tärkeä fosfori - puhumattakaan itse ihmiskunnasta, joka paitsi kasvaa määrältään, myös  kuluttaa suhteessa enemmän henkeä kohden kuin aiemmin.  

Uskoipa ilmaston muuttuvan tai ei, maailma on muuttumassa. Minä olen huolissani siitä, että vaihtoehtoisten energianmuotojen ja luonnonvarojen uusiokäytön lisäämisen keskustelu on rahan myötä juoksuhaudoittunut. Olen huolissani siitä, että puurot ja vellit ovat menneet sekaisin - ilmastonmuutos virheellisesti assosioidaan tarkoittamaan samaa kuin tarve aineen ja energian kierrätykselle, vaikka ne eivät ole toisiaan poissulkevia.

Aiheesta on tullut poliittinen arvokysymys, joka jakaa ihmisiä. Muutos ei yleensäkään sovellu hyvin ihmisluontoon, ja kun argumentoinnissa puolesta ja vastaan tullaan loppujen lopuksi kustannuskysymyksiin, on suorastaan rauhoittavaa ajatella, että asiasta ei tarvitsekaan välittää.

Kustannusten ohella muutos synnyttää myös työpaikkoja. Kiina sijoittaa seuraavan 15 vuoden aikana 275 miljardia euroa ympäristöteknologiaan. Tässä olisi myös suomalaiselle ympäristötekniselle osaamiselle oivallinen kohde, etenkin kun Kiinaakin kiinnostaa. On lyhytjänteistä ajatella, että koko pyrkimys pidentää ihmiskunnan pärjäämistä tinkimättä hyvinvoinnista voidaan teilata niiden kuuluisien tulevien sukupolvien murheeksi.

Jos annettaisiin viherpiiperrysskeptikoiden myhäillä nyt siitä, miten eivät onnistuneet viherpiipertäjät lobbaamaan verorahoja huuhaahansa, nämä samat tarpeet nousevat joka tapauksessa esiin parinkymmenen vuoden sisällä. Ja silloin hinta on moninkertainen. Jokainen, joka on ollut hetkellisestikään tekemisissä tieteen kanssa, ymmärtää, että uutta, teknillis-taloudellisesti toteutuskelpoista tekniikkaa, joka vielä kyetään oikeasti ottamaan käyttöön, ei "vaan keksitä" ilman vuosia kestävää rinnakkaistutkimista ja rahoitusta.

Yritetäänkö siis, jooko, olla kyseenalaistamatta koko kestävän kehityksen ajattelutapaa perustuen siihen, mitä naapurin Kolehmainen sanoi ilmastonmuutoksesta.

©Joel Pett

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

(Sorsamonin) sekasauna

Kirjoitetaanpa kerrankin ihan blogin nimen mukaisesta aiheesta!

Kohuntäyteisessä yhteiskunnassamme ei taukoa tule vakitoimittajien kesälomienkaan ajaksi. Tämän viikon polemiikkina onkin ollut Kotimaa24:n julkaisema artikkeli, jossa Prometheus-leireillä saatetaan olla saunassa alasti. Siis ihan tissit ja pippelit paljaana, mukana on aikuinen ohjaaja.

Juttu herätti tietenkin vastakaikua. Kyllähän se nyt on selvää, että lintukoto särkyy ja sukupuolirajat rikkoutuvat, kun juuri seksuaaliseen täysi-ikäänsä päässeet nuoret heitetään alastomina samaan huoneeseen, ja ne ohjaajatkin mukana, joista eihän-sitä-koskaan-tiedä.

Jälleen kerran on nostettu esiin sellainen asia, jossa kohderyhmä itse tuskin pääsääntöisesti pitää asiaa sen kummallisempana, kun taas ulkopuoliset nostavat äläkkää (minä niin ikään).

Ymmärrän, mitä huolestuja ajaa takaa. Helsingin sanomien kesäkuun sekasaunakirjoituksessa tuotiin esiin, että historiallisesti Suomessa vieraan väen kanssa saunominen on riippunut hyvin vahvasti alueesta ja tapakulttuuria sekasaunomisesta on joko ollut tai ei missään nimessä ole. Ymmärrän myös ajatuksen, että nimenomaan alastomuuden mahdollisuus ja sen oletusarvoisuus ihmetyttävät - olkoonpakin, että siitä sovitaan etukäteen. Eivät kaikki haluaisi, eivätkä kaikki haluamattomat todennäköisesti avaa suutaan, kun asiasta etukäteen "sovitaan".

Tällainen ajattelu sivuuttaa silti nimenomaan sen alkuperäisen pointin, jonka Prometheus leirin tuki ry:n puheenjohtaja nosti esiin. Hänen mukaansa nimenomaan sukupuoliseen erotteluun liittyvät toimintatavat korostavat entisestään varovaisuutta oman kehonsa suhteen ja vierottavat eri sukupuolia toisistaan. Tavoitteena Protujen sekasaunonnassa on hänen mukaansa alastomuuden julistaminen luonnollisena - ei mystifioituna - ilmiönä.

Minä olen nähnyt sekasaunan idean sukupuolia tasavertaistavana ympäristönä - paikkana, jossa jokainen ihminen täysin riippumatta lisääntymiselintensä rakenteista ja pukeutumistavastaan kaivautuu ulos kuorestaan. Sekasauna on paikka, johon tullessa jätetään pukuhuoneeseen mietinnät siitä, onko tällainen toiminta soveliasta, erotunko joukosta ja kehtaako esiintyä muiden seurassa täsmälleen samassa ihmiskehossa kuin kaikki muutkin.

Entäpä sitten se seksuaalisuus? Kokemukseni mukaan tyypillisesti sekasaunat ovat olleet niitä ympäristöjä, joissa on voitu jauhaa aivan kaikesta mahdollisesta ja joissa on käyty useita mielenkiintoisia keskusteluja. Keskustelunaiheena on ollut mikä tahansa - paitsi kanssasaunojien kehoihin liittyvät asiat. Tästä ei ole tarvinnut sopia erikseen: saunoja ei halua kiinnittää huomiota kanssasaunojiinsa seksuaalisessa mielessä juuri ja nimenomaan siksi, että jokainen ihminen istuskelee lauteilla sellaisena kuin on.

Ihan jo häveliäisyys varmistaa tuossa ympäristössä sen, että miehenä minä en varmasti halua seisokkia yllättämään saunojakavereita - sitä kun on yllättäen vaikea peittää. Sen sijaan haluaisin sekasaunassa jutella henkeviä siinä ympäristössä, missä jokainen ihminen on luonnollisimmillaan.

Jos kerran tarkoituksena on nimenomaan rupatella ihmisten kanssa, eikä sauna ole olevinaan yhtään seksuaalinen ympäristö, mikä pointti itse saunalla sitten on?

Se, että saunassa on kivaa. Se on ympäristönä rentouttava ja virkistävä paikka. Sauna on jaettu, yhteinen kokemus, jossa ei ole sosiaalista kanssakäymistä häiritseviä tekijöitä. Jokainen saunoja voi olla jokseenkin varma, että kukaan ei päivitä facebookia tai puhu puhelimeen ollessaan löylyissä. Minun nähdäkseni saunan sosiaalinen intimiteetti luo miellyttävän oleskeluympäristön.

Onko maailma sitten jotenkin huonompi paikka, jos joku ei halua sekasaunoa? Jos joku haluaa ehdottomasti jättää uima-asun tai pyyhkeen päällensä muista poiketen, onko hän jotenkin huonompi yksilö? Saavuttaako hän jotain ja paraneeko ihmisenä sillä, että "tulee ulos kuorestaan" ja uskaltautuu saunomaan sekasukupuolisessa porukassa, vaatetuksen kanssa tai jopa ilman? Ei todellakaan. Näilläkin ihmisillä on varmasti syynsä toimintaansa ja heillä on siihen ihan täysi oikeus, eikä se todennäköisesti ole heille mikään valaiseva kokemus, jos nämä "uskaltautuvat" saunomaan alasti. Sieltä pyyhkeen tai uima-asun alta paljastuu kuitenkin samankaltainen keho kuin muillakin. Ja se, joka ei saavu koko saunaan: hän saa tyytyä jäämään paitsi elämän kiehtovimmista keskustelutuokioista ja ylipitkiksi venyneistä saunasessioista.








tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vaikuta asioihin - järjestä kampanja, pidä teemapäivä!

Tarvitseeko intressiryhmäsi julkisuutta? Eikö asiaasi ajeta tarpeeksi julkisuudessa? Täytyisikö Ihmisten Tietoisuutta Lisätä? Järjestä kampanja! Se on helppo ja hyväksi havaittu tapa tavoittaa hetkellisesti 0,1-3 % kohderyhmästäsi ja nostaa asia heidän tietoisuuteensa ainakin kahdeksi vuorokaudeksi!

Kampanjan järjestäminen on helppoa. Ensin tarvitaan aloite - paras tähdätä ihan suoraan EU:n tukirahastoon. Tämän saavuttaaksesi sinun olisi käytävä läpi kaksivaiheinen hyväksymisprosessi, ensin valtion, sitten EU:n. Käynnistääksesi aloitteen valtiotasolla sinun tarvitsee tuntea tyyppejä, jotka tuntevat tyyppejä. Käynnistysvaiheessa on syytä laatia alkaen 50-sivuinen selvityskirjelmä, jossa tuot ilmi konkreettisella, selkeällä kapulakielellä hankkeesi ajamien asioiden tarkoituksen. Virkkeen keskipituudeksi suositan vahvalla mututuntumalla n. 60 sanaa - tästä on suotavaa poiketa ainoastaan otsikoissa, ja niiden kuvaavuuden varmistamiseksi kannattaa siinäkin olla tarkkana.

Yh-teis-työ-tä 

Sitten tarvitset yhteistyötahoja. Näissä tapauksissa on ehdottoman tärkeää tehdä yhteistyötä. Yhteistyöhön on osallistettava vähintään 8,4 toimijaa, joiden ominaistoiminta on tai ei ole jonkinasteisissa tekemisissä hankkeesi kanssa. Yhteistyön sujuvuuden varmistamiseksi on tietoa välitettävä ahkerasti sekä tarvitaan Selkeät Pelisäännöt, "joiden mukaan mennään". Koko hankkeesi infrastruktuurin alettua muistuttaa miljoonakaupungin tieverkostoa tarvitsette projektikoordinaattoreita, jotka 50-tuntisten työviikkojensa lomassa ahkerasti paiskivat töitä ylläpitääksenne jonkinlaista käsitystä, mitä oikeastaan edes oli tapahtumassa. Tämä sisältää karkeasti arvioiden 120 sähköpostia sekä neljä ja puoli tuntia palavereja päivässä. Lisäksi tarvitaan kuukausiraportteja, sivumääräinen keskipituus älykkyysosamääräsi verran. Rahoitushakemukset on toimitettava poikkeuksellisen korostettua deadlinea noudattaen ja niihin tulee sisällyttää ennakkoarviot projektissa tuotettujen kuittien lukumäärästä, ajokilometreistä sekä hankinnoista viimeistä teepussia myöten. Hakemukset tulee myös kirjoittaa tikkukirjaimilla kuulakärkikynää käyttäen, neljänä kappaleena.

Hankkeen käytyä läpi ei helvetti en muuten tiedä edes yhtään minkälaisen prosessin olet saanut vihdoin sen valmiiksi käynnistystä varten. Nyt sen täytyisi enää tavoittaa kohderyhmäsi. Tähän on pitkällä kokemuksella todettu kaikkein parhaimmaksi tavaksi kätevät infolehtiset, aivan kauheen kätevät julisteet, jotka levitetään juuri sinne missä ihmiset ovat ja niitä lukevat, eli koulujen ja kirjastojen ilmoitustauluille paikallisen feng shui- ja tantrayhdistysten kolme vuotta sitten sinne unohtamien julisteiden viereen. Julisteiden ja lentolehtisten näkyvyyden varmistamiseksi ulkoasua pohtimaan palkataan mainostoimisto, joiden kanssa käytyjen kuumeisten, 150-määräisten sähköpostiviesiten jälkeen olette saaneet nämäkin materiaalit kasaan. Jos hankkeesi esimerkiksi paneutuu paperitulosteiden määrän vähentämiseen, julisteita tarvitaan vähintään viisisataa.

Virallisesti viraaliksi

Jos oikein olette ajassanne mukana, kannattaa myös perustaa Facebook-ryhmä! Sinne voi kerätä kaikenlaista hyödyllistä tietoa tapahtumasta ja lisätä kivoja kuvia, kilpailuja, joissa voi voittaa hathajoogan kokeilukerran , varvaskarvakampaamokäynnin tai oopperalahjakortteja. Facebookin avulla varmistat voivasi lähestyä nykyaikaisella tavalla nykyaikaista kohdeyleisöä! Sisältöösi pääsee hyvin tarkkaavaisesti perehtymään kaikki ne 120 ryhmästä tykännyttä, joista korkeintaan 95 % ovat hankkeen sidosryhmien edustajia ja loput tykkää-jaa-tempauksessa lupaamasi palkinnon kärkkyjiä.

Hankkeesi näkyvyyttä korostamaan tarvitaan myös teemapäivä, tai riippuen ylijääneiden rahojenne määrästä, jotka pitää saada käytettyä tai tapahtuu Jotain hirveän ruljanssin takana olevaa, jopa teemaviikko. On hyvin todennäköistä, että kalenterivuodesta löytyy ainakin kolme päivää, joita ei ole vielä omistettu jonkinlaiselle kampanjalle tai teemalle. Teemapäivälle kehitetään yhteensä neljä vuorokautta kestäneiden palavereiden aikana mukamoderni nimi ja siitä tulee Koko Perheen Tapahtuma, jossa on mm. puhujia (se naapurustoseuran varapuheenjohtaja tulee varmasti mielellään), esitteitä, julisteita, kuulakärkikyniä ja Paljon Muuta Mukavaa*! Teemapäivä kannattaa järjestää silloin, kun ihmisiä on parhaiten liikkeellä, esimerkiksi alkaen aamukahdeksasta ja päättyen viimeistään kahdeltatoista.

*: hankkeen logolla varustettuja karamelleja ensimmäiselle viidellekymmenelle (ylijääneitä voitte syödä hankeporukalla) ja yllin kyllin äitien tekemää sekamehua.

Kun teemapäivä on pidetty, kaikki hankkeessa jaettu ylimääräinen materiaali voidaankin jättää toimipisteesi arkistoihin lojumaan vuosien päästä uudelleen löydettäviksi ja hyväntahtoisesti senhetkisen työporukan kesken naureskeltaviksi. "Katos, Riitta, täällä on joskus kymmenen vuotta sitten ollut tällaisiakin! Herraisä, näähän on tosi kivoja varmaan olleet!" Ne kuitenkin kannattaa tosiaan säästää, koska eihän sitä ikinä tiedä - niitähän voi vaikka vielä tarvitakin!

Lopussa raportti seisoo 

Varsinaisen hankkeesi loppuvaiheessa tarvitsetkin enää arvioinnin tapahtumien kulusta. Kuten olet havainnut, hanke on sujunut "kaiken kaikkiaan hyvin". Sitä julistamaan tarvitset vain noin 200-sivuisen raportin, jonka päätät jämäkästi seikkaperäiseen kuvailuun siitä, miten arvokasta työtä olettekaan tehneet ja kuinka tämänkaltaisille tapahtumille on selkeästi esitetty kiinnostusta myös tulevaisuudessa. Älä lannistu siitä, että ainoa, joka koskaan tulee lukemaan raporttisi, olet sinä itse parin vuoden päästä, kun haluat katsoa ylpeänä muistellen saavuttamaasi sivumäärää raportissasi. Samasta syystä kiusallisen todennäköistä on, että hankkeesi jää ainutkertaiseksi, eikä siinä saavutettuun tietoon koskaan enää palata. Tärkeintä kuitenkin on, että se järjestämäsi perunapäivä, jonka mentävä aukko maailmassa aivan selkeästi oli, tuli järjestettyä!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kiinnijäämisbingo

Inhottava asia tuo media. Etenkin, jos sinulla on jotain salattavaa, olet toiminut väärin, kyseenalaisesti, häikäilemättömästi tai muilla mainittujen sanojen synonyymeillä. Nykyään tapaa säännöllisesti sitä, että Suomen kansalla on kulloinkin päällä median lietsomat pari, kolme kohua. Aiheet puhuttavat rankasti, koska ne ovat yleensä persoonaan tai oikeudentajuun voimakkaasti vetoavia, olipa kyse sitten ylihintaisista jääkiekkolipuista tai elintarvikkeesta löytyneestä torakasta. Jossain huvittuneisuuden ja turhautuneisuuden välimaastossa voi seurata milloin minkäkin kohun uutisointia ja ennen kaikkea asianosaisten tahojen reaktioita niihin. Turhautuneisuus paistaa läpi ensimmäisen, julkituovan uutisen aikoihin, huvitus seuraa viimeistään kiinnijääneen - syyllinen, kunnes toisin todistetaan - selonteko asiasta. Kaikkihan ansaitsevat oikeuden selittää tekosiaan.

Läpi tosin paistaa aika voimakas häikäilemättömyys ja rivien välistä kirkuu caps lock pohjassa, kursiivilihavoituna ajatus "antakaa mun nyt hei vaan tehä tälleen, olen tosi pahoillani, silleen oikeesti". Tästä syystä otinkin ja laadin oheisen kiinnijäämisbingon! Tämän näppärän työkalun avulla voi aamukahviaan terästävä uutisten suurkuluttaja käydä läpi aamun kuumimmat otsikot ja naukata rohkaisevaa päivälle, kun bongaa ruudukon kanssa yhtenevän kommentin. Täyden rivin saadessaan voi kuppinsa täyttää sillä äskeisellä terästeellä ja sen saamissa vauhdeissa kirjoittaa vaikkapa onnittelevan kiitossähköpostin rivin viimeisen kohdan täydentäneelle onnekkaalle taholle.

Hyvät ihmiset, tässäpä siis:


















Lisänaukun saa, kun useampi kohta täyttyy yhden uutisen aikana. Mikäli yhdessä uutisessa löytyy vähintään kolme tässä mainittua fraasia, voi tilannetta juhlistaa jo ihan kuohuvallakin. Lisänaukkuja voi halutessaan myös nauttia ahkerasti uutisotsikoissa aikaansa viettävästä henkilöstä (Kataisen kanssa kannattaa silti olla jo varovainen, etteivät työpaikalla ala ihmetellä). Esimerkiksi Antti Kotilainen, Päivi Räsänen, Pekka Puska, Kalervo Kummola tai perussuomalainen kansanedustaja ovat potentiaalisia kohteita tuplapisteiden hankintaan.

Onnea pelaajille!

--- Edit 30.5.---

Mainittakoon, että minkä tahansa ruudun voi korvata pelin aikana yhden kerran seuraavilla sanonnoilla:
  • Selkeät pelisäännöt
  • Asiaa pohtimaan ollaan perustamassa työryhmä
  • Tässä on nyt tapahtunut väärinkäsitys



tiistai 14. toukokuuta 2013

Kielletty, kunnes toisin todistetaan

Olen ihmetellyt kasvavassa määrin suomalaista, yliaktiivista varovaisuuteen, rajoittamiseen ja säännönmukaisuuteen jokapaikkaisesti pyrkivää toimintaa, jota voisi kutsua virastomentaliteetiksi tai Päivi Räsäs -mentaliteetiksi. Maailma nähdään uhkakuvia, potentiaalisia riskejä täynnä olevana miinakenttänä, jossa terveen järjen käyttö, maltillisuus ja looginen ajattelu halutaan aktiivisesti ulkoistaa asiantuntijoiden ja virkamiesten vastuulle. En ole ainut, jolla herää mielikuva vaaleanpunaisesta kuplasta, johon yksilö halutaan tuudittaa ja rauhoitella turvallisuudentunteeseen. Ei mitään hätää, me pidämme sinusta huolen; me huolehdimme ympäristösi mukavaksi ja yllätyksettömäksi paikaksi elää. Luota meihin, älä turhaan kysele. Vähän kuin tilanne, jossa lasta pidettäisiin talutushihnassa herkeämättömässä valvonnassa, jottei pienelle tulisi pipi.

Ajatus on sinällään kiva: paras suojautumiskeino onnettomuuksia vastaan on ehkäistä sellaisten syntyminen ennalta. On myös alueita, joissa toiminnan yhdenmukaistaminen on paikallaan - liikennesääntöjen olemassaolo esimerkiksi on oikein hyvä asia. Haluaisin kuitenkin uskoa, että on olemassa raja, jonka ylittäminen rajoituksin ei ole suotavaa ja halveeraa ihmistä, poistaa kaiken vastuun yksilöltä itseltään. "En minä voinut tajuta, ettei koiraa voi kuivattaa mikroaaltouunissa." "Mistä olisin voinut tietää, että liimaa ei saa niellä?" Jokaisessa vessassa on oltava erikseen muistutus talouspaperien ja tamponien olevan kiellettyjä asioita laittaa pönttöön.

Olen viime aikoina hakannut päätäni seinään mm. sellaisista asioista kuin tupakointiin liittyvä jatkuvasti tihentyvä kieltoviidakko sekä ainakin lyhyellä aikajänteellä harmittomaksi todetun ilokaasun päihdekäytön kieltäminen. Baarit olisi suljettava kahdelta, juopot lakaistava pois puistosta, jos ne sillä vaikka yhtäkkiä lopettaisivat alkoholisminsa tai ainakin lakkaisivat olemasta. Duff-olutta ei saanut myydä Simpsoneista tutulla logolla, koska, tiedättehän, mielikuvat. Koska parturirahoilla kaljaa ostava kuusitoistakesäinen ostaa ennemmin viisi pulloa kallista Duffia kuin lavan Koffia. Kakkosoluen tultua kauppoihin THL:n Pekka Puska iloitsee mahdollisuudesta saada kieltää kolmosoluen myynti ruokakaupoista kokonaan. VR vihdoinkin kieltää junassatupakoinnin, minkä lisäksi se pitäisi kieltää myös parvekkeilta, autoista, ulkoilmatapahtumista, urheilutapahtumista, kaikista yleisötilaisuuksista, ravintoloista, työpaikoilta... Niin, ja se hajuton, keuhkoille terveellisempi sähkötupakka? Ei sitäkään saisi polttaa, koska toisin kuin tupakka, sehän voi olla vaarallista ja pitää olla kaikille tasapuolisesti kiellettyä.

Todetaan tässä vaiheessa se pakollinen litania: ymmärrän kyllä, mihin näillä pyritään. Yhtäältä kansanterveydelliset haittavaikutukset, toisaalta halutaan olla ennemmin etukäteen varovaisia kuin jälkikäteen yllättyneitä.

Yllämainitusta tupakoinnista otettakoon esimerkki. Päijät-Hämeen koulutuskonserni kielsi vuonna 2010 tupakoinnin alueellaan uudistuneen tupakkalain mukaisesti. Konsernin tiloissa toimii myös osa Lahden ammattikorkeakoulusta ja niinpä myös pelkästään täysi-ikäisistä koostuvalla tekniikan laitoksella sisäpihalla ollut tupakkakoppi poistettiin. Ilmestyi lappuja, jotka ilmoittivat, kuinka savuttomia me täällä olemmekaan. Opiskelijat siirtyivät polttamaan ulko-oven viereen etupihalle - siis sinne, josta savuttomatkin kulkevat ohi sen sijaan, että polttaminen tapahtuisi syrjässä. Kasvavassa määrin pystytettiin savuttomuudesta ja tupakointikiellosta viestiviä lappuja samaan aikaan, kun piha täyttyi entisestään tumpeista, joille ei ollut enää roska-astiaa. Oliko tupakoinnin kieltämisestä siis jotakin hyötyä? Tuskin.  

Tapahtumakulku tuntuukin olevan sellainen, että nykytilannetta tarkkaillaan sen pohjalta, olisiko siellä jotakin kiellettävää, rajoitettavaa tai määriteltävää. Jos sellaista löytyy, lähdetään tutkimaan, voisiko kieltäminen onnistua.Yllämainitun ilokaasulinkin uutinen otsikoitiin mukavasti: "Pykälä löytyi: Tukes kieltää --". Miten mukavaa!

Kierointa tilanteessa on se, että sen yksilökohtaista ajattelua halveeraava asenne jää huomiotta. Mikä vielä tärkeämpää/huolestuttavampaa, kiellon tmv. toimiminen käytännössä ohitetaan. Yleensä nimenomaan tupakkaan ja alkoholiin kohdistuvissa rajoituksissa tämä korostuu. Pitäisikö esimerkiksi mainitussa ammattikorkean tupakointiesimerkissä asettaa vielä valvonta tupakointikiellon noudattamiselle, videokamera nurkkaan? Vai ratkaistaanko tottelemattomuus kieltoa kohtaan kiristämällä sitä jotenkin? Vai ehkäpä miettiä jotakin aivan muuta? Minuakin häiritsee joidenkin ihmisten perässä ajelehtiva liikakäytetyn hajuveden lemu, mutta pitääkö sen seurauksena hajuvedet kieltää?

Tällaiselle kieltopainotteiselle ratkaisuntavoittelulle on yksinkertainen syy, muttei ratkaisua. Kieltäminen on helppoa. Se on tuttua, tavanomaista toimintaa, eikä vaadi ajattelua laatikon ulkopuolelta. Kehittävät ratkaisut, joilla saadaan oikeasti lopputuloksia, vaativat pohdintaa ihmisiltä, joilta tällainen ajattelu ei luonnistu. Eikä ihme - sehän on vaikeaa. Järjestetään kampanjoita ja "koko perheen tapahtumia!", jaetaan flyereita ja julisteita. Jokainen päivä on teemapäivä tai -viikko jollekin asialle. 

Vai voisiko joskus olla niin, että nykytilannetta ei tarvitse muuttaa?


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet

Noin neljä (4) kuukautta kestäneen ajanjakson jälkeen, jonka aikana hoin lauseita, jotka alkavat sanalla "pitäisi" huomattavasti useammin kuin ehkä pitäisi, uskomaton ajatus sai vihdoin tuulta alleen. Aloin ihan oikeasti kirjoittaa opinnäytetyötäni. Tuota viiteentoista opintopisteeseen (joo, gradu on 30 op ja ainakin tuhat kertaa kovempi juttu, et katsohan kuinka imen munaa mun opparin kanssa) pakattua hermoromahdusta, joka kummittelee jokaisen valmistumiseen tähtäävän opiskelijan mielessä.

