Yksi ihmisen peruspiirre on valittaminen, tyytymättömyydestä seuraava ongelmien esiin nostaminen. Tämä näkyy siinä, että elämää häiritseviä ongelmakohtia tuodaan esiin riippumatta siitä, millaisessa ympäristössä ihminen elää. Silloin tällöin paremminvointivaltioissa valittajia toppuutellaan kehitysmaavertauksin: ”kehitysmaan ihmiset näkee nälkää ja sinä jätät kouluruokaasi syömättä, koska se on pahaa?”
Pointtihan tuossa on ja perusteet kuulostavat houkuttelevilta. Olet syntynyt Suomeen, jossa ihmisillä on sosiaaliturva, ilmainen terveydenhuolto ja jonka luottoluokitus takaa sen, että oli maailmassa millainen nälänhätä tahansa, meiltä ei lopu ruoka kaupoista. Ja sinä valitat, että elämäsi on vaikeaa? Synkistelet ja valvot öitäsi, vaikka asut maassa, jossa kuka tahansa voi esimerkiksi hankkia itselleen koulutuksen, eikä se edellytä rikkaita vanhempia maksamaan kalliita lukuvuosimaksuja? Jos olet työelämässä, sosiaalituet takaavat sinulle toimeentulon, vaikket saisi tai edes etsisi töitä. Miten saatat muka valittaa, että sinulla on vaikeaa?
Tietyllä tapaa jaankin nuo ajatukset. Mielikuvani suomalaisen yksioikoisesta näkemyksestä vahvistui ollessani hyvin toisenlaisessa ympäristössä. Olin viime kesänä Ghanassa työharjoittelussa – siis siellä, missä on niitä Afrikan köyhiä. Ghana ei ole rutiköyhä, eikä siten tarjoa pahinta mahdollista esimerkkiä, mutta vertailukohdan se tarjoaa ja siksi haluankin mainita siitä muutamalla lauseella.
Kokemus, jonka tuosta maasta sain, ei ruokkinut sellaista mielikuvaa, että kaikki elävät siellä jatkuvan tuskan ja kärsimyksen keskellä. Toki jaloilleen nousevassa maassa on omat, arjessa ja asenteissa näkyvät ongelmansa, mutta vierailimme useaan otteeseen pienissä maaseutukyläyhteisöissä, joiden asukkaisiin parissa tapauksessa tutustuimmekin paremmin. Elämä ei ole tuossa ympäristössä helppoa, mutta se on ympäristö, johon siinä asuvat ovat tottuneet. Koostettuna: ihmiset vaikuttivat olevan juuri niin onnellisia tai onnettomia, tyytyväisiä tai tyytymättömiä, kuin Suomessakin.
Meille hoetaan siitä, että Afrikassa on huonommin, että täytyy olla onnellinen. Mutta kuinka monella länsimaalaisella on todellisia vertailukohtia totuttuun ympäristöönsä? Ihmisen tyytyväisaste on aina kontekstuaalista. Me tuskin voimme kokematta ymmärtää aidosti, mitä on nälänhätä, puhtaan juomaveden puute ja jylläävät epidemiat, joille ei aina ole edes nimeä. Vastaavasti afrikaanon on vaikea ymmärtää, kuinka raskasta zumbaanlähtö voi olla, jos vatsaa kivistää liiasta syömisestä. Molemmat ongelmat koetaan kuitenkin yhtä todellisina.
Mikään sosiaalitoimisto, kansaneläkelaitos, mahdollisuus pitkiin ja lämpimiin suihkuihin tai naapurustoon pystytetty Alko ei tee ihmisestä tyytyväistä elämäänsä. Rikkaalle perheelle on täysin todellinen ongelma, mitä tehdä, jos liian suuri ja kalliiksi käyvä talo uhkaa lähteä alta, koska sitä ei ole varaa ylläpitää, mutta joka on täytynyt hankkia, koska seurapiiri (=kaikki ystävät ja tuttavat) sitä edellyttää. Köyhä miettii, miten saisi pidettyä sen olemassaolevankin katon päänsä päällä, mutta nämä kaksi ihmistä eivät voi verrata tyytyväisyyttään toistensa näkökulmista. Molemmat ongelmat koetaan kuitenkin yhtä todellisina.
Kun ihminen siis kokee elämässään haasteita, hän voi kokea ne vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Toisenlaiseen näkökulmaan voi yrittää samastua, ja jos tässä onnistuu, on hatunnoston arvoinen ihminen. Ei silti pidä yllättyä, jos se osoittautuu mahdottomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti