Kebab. (osa 1)

Pitsa-kebaberiat ovat levinneet ympäri Suomen sekä suuriin että pieniin paikkakuntiin. Siinä, missä maamme väkiluvullisissa kärkikymmenikkökaupungeissa valinnanvaraa lienee enemmän kuin tavallinen kuolevainen ehtii käydäkään läpi, pienemmilläkin pitäjillä on yleensä yksi tai kaksi ravintolaansa. Kebabille.com on listannut ympäri Suomen ravintoloita käyttäjävoimin ja tätä kirjoittaessa paikkoja on 1133 todellisen määrän ollessa varmasti enemmän. Sivistyneenä arvauksena määrä Suomessa lienee 1300-1500.

Tämä kirjoitus ei puutu maailman ongelmiin. Sen tarkoitus ei ole enempää tai vähempää kuin listata yhden kebabia miltei elämäntapanaan pitävän herrasen näkemyksiä pitsa-kebabravintoloiden (tästedes kebabila tmv.) eri annosvaihtoehdoista sekä luodata hyvän ravintolan ja annoksen tunnusmerkkejä, joihin kebabnoviisi voi vaikkapa mielijohteesta perehtyä. Painopisteenä on kebab, mutta koska pitsat kuuluvat merkittävästi osana ravintoloita, niitä ei jätetä täysin huomiotta.

Annosten ominaispiirteet ja vaihtoehdot

 

Ensivaikutelmalta kebabiloiden annosvalikoima vaikuttaa masentavan samankaltaiselta paikasta riippumatta. Toisistaan riippumattomissa ravintoloissa saattaa nähdä jopa samankaltaiset menupohjat, joihin on täydennetty kunkin paikan annostarjoama. Kukin kebabannos on tilattavissa mietona tai vahvasti/tulisesti maustettuna vaihtoehtona. Ei pidä kuitenkaan lannistua! Aivan kuten kahden ihmisen piirtotyyli ei ole koskaan samanlainen, löytyy annoksissa huomattavia eroja.

Esimerkiksi ravintolakohtaiset annosten kokoerot saattavat olla merkittäviäkin. Yhden ravintolan kohdalla lyödään kaveripiirissä vetoja, kuka jaksaa syödä suurimman annoksen loppuun, toinen jättää osalle kulinaristeista vielä mukavasti tilaa jälkiruualle. Myös annosten tulisuusaste vaihtelee. Kebabilat tarjoavat tyypillisesti vaihtoehtoina vain mietoa tai tulista/vahvaa. Se, mikä on ravintolan tulkinta tulisesta, vaihtelee niin ikään. Tulisen ruuan ystävänä ja sellaiseen tottuneena en itse aina edes huomaa eroa kahden mainitun välillä ja, vaikka silloin tällöin yllättyykin, hyvässäkin kebabilassa voi jäädä kaipaamaan sitä oikeasti tulista vaihtoehtoa. Silloin tällöin kebabila kuitenkin yllättää.

Kuitenkin: jos tilaan tulisen, minä myös haluan sellaisen.

Tulisen vaihtoehdon kanssa on tapana tarjoilla 1-3 vihreää pepperonia (huom. ei ole yhtä kuin jalopeno). Kavereiden kesken tämä lisäke tunnetaan myös nimellä kebabhedelmä. Toiset pirskottavat kebabhedelmien sisälmysnesteet ruokansa päälle, mutta mielestäni ne toimivat parhaiten sellaisenaan nautittuna, alkupalana. Maku ei ole yleensä järin tulinen, mutta miellyttävän lämmin kuitenkin. Kokemukseni mukaan kaksi kebabhedelmää on maksimi, kolmannen kohdalla makuelämys on jo nähty, eikä sitä syö enää niin mielellään.

Kebabilan tärkeimmän annin, kebablihan, koostumus elää. Yhdessä paikassa (yleensä huonommassa) liha on pinnaltaan liukasta ja mitäänsanomatonta, toisessa hyvin grillivastuksilla paistettua. Jälkimmäisenkaltaista lihaa saa valitettavasti liian harvoin, kun puskaradionkin suosittelemat "ne oikeasti parhaat" kebabilatkin tarjoavat yleensä tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka koostumuksissa on eroa, sisältö ei tietääkseni eroa juurikaan, vaan tilaaja saa kebabiksi kutsuttua naudan- ja lampaanlihan sekoitusta suikaleina, joiden pituus vaihtelee. Suikalekoosta suosin suhteellisen lyhyitä, korkeintaan 15-senttisiä pätkiä.

Suikalekokorajoitus perustuu ainesosien välisiin suhteisiin. Tavoitteena on syödä liha ja sen kylkiäinen, vaikkapa lohkoperunat, samaan tahtiin, mutta jos lohkoperunoita on huomattavasti enemmän, niitä jää yli vielä senkin jälkeen, kun liha on syöty, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Salaatinystävän ei kannata odottaa kebabannoksen mukana tarjoiltavilta vihanneksilta liikoja. Tyypillisimmin salaatti on mitäänsanomatonta, lähinnä salaatinkastikkeesta makunsa saavaa sekoitusta, joka koostuu lehtisalaatista, kaalista, parista kurkku- ja yhdestä tomaattiviipaleesta. Kurkun sijasta tai rinnalla tarjotaan joskus suolakurkkua. Salaattien maku ei ole kutkuttavan herkullinen, mutta tarjoaa sentään jonkinlaisen alkupalan ennen annoksen pääosannäyttelijöiden tuhoamista. Silloin tällöin tapaa kaalipainotteista raastevariaatiota, joka on vieläkin kurjempi tapa toivottaa ruokailija tervetulleeksi annoksensa pariin. Joskus kebabilat osaavat yllättää ja salaatin mukana on muitakin osia, kuten punasipulia, mutta sellaisten löytyminen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Yleensä jää mielikuva, että salaatti on tarjottu mukaan kohteliaisuudesta kuin halusta täydentää muuten herkullistakin annosta.

Jos kaupungissa löytyy valinnanvaraa, puskaradio yleensä osaa tiedottaa, mistä löytyvät isoimmat, tulisimmat ja herkullisimmat kebabannokset. Seuraava kokoelma luettelee ja arvostelee tyypillisimmät annokset, niiden sisällön sekä muunnelmia.

1. Pitakebab

 

Hampurilaista muistuttavan ulkomuotonsa ansiosta tämä on yksi tunnetuimmista annoksista, jota yleensä saa myös grillikioskeilta. Ideana on vehnäpohjainen pohja- ja kansileipä, joiden välistä ruokailija löytää kebablihaa ja -kastikkeen sekä salaattia kastikkeineen. Pitakebabeista on löydettävissä kaksi eri koulukuntaa, jotka eroavat käytännössä sisälmysten määrän mukaan. Jotkut ravintolat tarjoavat pitakebabinsa kätevästi käsinsyötävässä muodossa, kun joidenkin pitakebabit ammottavat täytteiden paljoudesta. Kompaktimman pitakebabin etuna on ymmärrettävästi syömisen helppous, toisaalta enemmän täytteitä tarkoittaa enemmän sisältöä, jolloin syöjä ei jääne nälkäiseksi. Myös leivän paksuus vaihtelee, vaikka periaatteessa pitaleivän pitäisi olla aina ohut. Sopiva paksuus ei ole senttimetristä kiinni, mutta liian paksu leipä vie helposti makua muulta annokselta - leipää ei tulisi päästää pääosaan annoksessa missään nimessä.

Kaikki irti:

Pitakebabin syöntitapa riippuu täytteiden määrästä. Muhkeampaa kebabia ei ymmärrettävästi kannata ahtaa suuhunsa ilman haarukan apua, mutta koko annosta ei tule syömän haarukalla ja veitsellä. Kebab on makuelämyksenä parhaimmillaan kokonaisuus, jota erottelu haarukalla ja veitsellä pienempiin palasiin turhaan hajottaa. Voideltu leipä maistuu paremmalta kuin voi ja leipä erikseen, samoin on kebabannosten. Tuhti muoto tulee tyypillisesti salaatista - tällaisesta pitakebabista kannattaa siten syödä ensin enin osa salaateista pois ja syödä loppuannos hampurilaisen tavoin heti, kun se on mahdollista. Kaikkea salaattia ei silti kannata syödä pois - annos jää turhan yksipuoleiseksi lihan ja leivän kebabkastikkeiseksi vuorotteluksi ilman salaatin tuomaa raikkautta. Siihen on syynsä, miksi hampurilaisravintolatkin tarjoavat salaatin hampurilaisen sisällä, eivät kylkiäisenä.

Edut:

• Yksi edullisimmista annoksista
• Sopii pienempään nälkään
• Jos kompakti, voi syödä vaikka kävellessä
• Oikein tehtynä herkullinen

Riskit:

• Annoksen sisällön huono suhde (liikaa leipää suhteessa täytteisiin, liikaa lihaa verrattuna salaattiin ja päin vastoin jne.)
• Epätasaisesti levitetty kastike (joissain tapauksissa pakkautunut annoksen perälle, jolloin tuloksena pääasiassa liian kuiva annos) 
• Rullakebab tarjoaa saman sisällön paremmassa suhteessa

 

 2. Rullakebab

 

Rullakebabissa kebab, salaatti ja molempien kastikkeet on kääritty tortillamaisesti pyöreän ja litteän pitaleivän sisään. Etenkin Lahden seudulla rulla on myös tyypillisesti kääritty folioon. Rullakebabin sisältö on sama kuin pitakebabin, mutta makua pidän selvästi parempana. Mainitun sisällön lisäksi rullia myydään usein myös erilaisin juustotäyttein, mikä luo vaihtelua rullatarjontaan sinänsä yksipuoliseen pitakebabiin verrattuna. Ravintolakohtaisesti eroja huomaa leivän paksuudessa, rullan tiiviydessä (tiivis rulla = enemmän täytettä) sekä sen pituudessa. Rullassa on tyypillisesti enemmän syötävää kuin pitakebabissa, ravintolakohtaisesti ero voi olla suurikin. Myös kastikkeiden viskositeetti vaihtelee - joskus kastikkeet ovat hyvinkin vetisiä, vaikka maku olisikin hyvä. Tästä olen pahimmillaan nähnyt kastikkeiden vuotavan leivän läpi, mikä on epämiellyttävää ja sotkuista.

Kaikki irti: 

Vaikka rullien sisältö on (mahdollista juustolisuketta lukuun ottamatta) sama kuin pitakebabin, koostumus eroaa. Leipä on harvoin paksua, joten todennäköisimmin pääosaa näyttelee rullan sisältö leivän toimiessa vain koossa pitävänä kappaleena ja tukimakuna. Tämän vuoksi on vielä pitaakin tärkeämpää, että rullakebabia ei syödä haarukalla ja veitsellä. Ei tortillaakaan syödä. Idea on tämä: rullakebab on läpileikkaus monesta osasesta ja ruokailuvälineillä on hankala saada jokaista osasta yhteen suupalaan. Yhdellä suupalalla saattaa metsästää leipäpalan ja kebabia. Sen nieltyään seuraa salaatti ja pieni annos siihen tarttunutta salaatinkastiketta. Ehkäpä palanen leipää sen mukana? Makuelämys jää hajanaiseksi, ja kuten aiemmassa hampurilaisesimerkissä, koostumus on parhaimmillaan kokonaisuutena, joka tässäkin tapauksessa on enemmän kuin osiensa summa.

Kokonaisuutena arvioitavan ruuan vahvuus on kuitenkin myös sen heikkous: osatekijöitä on vaikeampi arvioida erikseen, kun ne nautitaan osana rullakebabia. Rullan perusteella ei siksi voi antaa pätevää kritiikkiä ravintolan muiden annosten tasosta, joka saattaa olla isokin pettymys sinänsä hyvän rullan jälkeen. Olen törmännyt erääseen ravintolaan, jossa aurajuustorullakebab on paikan priimus ja oikeasti hyvää, kun taas muun ruuan tason perusteella en suosittelisi ainakaan lämpimästi kyseistä paikkaa.