Tämän, sanoisimmeko, tuskaisen aloittamisen jälkeen tuntuukin mielenkiintoiselta, että taidan jollain kierolla, häiriintyneellä ja mielenterveyttä kunnioittamattomalla tavalla pitää tästä. Herätä kuudelta aamulla tyttöystävän lähtiessä töihin, avata alkaen kymmenen dokumenttia ennen kuin hengissäpidon hätäensiapuna toimiva pannullinen kahvia on edes valunut, kirjoittaa 8-10 tuntia ainoastaan tupakkataukojen tarjotessa hengitystilaa ja liian lyhyeksi osoittautuvan hetken koota ajatuksiaan siitä, Mitä Seuraavaksi Pitäisi Tehdä. Unohtamatta tietenkään sitä, Miten Paljon On Jo Tehnyt.

Kehittelin tuossa eräs aamu ylläkuvattujen ajatusten parissa painien sanalliseen muotoon sen turhaumuksen, joka minkä tahansa tieteellisemmän tekstin kirjoittaminen edellyttää (Viitanen 2013). Tässäpä siis, hyvät lukijat, opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet:

1) Aio kirjoittaa

Motivaatiosta usein saarnataan. Itse asiassa, silloin kun vielä en ollut edes ylioppilaskirjoitusten tuloksia saanut, tiesin päätyväni psykologiksi ja graduni aiheena olisi jollain tavalla motivaatio. Joka tapauksessa tuon yllä kuvatun neljän kuukauden aikana niiden päivien aikana, joina lupailin Jossain Vaiheessa aloittavani kirjoittamisen, olisin saanut aikaan jo kavereidenkin opinnäytetyöt. Voidaankin päätellä, että se kriittinen hetki, jolloin Se Vitun Oppari aloitetaan, on melko oleellinen. Minä tein sen. Merkittäköön historian pöytäkirjaan, minä tein sen.

Tämä tahtoo sanoa, että ensimmäinen vaihe on se, jossa ylipäätään avaat kiroamasi Word-dokumentin (tai Writerin, te, jotka turvaudutte OpenOfficeen). Kahvikuppi siis on edessäsi täynnyyttään höyryävänä, motivaatiosi on korkea ja yöuniesi määrä liian vähäinen.  Tästä lähtee.

2) Tarvitse lähde

On harmi, että ensimmäinen mielikuva tarvitusta lähdeviittauksesta syntyy päässäsi ennen kuin olet edes ensimmäistä kappalettasi saanut loppuun. Todennäköisesti ensimmäinen kirjoittamasi virke huutaa peräänsä lähdettä (Viitanen 2013).

 3) Etsi lähde ja löydä ainakin kolme läpi selattavaa sellaista

Kolme lähdettä yhden asian etsimiseen on parhaimmillaankin joko optimaalista tai laiskuuden merkki. Tiukan tulkinnan mukaan hauki ei ole kala, ellei se perustu lähteeseen. Tässä vaiheessa ensimmäiseksi löydät useita eri lähteitä, jotka jollain tavalla kiinnostavat sinua. Kiinnostuksen kohteena on tyypillisesti yksi virke, jonka sisällön saatat jopa tietää olevan tosi, mutta johon sinun täytyy nojata muiden, sinua korkeammalle asteelle kouluttautuneiden ihmisten sanoin. Loppujen lopuksi löydät lähteen, joka suurin piirtein vastaa tarpeitasi Tieteellisen Tekstin keinoin. Harmi vain, että tämä tutkimus nojaa aiempaan tietoon kaiken sen informaaion osalta, jota olisit tarvinnut. Halusit tietää yleisesti levän käyttäytymisestä erilaisissa veden suolapitoisuuksissa. Wikipediahan ei ole lähde, joten ainoa pätevänoloinen löytämäsi lähde kertookin Suku lajin käyttäytymisestä ruotsalaisella rannikolla pH:n muuttuessa kahdessa eri kohteessa. Kaikki millään muotoa informatiivinen sisältö on perusteltu lähdeviittein aikaisempaan tutkimukseen.
 
4) Löydä kasapäin faktoja, jotka eivät liittyneet alkuperäiseen aiheeseesi

Päätät rohkeasti etsiä alkuperäistä lähdettä. Lähdeluettelon perusteella löydät lähteen, johon uudempi tutkimus vetosi. Ihmettelet, mistä ihmeestä päin kyseistä tutkimusta etsimäsi väittämä on johdettu. Lopulta löydät tiedon - ja siihen liittyvän lähteen. Jatkaessasi etsintöjä törmäät ketjuun, jossa etsimäsi väite perustuu yhä aiempaan ja aiempaan tutkimustietoon. Mutta onhan tärkeää löytää alkuperäinen lähde; toissijaisten lähteiden käyttöä tulee välttää. Noin tunnin metsästyksen jälkeen olet tuurilla vihdoin aanut kasaan ensimmäisen lähdeperusteisen kappaleesi, missä tiedonetsintä ruohonjuuritason nollatutkimuksien keskeltä söi 90 % ajastasi. On kuitenkin todennäköisempää, että olet kerännyt röykkiöittäin sellaista tietoa kasaan, jolla ei ole mitään tekemistä aiemmin etsimäsi faktan kanssa.

5) Ihmettele, mitä tietoa oikeastaan etsitkään

Ensimmäinen kahvipannu on tyhjennetty, aamupala syöty ja "pitihän se sohvakin nyt pitkästä aikaa imuroida". Olet löytänyt muutaman lähteen, joista löytyy mielestäsi käyttökelpoista informaatiota. Olet siis valmis kirjoittamaan kuolematonta dokumenttiisi. Ainoastaan yksi kysymys kalvaa mieltäsi - mitä alun perin oikeastaan edes halusit tietää?

6) Kirjoita jotain löytämästäsi

Ei voi kuitenkaan tyystin luovuttaa. Tieteellisyyden ja pätevyyden nurkkaan heittäen päätät tuottaa edes jotain intensiivisestä hauki on kala -tiedonetsinnästäsi. On aika avata jokin toinen osa opinnäytetyöstäsi, johon mielestäsi löytämäsi pH:n vaikutus Suku lajiin saattaa liittyä. Jos ei liity, pannaan liittymään. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että olet edes jotain saanut työstettyä. Muunlainen ajattelu on masentavaa.

7) Aloita alusta

Olet siis saanut muutaman lauseen kerätyksi kasaan asianmukaisesti perustellen ja omia ajatuksia vältellen. Hienoa, olet toteuttanut tieteellisen tekstin kirjoittamisen periaatteita, joiden toteuttamatta jättäminen kuulostaa vähintään yhtä houkuttelevalta kuin Game of Thronesin kolmoskauden lataaminen torrenttina. Valitettavasti oletat kuitenkin saavasi opinnäytetyöhösi useamman kymmenen sivun mittaiset selonteot liki pitäen turhasta asiasta, jonka olet kuitenkin perustellut johdannossasi ja ympäri kirjoitelmaasi "huomattavan mielenkiintoiseksi" jonkin triviaalin seikan ratkaisun kannalta, jonka niin ikään olet perustellut "voivan tarjota merkittävää hyötyä tutkittaessa [jotain rakkolevien sisäisten toimintaperiaatteiden kyvystä hyödyntää C-38 monityydyttymättömiä rasvahappoja trooppis-antarktisiin olosuhteisiin sopeuduttaessa täysikuun aikaan]".

Edelleen on siis jäljellä muu työ. Tässä vaiheessa valitettavasti kiusallisin piirre opinnäytetyöprosessissa paljastuu. Kun olet hyvää työtä tehden saanut perusteltua hauen tosiaan olevan kala, voitkin aloittaa muiden knoppitietojen, joiden "varmasti tiedät olevan totta, mutta et vaan muista missä kuulit siitä", latelemisen. Pidän sinulle peukkuja, ystäväiseni. Vain alkaen viisituhatta sanaa ja viisitoista opintopistettä (ja tuurilla jopa valmistuminen) on oleva sinun!

KIITOKSET:

Haluaisin erityisesti kiittää, ja samalla omistaa, tämän kiroituksen pullolliselle 14,5 % M. Chapouttieria, jonka nauttiminen suhteellisen lyhyen ajanjakson sisään tarjosi korvaamatonta tukea tämän kirjoituksen aikaansaamiselle.

LÄHTEET

Viitanen, M. 2013. Opinnäytetyön kirjoittamisen vaiheet. Sorsamonin sekasauna [viitattu 6.3.2013]. Saatavissa: http://sorsamoninsekasauna.blogspot.fi/2013/04/opinnaytetyon-kirjoittamisen-vaiheet.html

Viitanen, M. 2013. Tilapäivitys. Facebook [viitattu 6.3.2013]. Saatavissa: http://www.facebook.com/Sorsamon