Silloin tällöin täytyy myöntää eksyvänsä ensialkuiseen massahurmokseen ja sillä oikeutuksella hylätä muuten arvostamansa itsenäisen ajattelukyvyn hetkiseksi. Tämä on nähtävästi inhimillistä, sillä joillekin on nyt vaalihumussa käynyt vastaavalla tavalla syntyneen vastajytky-termin takia, ks. pohjustusta täältä. Tällä kertaa tyytyväisyydekseen voi todeta, että näin ei omalla kohdalla käynyt.
Äänestin Pekka Haavistoa. En ole hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä ja minulla oli perusteltuja syitä piirtää jokin toinen numero kuin kakkonen vaalilipukkeeseeni. Haavistossa kuitenkin ilmeni piirteitä, joita luonnehtisin poikkeuksellisiksi ja nimenomaan nämä piirteet aiheuttivat sen, että tyyppiä äänestin. Kyse on ollut kahdesta, mielestäni poikkeuksellisesta ominaisuudesta.
Pertti Jarlan kanssa Desucon Frostbitessa käydyssä keskustelussa aiheesta kulttuurien yhteentörmäys Haavisto totesi, että on järkevämpää keskustella eri- kuin samanmielisten kanssa. Tuo fraasi oikeastaan kiteyttää sen, mitä tyypistä ajattelen ja tuo on se määritelmä, jonka perusteella ehdokkaani valitsisin. Haavisto muistuttaa meitä internetin, sosiaalisen median, mielipiteiden mattopommituksien ja ylihelpon trollauksen aikakautena siitä, että muihin ihmisiin ja heidän arvoihinsa on mahdollista suhtautua myös vakavasti ja että näin myös kannattaisi tehdä (vaikkei lähtökohtaisesti toinen sitä omasta mielestä ansaitsisikaan). Haaviston valtti onkin vaalien aikaan ollut osaltaan juuri tuo suvaitsevaisuus - kuinka moni muu käy tyypillisen persun kanssa tämän kantapaikassa kaljalla tutustumassa kantapöydän Repaan ja kumppaneihin? Vaalikikka tai ei, sellainen noteerataan positiivisessa valossa, eikä sellaista olisi tapahtunut ilman ehdokkaan itsensä suostumusta kyynisimmässäkään skenaariossa. Kyse on siis hyveestä nimeltä suvaitsevaisuus.
Toinen presidentille suotava ja Haavistosta löytyvä, äänen arvoinen ominaisuus on maailmallisuus - ymmärrys viime aikoina maailmalla tapahtuneista konflikteista ja toimiminen mm. rauhanneuvottelijana niissä. Miltei huvittaa ajatella, että esitettiinpä Haavistolle millainen kysymys tahansa, vastaukseen sisältyy yleensä kuvaava esimerkki jostain päin maailmaa sekä siitä johtanut luonteva päätelmä. Presidenttiehdokkaan tapauksessa tämä mielestäni kertoo valveutuneisuudesta ja aktiivisesta, mutta diplomaattisesta kannanottajasta ulkopolitiikan piireissä. Presidentin on toimittava oman maansa asioiden ohella myös ulkopolitiikan kentällä ja maailman globalisoituessa olisi valtion kannalta mahtavaa, jos kansan valitsema hahmo olisi pätevä ristiriitaistuvan maiden ja maanosien välisissä ja sisäisissä neuvottelutilanteissa.
Haaviston piirteet herättävät muutakin kuin halun raapustaa paperiin tietyn numeron. Äänestäjä voi itsekin pysähtyä pohtimaan suhtautumistaan muihin ihmisiin ja arvioimaan uudelleen mielipidettään ja trollaushaluaan näihin. Ja eikö tästä esimerkillisyydestä presidentin arvojohtajuudessa juuri ole kysymys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti