Olen ihmetellyt kasvavassa määrin suomalaista, yliaktiivista varovaisuuteen, rajoittamiseen ja säännönmukaisuuteen jokapaikkaisesti pyrkivää toimintaa, jota voisi kutsua virastomentaliteetiksi tai Päivi Räsäs -mentaliteetiksi. Maailma nähdään uhkakuvia, potentiaalisia riskejä täynnä olevana miinakenttänä, jossa terveen järjen käyttö, maltillisuus ja looginen ajattelu halutaan aktiivisesti ulkoistaa asiantuntijoiden ja virkamiesten vastuulle. En ole ainut, jolla herää mielikuva vaaleanpunaisesta kuplasta, johon yksilö halutaan tuudittaa ja rauhoitella turvallisuudentunteeseen. Ei mitään hätää, me pidämme sinusta huolen; me huolehdimme ympäristösi mukavaksi ja yllätyksettömäksi paikaksi elää. Luota meihin, älä turhaan kysele. Vähän kuin tilanne, jossa lasta
pidettäisiin talutushihnassa herkeämättömässä valvonnassa, jottei
pienelle tulisi pipi.
Ajatus on sinällään kiva: paras suojautumiskeino onnettomuuksia vastaan on ehkäistä sellaisten syntyminen ennalta. On myös alueita, joissa toiminnan yhdenmukaistaminen on paikallaan - liikennesääntöjen olemassaolo esimerkiksi on oikein hyvä asia. Haluaisin kuitenkin uskoa, että on olemassa raja, jonka ylittäminen rajoituksin ei ole suotavaa ja halveeraa ihmistä, poistaa kaiken vastuun yksilöltä itseltään. "En minä voinut tajuta, ettei koiraa voi kuivattaa mikroaaltouunissa." "Mistä olisin voinut tietää, että liimaa ei saa niellä?" Jokaisessa vessassa on oltava erikseen muistutus talouspaperien ja tamponien olevan kiellettyjä asioita laittaa pönttöön.
Olen viime aikoina hakannut päätäni seinään mm. sellaisista asioista kuin tupakointiin liittyvä jatkuvasti tihentyvä kieltoviidakko sekä ainakin lyhyellä aikajänteellä harmittomaksi todetun ilokaasun päihdekäytön kieltäminen. Baarit olisi suljettava kahdelta, juopot lakaistava pois puistosta, jos ne sillä vaikka yhtäkkiä lopettaisivat alkoholisminsa tai ainakin lakkaisivat olemasta. Duff-olutta ei saanut myydä Simpsoneista tutulla logolla, koska, tiedättehän, mielikuvat. Koska parturirahoilla kaljaa ostava kuusitoistakesäinen ostaa ennemmin viisi pulloa kallista Duffia kuin lavan Koffia. Kakkosoluen tultua kauppoihin THL:n Pekka Puska iloitsee mahdollisuudesta saada kieltää kolmosoluen myynti ruokakaupoista kokonaan. VR vihdoinkin kieltää junassatupakoinnin, minkä lisäksi se pitäisi kieltää myös parvekkeilta, autoista, ulkoilmatapahtumista, urheilutapahtumista, kaikista yleisötilaisuuksista, ravintoloista, työpaikoilta... Niin, ja se hajuton, keuhkoille terveellisempi sähkötupakka? Ei sitäkään saisi polttaa, koska toisin kuin tupakka, sehän voi olla vaarallista ja pitää olla kaikille tasapuolisesti kiellettyä.
Todetaan tässä vaiheessa se pakollinen litania: ymmärrän kyllä, mihin näillä pyritään. Yhtäältä kansanterveydelliset haittavaikutukset, toisaalta halutaan olla ennemmin etukäteen varovaisia kuin jälkikäteen yllättyneitä.
Yllämainitusta tupakoinnista otettakoon esimerkki. Päijät-Hämeen
koulutuskonserni kielsi vuonna 2010 tupakoinnin alueellaan uudistuneen
tupakkalain mukaisesti. Konsernin tiloissa toimii myös osa Lahden
ammattikorkeakoulusta ja niinpä myös pelkästään täysi-ikäisistä
koostuvalla tekniikan laitoksella sisäpihalla ollut tupakkakoppi
poistettiin. Ilmestyi lappuja, jotka ilmoittivat, kuinka savuttomia me
täällä olemmekaan. Opiskelijat siirtyivät polttamaan ulko-oven viereen
etupihalle - siis sinne, josta savuttomatkin kulkevat ohi sen sijaan,
että polttaminen tapahtuisi syrjässä. Kasvavassa määrin pystytettiin
savuttomuudesta ja tupakointikiellosta viestiviä lappuja samaan aikaan,
kun piha täyttyi entisestään tumpeista, joille ei ollut enää
roska-astiaa. Oliko tupakoinnin kieltämisestä siis jotakin hyötyä?
Tuskin.
Tapahtumakulku tuntuukin olevan sellainen, että nykytilannetta tarkkaillaan sen pohjalta, olisiko siellä jotakin kiellettävää, rajoitettavaa tai määriteltävää. Jos sellaista löytyy, lähdetään tutkimaan, voisiko kieltäminen onnistua.Yllämainitun ilokaasulinkin uutinen otsikoitiin mukavasti: "Pykälä löytyi: Tukes kieltää --". Miten mukavaa!
Kierointa tilanteessa on se, että sen yksilökohtaista ajattelua halveeraava asenne jää huomiotta. Mikä vielä tärkeämpää/huolestuttavampaa, kiellon tmv. toimiminen käytännössä ohitetaan. Yleensä nimenomaan tupakkaan ja alkoholiin kohdistuvissa rajoituksissa tämä korostuu. Pitäisikö esimerkiksi mainitussa ammattikorkean tupakointiesimerkissä asettaa vielä valvonta tupakointikiellon noudattamiselle, videokamera nurkkaan? Vai ratkaistaanko tottelemattomuus kieltoa kohtaan kiristämällä sitä jotenkin? Vai ehkäpä miettiä jotakin aivan muuta? Minuakin häiritsee joidenkin ihmisten perässä ajelehtiva liikakäytetyn hajuveden lemu, mutta pitääkö sen seurauksena hajuvedet kieltää?
Tällaiselle kieltopainotteiselle ratkaisuntavoittelulle on yksinkertainen syy, muttei ratkaisua. Kieltäminen on helppoa. Se on tuttua, tavanomaista toimintaa, eikä vaadi ajattelua laatikon ulkopuolelta. Kehittävät ratkaisut, joilla saadaan oikeasti lopputuloksia, vaativat pohdintaa ihmisiltä, joilta tällainen ajattelu ei luonnistu. Eikä ihme - sehän on vaikeaa. Järjestetään kampanjoita ja "koko perheen tapahtumia!", jaetaan flyereita ja julisteita. Jokainen päivä on teemapäivä tai -viikko jollekin asialle.
Vai voisiko joskus olla niin, että nykytilannetta ei tarvitse muuttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti