Vittuako jollain presidentillä tekee

Silloin tällöin täytyy myöntää eksyvänsä ensialkuiseen massahurmokseen ja sillä oikeutuksella hylätä muuten arvostamansa itsenäisen ajattelukyvyn hetkiseksi. Tämä on nähtävästi inhimillistä, sillä joillekin on nyt vaalihumussa käynyt vastaavalla tavalla syntyneen vastajytky-termin takia, ks. pohjustusta täältä. Tällä kertaa tyytyväisyydekseen voi todeta, että näin ei omalla kohdalla käynyt.

Äänestin Pekka Haavistoa. En ole hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä ja minulla oli perusteltuja syitä piirtää jokin toinen numero kuin kakkonen vaalilipukkeeseeni. Haavistossa kuitenkin ilmeni piirteitä, joita luonnehtisin poikkeuksellisiksi ja nimenomaan nämä piirteet aiheuttivat sen, että tyyppiä äänestin. Kyse on ollut kahdesta, mielestäni poikkeuksellisesta ominaisuudesta.

Pertti Jarlan kanssa Desucon Frostbitessa käydyssä keskustelussa aiheesta kulttuurien yhteentörmäys Haavisto totesi, että on järkevämpää keskustella eri- kuin samanmielisten kanssa. Tuo fraasi oikeastaan kiteyttää sen, mitä tyypistä ajattelen ja tuo on se määritelmä, jonka perusteella ehdokkaani valitsisin. Haavisto muistuttaa meitä internetin, sosiaalisen median, mielipiteiden mattopommituksien ja ylihelpon trollauksen aikakautena siitä, että muihin ihmisiin ja heidän arvoihinsa on mahdollista suhtautua myös vakavasti ja että näin myös kannattaisi tehdä (vaikkei lähtökohtaisesti toinen sitä omasta mielestä ansaitsisikaan). Haaviston valtti onkin vaalien aikaan ollut osaltaan juuri tuo suvaitsevaisuus - kuinka moni muu käy tyypillisen persun kanssa tämän kantapaikassa kaljalla tutustumassa kantapöydän Repaan ja kumppaneihin? Vaalikikka tai ei, sellainen noteerataan positiivisessa valossa, eikä sellaista olisi tapahtunut ilman ehdokkaan itsensä suostumusta kyynisimmässäkään skenaariossa. Kyse on siis hyveestä nimeltä suvaitsevaisuus.

Toinen presidentille suotava ja Haavistosta löytyvä, äänen arvoinen ominaisuus on maailmallisuus - ymmärrys viime aikoina maailmalla tapahtuneista konflikteista ja toimiminen mm. rauhanneuvottelijana niissä. Miltei huvittaa ajatella, että esitettiinpä Haavistolle millainen kysymys tahansa, vastaukseen sisältyy yleensä kuvaava esimerkki jostain päin maailmaa sekä siitä johtanut luonteva päätelmä. Presidenttiehdokkaan tapauksessa tämä mielestäni kertoo valveutuneisuudesta ja aktiivisesta, mutta diplomaattisesta kannanottajasta ulkopolitiikan piireissä. Presidentin on toimittava oman maansa asioiden ohella myös ulkopolitiikan kentällä ja maailman globalisoituessa olisi valtion kannalta mahtavaa, jos kansan valitsema hahmo olisi pätevä ristiriitaistuvan maiden ja maanosien välisissä ja sisäisissä neuvottelutilanteissa.

Haaviston piirteet herättävät muutakin kuin halun raapustaa paperiin tietyn numeron. Äänestäjä voi itsekin pysähtyä pohtimaan suhtautumistaan muihin ihmisiin ja arvioimaan uudelleen mielipidettään ja trollaushaluaan näihin. Ja eikö tästä esimerkillisyydestä presidentin arvojohtajuudessa juuri ole kysymys?

Sokkovaalit!

Lienee turha erikseen korostaakaan, että ennakkokäsitykset ovat melko oleellinen osa ihmisten mielikuvien muodostamista; tämä pätee miltei mihin tahansa sosiaalisen havainnoinnin tilanteeseen. Arkipäiväisessä elämässä tämä johtaa omanlaisiinsa ongelmiin, mutta entäpä presidentinvaaleissa?

Olen tehnyt vähintäänkin kuusi eri vaalikonetta kuluvien presidentinvaalien aikana, osan selvin päin ja osan tehokkaasti alkoholisoituneena ja näistä (vaalikoneista) järkyttävimmät esimerkit ovat tämänlaiset. Siis että samalla, kun yritän luoda mahdollisimman neutraalisti mielipidettäni jostakin asiasta, näen suoraan oikealta, onko juuri Minun Ehdokkaani samaa mieltä kanssani. Olenhan jo päättänyt ehdokkaani, eikä siihen saa vaikuttaa esimerkiksi se, että olisin ollutkin hieman eri mieltä siitä, tulisiko ehdokkaan luottaa enemmän kansaan kuin itseensä. Ja minähän on perkele persuehdokkaan kanssa samaa mieltä aio olla, vaikka olisinkin hänen kanssaan samoilla linjoilla pallukan kanssa siitä, että kotimainen ydinvoima on turvallinen ratkaisu.

Ni!

...mutta eihän sen näin pitäisi mennä? Haluaisinko tosiaan naamataulun perusteella muodostaa oman mielipiteeni, saaden näin aikaan sellaisen kannan, jonka itsekin tunnustan virheellisin perustein hankituksi? Vaikka tuo vaalikone on sinällään vain esimerkki surkeasti suunnitellusta mielipidemittauksesta, se kertoo suuremmasta ongelmasta - siitä, joka tuli jo lausutuksi kirjoituksen ensimmäisessä virkkeessä.

Leikittelin tuossa ajatuksella: Kun on seurannut pahimpien raivonpäiden avautumista homoseksuaalista ehdokkaasta, olisi ollut vähintäänkin mielenkiintoista, jos Haavisto ei koskaan olisi suuntauksestaan maininnut, tulisi valituksi presidentiksi ja vasta tämän jälkeen tipauttanut ylläripommin.

 

Tästä nyt päästäänkin vihdoin koko kirjoituksen pointtiin. Entä, jos vaalien alla kaikki presidenttitentit ja väittelyt pidettäisiinkin anonyymeinä: ehdokkaiden nimiä, sukupuolia, ääniä tai sen nyansseja taikka kasvoja ei paljastettaisi ennen kuin vasta äänestyspäivän jälkeen? Silloin keskustelisivat mielipiteet, eivät persoonat. Silloin äänestettäisiin tai jätettäisiin äänestämättä yksinomaan sillä perusteella, minkä mielikuvan on sattunut saamaan ehdokkaansa asiantuntijuudesta ja pätevyydestä presidentin tehtäviin, ei naaman, nimen tai puolueen perusteella. Vältettäisiin ainakin seuraavat asiat:

• Sauli Niinistö ei saisi yhtään ääntä vain siksi, että sattuu olemaan Sauli Niinistö ja onhan se nyt parempi ku se Paavo/Paavo/Paavo.
• Paavo Väyrynen saisi ne äänet, joita Paavo Väyrynen ei nyt saa, koska sattuu olemaan Paavo Väyrynen.
• Pekka Haavisto saisi ääniä myös niiltä, joilta nyt ei saa, koska sattuu olemaan HOMO HYI HELVETTI.
• Timo Soini saisi ääniä myös persutaustastaan huolimatta, ei pelkästään sen vuoksi.
• Jytky.
• Myös lama-aikana elänyt saattaisi äänestää Paavo Lipposta ja onhan sitä toisaalta aina meidän perheessä äänestetty.
• Paavo Arhinmäki saisi ääniä, jotka jäävät nyt saamatta nuoren iän ja jonkun ituhippivasemmistolaisuuden vuoksi. 
• Eva Biaeouyäödet saisi edes yhden äänen muiltakin kuin närpiön mammapiireiltä.
• Sari Essayah ei saisi edelleenkään yhtään ääntä.