Rullakebabin syönti voi olla sotkuista. Kukaan tosin ei muuta väittänytkään! Yksi keino tämän ehkäisemiseksi on pitää rullaa ennen kaikkea vaakatasossa sitä syödessään, muutoin, jos kastikkeet ovat hyvin juoksevia, ne valuvat pohjalle, vuotavat folionkin läpi ja tekevät syönnistä etenkin loppua kohden hyvin sotkuisaa. Myös leipä saattaa olla heikkolaatuista ja päästää siksi kastiketta lävitseen. Kouluttautunut rullakebabinsyöjä osaakin varata paperia viereensä. Tästä huolimatta tarpeeksi ei voi korostaa folion ja käsinsyönnin merkitystä. Jos rullasi ympärillä ei ole foliota, pyydä sitä. Jokaisella kebabravintolalla pitäisi vähintään kotiinkuljetusten varalta olla foliota; ilman sitä rullan käsinsyömistä en enää suosittele julkisella paikalla. Jos on epävarma rullansyöntitaidoistaan, ei kannata välttämättä viedä sitä uutta deittiään ensitreffeille tätä ruokalajia syömään.

Edut:

• Kuin pitakebabin isoveli
• Herkullinen vaihtoehto, joka on parhaimmillaan kokonaisuutena ja johon löytyy listalta yleensä lisukkeita

Riskit:

• Syöminen vaatii taitoa; kebabilan sotkuisin vaihtoehto
• Veitsellä ja haarukalla mitäänsanomattomampi elämys, koossa pitävä folio ei välttämättä mukana pyytämättä
• Yksittäisten osien laatu peittyy kokonaisuuden alle

 

3. Kebab ranskalaisilla / lohkoperunoilla

 

Kebab ranskalaisilla on pitakebabin ohella toinen suosittu kebab. Annoksiin sisältyy kebabin ja kastikkeen ohella salaatti kastikkeineen sekä itse perunat. Ensi tarkastelulla annokset vaikuttavat identtisiltä, mutta erojakin on. Ensimmäisenä erona on, ylläriylläri, perunat. Lohkoperunat ovat usein paksumpia kuin ranskalaiset, mikä voi johtaa ikäviin lämpötilaeroihin annoksessa: päällimmäisenä olevat kebabsuikaleet jäähtyvät kaiken aikaa, mutta paljon lämpöä sitoneet lohkoperunat höyryävät sisältä kuumuuttaan. Ranskalaiset ovat yleensä näitä ohuempia ja siksi myös lämpötilaerot ovat pienempiä.

Olen kuitenkin havainnut, että aluksi mainitut annosten aineksien suhteet, tuntuvat pettävän nimenomaan kebabranskalaisten kohdalla. Lihaa on joskus aivan liian vähän suhteessa ranskalaisiin. Samoin kastikkeen määrä, joka normaalisti on annosten suhteen ravintolakohtaisesti vakiomääräinen, saattaa jäädä olemattomaksi, eikä kebabilassa yleensä halua päätyä etsimään ketsuppia. Niin - kun tavallisesti annoksen lisuke on päällystetty kebabilla, joka puolestaan on päällystetty kastikkeella, ranskalaisia saattaakin esiintyä suhteessa kebabin ja sen kastikkeen määrään merkittävästi liikaa. Tätä olen havainnut tapahtuvan laadukkainakin pitämissäni kebabiloissa. Lohkoperunavaihtoehdossa tällaista vajetta puolestaan ei tunnu olevan, vaan annoksen sisältö on sopusointuinen. 

Kaikki irti: 

Lämpötilaero puoltaa selkeästi ranskalaisia parempana vaihtoehtona kebabin lisukkeeksi. Toinen ero, jos se pätee kyseiseen ravintolaan, puoltaa lohkoperunoita. Ero on minusta selittämätön, enkä tällaisessa ravintolassa haluaisi tilata toiste vähäkastikkeista vaihtoehtoa. Siksi en suosittele tilaamaan kebabia ranskalaisilla ensimmäisellä käyntikerralla juuri tästä syystä. Jos pitää perunakebabeista, kannattaa antaa mahdollisuus lohkoperunoille tai joskus esiintyville juustoperunoille, joissa lohkoperunat on kuorrutettu juustolla. Makumieltymykset toki vaihtelevat henkilöittäin, mutta itse en pidä kebabannoksen kuivuudesta missään tapauksessa. Jos kastikkeen määrästä ei ole pulaa tai se ei häiritse, pitäisin ranskalaisia parempana vaihtoehtona.

Edut:

• Perunalisukkeen ystävälle turvallisia vaihtoehtoja
• Samankaltaiset vaihtoehdot: mahdollisuus juustoon tai esim. kerma- tai valkosipuliperunoihin mahdollistavat lisää erilaisia kebabelämyksiä ja vastaavat erilaisiin makumieltymyksiin

Riskit:

• Lohkoperunat voivat olla kuumia senkin jälkeen, kun kebab on jo jäähtynyt
• Ranskalaisten kanssa ei välttämättä kylliksi kastiketta

 

4. Iskender kebab

 

Iskender kebab erottuu nimensä ohella myös koostumukseltaan muista annoksista. Kastikkeisen ruuan ystävälle se tarjoaa arvokkaan vaihtoehdon. Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi kokeilemaan annosta. En aio edes peittää puolueellisuuttani: iskender kebab on tyypillisesti kebabilan kuin kebabilan paras annos. 

Iskender sisältää kebabin ja salaatin kastikkeineen lisäksi pitaleipäkuutioita, valkosipulikastiketta ja mahdollisesti turkkilaista jukurttia. Muuttuvia tekijöitä annoksessa on siihen tarjoillut kastikemäärät, leipäkuutioiden koko ja jukurtin olemassaolo. Parhaimmissa kebabiloissa olen törmännyt omalla reseptillä valmistettuun valkosipulivoikastikkeeseen, joka tuo annokseen selvää lisäarvoa. Pitaleipäkuutioiden kovuuskin vaihtelee - ne voivat olla pehmeitä tai suhteellisen kovia, suussa rouskuvia paloja. Useampi ainesosa tekee annoksesta monimuotoisemman kuin esimerkiksi yllämainitut perunavaihtoehdot, mikä ei kuitenkaan tapaa näkyä annoksen hinnassa. Alkuperäinen resepti sisältää sulaa voita terveellisyyden varmistamiseksi, mutta Suomessa annoksessa on yleensä valkosipulivoikastike. 

Kaikki irti:

Oikeuksiinsa iskender pääsee, kun kaikki yllämainitut osaset ovat mukana. Tavalliseen annokseen verrattuna valkosipulivoikastikkeen lisäys voi kuulostaa makukokonaisuuden sekoittamiselta, mutta ei ole sitä. Valkosipulipohjainen kastike erottuu muusta makumassasta, eikä siten kilpaile minkään muun annoksen osasen kanssa. Turkkilaisen jukurtin merkitys korostuu nimenomaan tulisten makujen mukana. Happamana mutta melko mietona makuna se neutraloi tehokkaasti tulisemmankin kastikkeen pahimman terän, mutta jos tulisuus jättää toivomisen varaa, vähenee jukurtinkin merkitys annoksen osana. Huonoimmassa tapauksessa jukurtin lisääminen vain neutraloi lopputuloksen makuja. Onneksi turkkilainen jukurtti on kiinteää, joten tällaisessa tapauksessa sen sopivuutta omaan annokseensa voi kokeilla ja ellei lopputulos miellytä, loput jukurttikeosta on helppo jättää syömättä.

Iskender onkin siis täydellinen valinta, jos rakastaa tulista, muttei jätä kylmäksi vähemmänkin mausteisen ruuan ystävää. Mietona ruokansa tilanneen kannattaa kokeilla jukurtin toimivuutta joka tapauksessa varovasti ja harkita, haluaako sitä syödä lopppuun. Annos ilmankaan sitä ei ole missään nimessä huono, mutta tulisemmassa vaihtoehdossa se tarjoaa oivallisen pisteen iskenderin i:n päälle.

Iskenderissä esiintyy useita muista annoksista löytyviä piirteitä. Itse kebabia pääsee tietysti arvioimaan, mutta myös pitaleivän tasosta saa viitteitä iskenderin avulla. Samoin, kuten peruna- ja riisivaihtoehdoissa, salaatinkin pääsee arvioimaan. Toisin kuin pitassa ja rullassa, kokonaisuuden osia on helppo arvioida erikseen iskenderin kautta - kastikkeisuus varmistaa sen, ettei elämys ole kuiva.

Edut:

• Monipuolinen kokonaisuus, jossa jokaisella osalla on tarkoituksensa. 
• Herkullisen epäterveellinen
• Kastikkeita korostavan ruuan ystävän varma valinta
• Monta tekijää, joita löytää muistakin annoksista, on siksi hyvä vaihtoehto kebabilan ensimmäisen käyntikerran tilaukseksi

Riskit:

• Ei pääse täysiin oikeuksiinsa miedomman ruuan ystävälle
• Kebabilan kastikkeet eivät aina tarpeeksi tulisia jukurtille
• Jukurtti ei välttämättä kuulu annokseen
• Valkosipulivoikastikkeen vaihteleva taso

 

5. Kebab riisillä

 

Annos muistuttaa sisällöltään ennen kaikkea perunavaihtoehtoja. Sisältönä on kebab ja salaatti kastikkeineen, jonka kyytipojaksi tarjotaan riisiä annoksen pohjalla. Joissakin paikoissa olen törmännyt valkosipuli(voi)kastikkeeseen riisikebabin yhteydessä, mikään oletus sen olo lisukkeena ei kuitenkaan ole. Riisi on yleensä joko valkoista tai keltaista ja sen mausteisuudessa on säästelty. Tällöin valkosipulivoikastikkeen mukanaololla onkin itse asiassa yllättävän oleellinen rooli lopputulokselle. Riisi on myöskin yleensä hyvin kiinteää, mikä jälleen nostaa haasteita annoksen kastikkeisuudelle.

Kaikki irti:

Pyydän anteeksi terveysintoilijoilta, mutta riisikebabin herkullisuus nojaa sen rasvaisuuteen. Koska riisi itsessään on kuivaa, se saattaa heikoksi jäävässä ympäristössä sortua samaan virheeseen kuin ranskalaiskebab. Ellei siis pidä nimenomaan kuivemmista kebabeista, riisikebab voi jäädä hyvin vaisuksi elämykseksi. Sen sijaan, jos annoksessa tarjoillaan avokätisesti valkosipulivoikastiketta tai muuten huomattavaa määrää kebabkastiketta, annos on parhaimmillaan hyvinkin herkullinen ja ehdottomasti potentiaalinen vaihtoehto. 

Edut:

• Riisin ystävän valinta, muutenkin jossain vaiheessa kannattaa testata kantakebabiloistaan
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta

Riskit:

• Lopputulos voi olla kuiva
• Saattaa sisältää valkosipulivoikastiketta. 
• Jää makuelämyksissä helposti muiden annoskebabeiden varjoon

 

6. Special kebab

 

Jokaisella kebabilalla on talon oma erikoiskebabinsa. Talon oma erikoiskebab on muiden annosten tapaan kuitenkin sisällöltään melko samanlainen ravintolasta riippumatta. Ravintoloilla on tyypillisesti yksi tai kaksi erikoiskebabia, jotka käytännössä koostuvat kebab-salaatti-kastikkeet-kimaran ohella riisistä ja ranskalaisista tai lohkoperunoista. Paikoin olen nähnyt näiden ohella tarjoiltavan erikoiskebabissa myös leipäkuutioita, toisinaan ne korvaavat joko riisin tai perunan. Annos sisältää yleensä myös 1-2 erikoiskastiketta - tyypillisimmin ne ovat valkosipulivoikastike ja/tai pippurikastike. Kebabiloilla tapaa ajoittain myös ruokalajia nimeltä hot kebab, joka on käytännössä kebab lohkoperunoilla, mutta pippurikastikkeella ryyditettynä. Nimi on hieman harhaanjohtava - kyse on enemmänkin mausteisesta kuin tulisesta - mutta jos sellaista ravintolasta löytyy, kannattaa sitä jossain vaiheessa testata. 

Erikoiskebabien ehdoton vahvuus on niiden monimuotoisuus: ne tarjoavat läpileikkauksen ravintolan parista tai kolmesta kebablisukkeesta ja kertovat näin, kannattaako kyseisessä ravintolassa suosia jotakin tiettyä kebablisuketta. 

Kaikki irti:

Koska annokset sisältävät useampaa lisuketta, niihin ei ehdi myöskään kyllästyä annoksen aikana - olen eräässä kebabilassa havainnut riisi-valkosipulivoikastikekombinaation nousevan aivan uuteen arvoonsa, kun riisin kanssa tilasta kilpailevat lohkoperunat. Jos on kokeilevalla päällä, suosittelisinkin ennemmin talon specialkebabin tilaamista lohkoperunoiden, ranskalaisten tai riisin sijaan: ensi kerralla ravintolaan tullessaan tietää, haluaako tutustua johonkin erikoiskebabin osasista paremmin. 

Tarkemmalle maistelijalle annosten tarjoamat, useammat eri kebabkastikkeet esittelevät myös ravintolan käyttämää lisukkeistoa. Jos special kebabin tilaa ensitilauksenaan, kannattaa maistella varovasti ja kiinnittää huomiota eri makuihin - krapulamätöksi voi suositella ennemmin rullakebabia tai pitsaa. 

Toki annos voi tuntua liiankin monimuotoiselta. Ajoittain nähty sekoitus pitaleipäkuutioita, riisiä ja jotakin perunaa muutamalla eri kastikkeella komplikoituna voi jättää lopputulokseksi epäselvän kuvan. Kebab oli kyllä hyvää, mutta oliko siinä muka joku erikoiskastike? Liian monimuotoisen kokonaisuuden askarruttaessa erikoiskebun voikin jättää myöhemmille kokeilukerroille ja hahmottaa ensimmäisillä kerroilla selkeämpiä kokonaisuuksia. Maistajariippuvaista tämäkin. 

Edut: 

• Läpileikkaus kebabilan lisuketarjonnasta - hyvä vaihtoehto tunnustelukebabiksi
• Makuihin ei ehdi kyllästyä
• Sisältää yleensä myös erikoiskastikkeet/-kastikkeita

Riskit:

• Hieman muita annoksia kalliimpi
• Liika makusekoitelma ei aina tunnu koherentilta

 

7. Sisäänleivottu / calzone

 

Sisäänleivottuja (myös nimellä calzone) saa suuresta osasta kebabiloita, mutta aivan kaikkialta ei. Näiden puuttuminen ruokalistalta ei varsinaisesti ole harvinaista, mutta aivan vakiovarustus ne eivät ole. Sisäänleivotut ovat suurikokoisia pitaleipätaskuja, joiden sisällä on kebabia, salaattia ja mahdollisesti jotain muista annoksista löytymätöntäkin, esimerkiksi paprikaa ja ananasta. Kastikkeita sisäänleivottujen yhteydessä ei kuitenkaan ole paljoa - joissain tapauksissa kastike on esimerkiksi kaadettu taskun päälle sen sijaan, että se odottaisi annoksen sisällä. Hinta on yleensä euron tai pari muita kebabannoksia kalliimpi, harvoin kuitenkaan yli yhdeksää euroa.

Kaikki irti:

Sisäänleivottuja voi suositella ennen kaikkea henkilölle, jolla on hirmuinen nälkä ja joka ei pidä kastikkeita annoksessaan tärkeimpänä osana. Mielestäni sisäänleivottuja vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin haarukalla ja veitsellä syötyä rullakebabia - kastikkeen vähäisemmän merkityksen ohella siis: kokonaisuutena pidettävä annos kärsii. Sisäänleivottua tekisi mieli syödä ruokailuvälineittä, mutta annoksen rakenne ei kestä käsinsyömistä, vaan leviää. 

Edut:

• Kebabiloiden tuhdeimpia ruokia
• Sisältönä muutakin kuin perusaineksia, sopii vaihtelunhaluiselle

Riskit:

• Yleensä kuivia - ei kastiketta
• Hieman perusannoksia tyyriimpiä

 

Intermission!

 

Tämä osa käsitteli yleensä kebabin laatutekijöitä sekä teoriaa huomionarvoisista asioista niitä arvostellessa. Seuraava osa käsittelee itse ravintoloiden laatutekijöitä sekä tarjoaa oppaan ruuista, joita kannattaa tilata uuteen ravintolaan tutustuessa. Samalla tarjotaan myös katsausta pitsan kriittisiin tekijöihin.