Yhyy, ilmastonmuutos!

Ilmasto muuttuu. Näin ainakin yli 97 % tutkimuksista väittää, ja satunnaisia poikkeustahoja lukuun ottamatta ympäri maailman tiedeyhteisöissä ollaan sitä mieltä, että ihmistoiminnalla on tähän vaikutuksensa. Onneksi kansa ei näin yksinkertaisiin käsienpuristuksiin sorru, vaan tietää, että kyseessä on vain massiivinen huijaus, eikä mitään sittenkään tarvitse tehdä. Tai siis ainakaan siitä ei tarvitse maksaa.

Ei! Älkää uskoko! Veroäyrit!

Vastikään julkaistu Perussuomalaisten julkaisema Kansalaisen direktiiviopas ottaa mm. tähän kantaa. Hienovaraisella huumorilla sävytetty asiantuntijalausunto kertoo, että koko "nk. ilmastotiede" on olemassa vain, jotta miljardeittain verorahoja kulutettaisiin lobbaamalla läpilyötyihin direktiiveihin, josta oletettavasti IPCC:lle, NASA:lle, Maailman ilmatieteelliselle järjestölle, Euroopan geotieteiden unionille ja muille rahanahneille humpuukijärjestöille maksetaan avokätistä provisiota.

Mutta olenko ainoa, jonka mielestä julkinen keskustelu on ottanut aivan väärän linjan? En tarkoita väärällä suoraan sitä, uskooko ilmastonmuutoksen olemassaoloon tai sen antropogeenisyyteen, vaan vaikutuskeinojen kyseenalaisuuteen. 20-50 vuoden sisään on edelleen ehtymässä sellaisia luonnonvaroja kuin öljy, puhdas vesi tai maataloudelle tärkeä fosfori - puhumattakaan itse ihmiskunnasta, joka paitsi kasvaa määrältään, myös  kuluttaa suhteessa enemmän henkeä kohden kuin aiemmin.  

Uskoipa ilmaston muuttuvan tai ei, maailma on muuttumassa. Minä olen huolissani siitä, että vaihtoehtoisten energianmuotojen ja luonnonvarojen uusiokäytön lisäämisen keskustelu on rahan myötä juoksuhaudoittunut. Olen huolissani siitä, että puurot ja vellit ovat menneet sekaisin - ilmastonmuutos virheellisesti assosioidaan tarkoittamaan samaa kuin tarve aineen ja energian kierrätykselle, vaikka ne eivät ole toisiaan poissulkevia.

Aiheesta on tullut poliittinen arvokysymys, joka jakaa ihmisiä. Muutos ei yleensäkään sovellu hyvin ihmisluontoon, ja kun argumentoinnissa puolesta ja vastaan tullaan loppujen lopuksi kustannuskysymyksiin, on suorastaan rauhoittavaa ajatella, että asiasta ei tarvitsekaan välittää.

Kustannusten ohella muutos synnyttää myös työpaikkoja. Kiina sijoittaa seuraavan 15 vuoden aikana 275 miljardia euroa ympäristöteknologiaan. Tässä olisi myös suomalaiselle ympäristötekniselle osaamiselle oivallinen kohde, etenkin kun Kiinaakin kiinnostaa. On lyhytjänteistä ajatella, että koko pyrkimys pidentää ihmiskunnan pärjäämistä tinkimättä hyvinvoinnista voidaan teilata niiden kuuluisien tulevien sukupolvien murheeksi.

Jos annettaisiin viherpiiperrysskeptikoiden myhäillä nyt siitä, miten eivät onnistuneet viherpiipertäjät lobbaamaan verorahoja huuhaahansa, nämä samat tarpeet nousevat joka tapauksessa esiin parinkymmenen vuoden sisällä. Ja silloin hinta on moninkertainen. Jokainen, joka on ollut hetkellisestikään tekemisissä tieteen kanssa, ymmärtää, että uutta, teknillis-taloudellisesti toteutuskelpoista tekniikkaa, joka vielä kyetään oikeasti ottamaan käyttöön, ei "vaan keksitä" ilman vuosia kestävää rinnakkaistutkimista ja rahoitusta.

Yritetäänkö siis, jooko, olla kyseenalaistamatta koko kestävän kehityksen ajattelutapaa perustuen siihen, mitä naapurin Kolehmainen sanoi ilmastonmuutoksesta.

©Joel Pett