Kokeillaanko?

Ajatusleikki: valtio

Huomautus: alun perin kirjoittelin tämän viime eduskuntavaalien tuntumassa, teksti on siis huhtikuulta 2011.

Viime aikoina olen miettinyt toimivan valtion periaatteita. Syynä ovat kai olleet demokratian toimivuuden pohdiskelu, perussuomalaisten noussut kannatus merkkinä ihmisten herravihasta, joka on tämän puolueen muodossa tarjonnut hyvän kanavan suunnata oma turhaumus tietämättömyyttä, yhteiskunnan kärryistä putoamista ja sen kompleksisuutta kohtaan. Perussuomalaisten läpirynnäkkö on ollut merkki asioiden yksinkertaistamisen seurauksena syntyneestä samastumisesta - jokamiehen politiikka mahtuu muidenkin kuin valtiotieteilijöiden järkeen. Liian yksinkertaistamisen seurauksia en sen enempää lähde tässä kommentoimaan. Riittäköön, jos todetaan sen olevan lyhytnäköistä ja piittaamatonta.

Millainen sitten olisi hyvä valtio? Millaisella hallitusmuodolla voitaisiin toimia siten, että "aidosti hyviä" päätöksiä voidaan tehdä tasa-arvoisesti ja kaikki erilaiset kannat mahdollisimman hyvin huomioiden? Tätä pohtiessani tajusin, että meidän edustuksellinen demokratiamme sisältää puutteita, jotka nostavat päätään erilaisten protestipuolueiden, yleisen kapinahengen ja Orwell-toitotustenkin muodossa.

Platon kirjoitteli aikanaan settiä omasta mielestään toimivasta valtiomuodosta. Sen huipulla, päättävänä elimenä olisivat filosofit. Tämä toimi oikeastaan oman teoriani lähtökohtana - millainen ihminen olisi parempi toimimaan yhteisen edun hyväksi kuin juuri filosofi? Filosofi yhdellä tapaa määritellen pyrkii, suorasti tai epäsuorasti, siihen, mitä nykyään käsitetään viisautena. Filosofin tavoitteena on ymmärtää perimmäinen hyveen merkitys, luoda teoreettisia malleja siitä, miten asiat toimivat tai miten niiden pitäisi toimia ideaalissa maailmassa.

Esimerkiksi John Rawls kirjoitti aikanaan kirjan muotoon ajatusleikkinsä oikeudenmukaisuusteoriasta, jonka mukaan täydellisen yhteiskunnan toimintaperiaatteet sovittaisiin ihmisjoukon kesken, minkä jälkeen eri yhteiskunnalliset roolit jaettaisiin satunnaisesti. Jokainen olisi tasavertaisessa tilanteessa, sillä intressit luoda niin köyhälle kuin rikkaallekin suotuisat olosuhteet olisivat kaikilla yhtäläiset, koska ei voi tietää, mihin rooliin päätyy.

Oma ajatusleikkini hyvinvointiyhteiskunnasta lähti kuitenkin liikkeelle Platonin Valtiosta. Ajatuksen hieman kypsyttyä muodostin teorian, jossa mieleiseni valtiomuoto koostuisi kolmesta elimestä:

1. "Filosofit". Käyttäisin käsitettä filosofi varauksella nyky-yhteiskunnasta - yhtä hyvin tämä elin voisi sisältää vaikkapa valtiotieteilijöitä. Tämä mainittuna kutsun kuitenkin tätä elintä jatkossa filosofeiksi. Tämä elin toimisi lähinnä teorioiden ja periaatteiden rintamalla; sen tehtävänä on toimia korkeimpana päätäntäelimenä, jolle kuuluu niin lakiesitysten vireillepano kuin lopullinen päätäntävaltakin. Tärkeänä tekijänä tälle taholle onkin periaatteellinen käsitys siitä, millainen on todella hyvä päätös. Siinä tulee huomioiduksi aidosti parhaat syyt ja seuraukset, huomioidaan vähäosaisempien asema (=tasa-arvoisuus) ja tiedostetaan tehtyjen päätösten seuraukset. Kaikessa päätännässä olisi näin mukana laaja-alainen ymmärrys päätöksistä ja moraalinen vaikutus niiden tekemiseen. 
2. Toinen elin on ryhmä eri alojen asiantuntijoita. Tämä elin tuo periaatteiden tueksi käytännön näkemyksen ja tietämyksen. Asiantuntijoita olisi sekä eri aloilta että niiden sisäisistä koulukunnista. Aatteellisten näkemysten diversiteetillä varmistetaan se, että ykkösryhmän tietoon saatetaan teoriassa kaikki eri puolet kustakin vireillä olevasta esityksestä. Filosofielin kuulee kustakin päätöksestä asiantuntijaryhmän jäseniä, joiden perusteella se tekee päätöksen erillisten, järjestelmää ylläpitävien sääntöjen (eräänlainen perustuslaki) mukaan. Vaatimuksena tämän ryhmän edustajaksi pääsemiselle on pidettävä paitsi riittäväksi katsottua asiantuntemusta, myös sitoutumattomuutta yritysmaailmaan. Näin voidaan välttää lobbaus ja painottaa nykyään pahimmassa tapauksessa puolueellista päätöksentekoa tietyn koulukunnan ja ajatusmaailman edustajien hyväksi. (Kaj Sotala käsitteli tarkemmin tuota aihetta hyvin blogissaan: http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa )
3. Kolmas elin on luonteeltaan valvova. Sen tehtävänä on huolehtia muiden elimien jäsenten valinnasta ja valvoa hallitusmuodolle asetettujen periaatteiden toteutumista. Ryhmä on muista elimistä riippumaton, eivätkä sen jäsenet voi kuulua muihin elimiin. Tarkoituksena on estää jääviys. 

Mihin tahansa elimistä voi pyrkiä kuka tahansa. Kelpoisuus todetaan tarkoilla testeillä, jonka alkuperäisen muodon laativat ensimmäiset hallitusmuodon edustajat. Testejä voidaan tarpeen vaatiessa muuttaa - ajatuksena on kuitenkin, että ne ovat luonteeltaan sellaisia, joita voidaan soveltaa kuhunkin elimeen pyrkimisen vaatimusten mukaan.

Järjestelmä ei siis ole demokratia. Toimivuuden varmistamiseksi mikä tahansa ryhmistä voi jättää epäluottamuslauselmansa jonkin elimen tai yksilön toiminnasta. Tällaisia tapauksia käsittelee erillinen, korkeimpaan hallinto-oikeuteen rinnastettava taho.

Kaiken kaikkiaan esittämäni valtiomuoto toimiessaan tarkoittaisi sitä, että käytännön tietämys ja teoreettinen, ideaalinen ymmärrys erotettaisiin kahden eri ryhmän päätettäväksi ja heidän toimintaansa valvottaisiin sen tarkoituksenmukaisen toiminnan varmistamiseksi.

Munat kanoja ja muita tarpeettomia kysymyksiä

Välillä ihmisiä haastetaan pohtimaan problemaattisia asioita erinäisten, tunnettujen filosofisten kysymysten muodossa. Nämä ovat tyypillisesti paradoksaalisia, joihin ei ole olemassa suoraa vastausta, vaan tarkoitus on ennemminkin herättää keskustelua – tähän asti. Jotta samoja asioita ei tarvitsisi vatvoa vuosisadasta toiseen, päätin nyt täyttää internetin kaatopaikkaa tuoda julkisuuteen lopulliset vastaukset näihin visaisiin pohdintoihin. Saadaan maailma menemään eteenpäin.

K. Kumpi oli ensin – muna vai kana?

V. Mikä helvetin alkueläin kana on ollut? Nykybiologian tutkimusmenetelmillä on päästy siihen pisteeseen, jossa voidaan todeta, että liskotkin munivat. Kausaliteettisiin perusajatuksiin perehtyneet jo hoksaavat, että dinosaurusten tiedetään niin ikään laskeneen munia. Näinpä munia on ollut olemassa jo satoja miljoonia vuosia sitten – kanalintuja tiedetään olleen olemassa ehkä kymmeniä tuhansia vuosia.

Siksi asetin nyt coolfacen tähän:

K. Jos puu kaatuu metsässä eikä kukaan kuule, pääseekö siitä ääni?

V. Määritelmän mukaan ääni on ”ilmassa, vedessä tm. väliaineessa etenevä mekaaninen värähtely (aaltoliike), joka saa aikaan kuuloaistimuksen” (Suomisanakirja 2012). Fysikaalisena ilmiönä ääni on yhtäläisesti olemassa riippumatta havainnoijasta. Mainittu määritelmä sanoo jo erityisempää tulkintaa tarvitsematta, että kuulohavainto on seurausta sinällään olemassa olevasta tapahtumasta. Kaiva nyt pääsi ulos perseestäsi ja päättele yllä olevan perusteella, mitä puu sanoo, kun se kaatuu.

K. Mistä tiedän, etten ole vain lasimaljassa olevat aivot, joille syötetään informaatiota kuvitteellisesta todellisuudesta?

V. No ethän sinä tiedä. Koko kysymys vain sattuu olemaan täysin epäoleellinen yhtään minkään kannalta, kun tämä todellisuus, jossa elät, sattuu olemaan juuri se ainoa todellisuus, jossa ylipäätään elät tai tulet elämään.  Siinä maailmassa sattuu lisäksi olemaan joka tapauksessa ne säännönmukaisuutensa ja lakinsa, joiden varassa se toimii, joten yritähän elää asian kanssa!

K. Voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei jaksa nostaa sitä?

V. Oletetaan nyt hetken, että on olemassa kaikkivaltias, aivan kaikkeen kykenevä voima, joka voi määritelmän mukaan siten tehdä _mitä tahansa_. Ensimmäisenä tulee mieleen, että fyysiset rajoitteet, kuten hauiksen paksuus, tavallista heikommin vaikuttavat sellaiseen, jonka on mm. mahdollista luoda ainetta ja energiaa tyhjästä. Vastataan siis kysymyksellä: miksi Jumala EI jaksaisi nostaa (ja käytän tuota käsitettä nyt löyhästi) sitä kiveä?

K. Mikä on elämän tarkoitus?

V.  Jos tähän kysymykseen ei ole saatu vastausta sen 3,8-3,9 miljardia vuotta kestäneen kehityskulun aikana, jolla maapallolla tiedetään olleen elämää, termin ”hidasälyinen” käyttö tämän kysymyksen esittäjille on vähän sama kuin vertaisi keskenään aamuista krapulapaskaa Porvoonjokeen. Itse asiassa kaikkeen Porvoonjoessa koskaan virranneeseen... nesteeseen? Tänä yllä mainittuna ajanjaksona on ollut havaittavissa kaikissa organismeissa yksinkertaisimmista nanobakteereista homo sapiensiin ainakin yksi yleispätevä sääntö: jatkuminen.

Eikä elämällä ihan tosissaan ole muuta tarkoitusta. Sen tarkoitus ei ole ymmärtää elämän tarkoitus, sen tarkoitus ei ole nirvana, taivaspaikka, hyveellinen elämä, valaistuminen, rakkaus, viisaus, muuttuminen astraaliolennoksi sen enempää kuin Warcraftin maailma.

Ja sokerina pohjalla:

K. Onko elämää kuoleman jälkeen?

V. On. Sen jälkeen sattuu vain olemaan jonkun tai jonkin toisen vuoro elää.